ModestyFlow ry

YKSI VUOSI ILMAN VAIMOA JA ÄITIÄ/147

Siitä on tasan yksi vuosi kun rakas vaimoni Tarja nukkui ikiuneen - kuoli! Tänään kävin lasteni kanssa Tarjan haudalla ja sen jälkeen lempikahvilassamme Max’sissa muistelemassa kaikkea ihanaa, mitä Tarja oli meidän elämäämme antanut. Yksi vuosi on pitkä aika tai sitten lyhyt. Ensimmänen puoli vuotta oli yhtä helvettiä lyhyistä positiivisista momenteista huolimatta, mutta jälkimmäinen puoli vuotta oli täydellinen vastakohta.

Tarjan kuoleman jälkeen kesä meni suht mukavasti. Tein lasteni kanssa suurin piirtein ne asiat mitkä koko perheen piti tehdäkin. Kun sitten elokuussa alkoi työt, alkoi myös minun alamäkikin. Päivät jaksoin työssä ihanien nuorten kanssa ja illat omien ihanien mukeloiden kanssa. Kun olin saanut lapseni nukkumaan, alkoi kova suru, jonka liian usein yritin hukuttaa pullon kanssa. Tätä meininkiä jatkui aina marraskuuhun asti. Ja silloinkin vasta alkoi pohdiskelu kuten blogi 131 kertoo.

Blogissa 136 on jo osviittaa siihen mitä tuleman pitää. Tipattomasta tammikuusta alkoikin todellinen riemun aikakausi, jolle ei toivon mukaan tule loppua kunnes Jumala kutsuu minut pois tästä maailmasta. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että ennen kuin tapasin uuden rakkauden, minulle selkeni mitä haluan elämältäni ja siihen ei kuulu enenemässä määrin alkoholi. Siihen kuuluu ensimmäiseksi perhe ja terveet elämäntavat.

Olen nyt ollut puoli vuotta lähes ilman alkoholia ja ei tunnu missään - siis se, että tekisi mieli. Kävin syksyllä painia kuningas alkoholin kanssa ja selviydyin siitä voittajana. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea Jumalalle, mutta myös rakkaalle vaimolleni Tarjalle ja tietysti myös itselleni. Olen surrut vaimoani myös tänä vuonna ja paljon ja monesti, mutta suru on ollut erilaista - enemmän kiitollista Tarjaa kohtaan. En tule koskaan unohtamaan sinua, Tarja<3

17. kesäkuuta 2009

MUSTA JA VALKOINEN KELLO/146

Kuka meistä ei koskaan olisi rakastanut ketään…tai varmaan voi löytyä joku. Ketä meistä ei olisi koskaan rakastettu…no, näitä löytyy enemmänkin. Miten rakkaus vaikuttaa meihin -silloin kun rakastuu, rakastetaan tai jätetään? Mitä meidän sisimmässä tapahtuu? Miten toimii aivot? Taidanpa lähteä tutkimusmatkalle tiedemaailmaan…

“Rakastuminen saa aikaan voimakkaita fysiologisia reaktioita, jotka näkyvät hormonimittauksissa ja aivokuvauksissa”, psykiatri Timo Partonen Kansanterveyslaitokselta kertoo. Rakastumisella on siis henkisen puolensa lisäksi vahva fyysinen puolensa, jota ei voi itse omalla päätöksellään sammuttaa, mutta ei myöskään synnyttää. Kaikki eivät rakastu koskaan, ja tunteen voimakkuus vaihtelee voimakkaasti. “Elimistö tukee ihmisen itsessään tunnistamaa rakastumisen tunnetta. Jos fysiologinen reaktio ei etene, niin kuin ihastunut toivoisi, hän voi kokea koko tunteen pelkkänä häivähdyksenä. Suhteen onnistumistodennäköisyys heikkenee, jos fyysiset oireet ovat liian vaimeita.”

Rakastuminen sekoittaa aivot varsin perinpohjaisesti. Rakastuneen aivoissa aktivoituvat pihtipoimu ja aivosaari, joiden toiminnan ansiosta vieraat kasvot alkavat viehättää. Myös empatia lisääntyy. “Vieraiden kasvojen viehätys laajentaa sitä kirjoa, kehen voi rakastua. Yleensä rakastumisen kohde on suhteellisen vieras.” Pelkoa, surua ja vihaa säätelevän mantelitumakkeen toiminta puolestaan laantuu. “Rakastunut ei juurikaan koe negatiivisia tunteita. Tässä on se huono puoli, että tunnepohjainen oppiminen voi olla heikkoa eli edellisten suhteiden virheistä ei opita.”

“Rakastunut kokee mielihyvää, eikä kovin helposti masennusta. Hänen huomionsa kohdentuu puolisoon, eikä niinkään muihin ihmisiin.” Rakastuneen hormonimittauksissa näkyy selkeä kortisolin eli stressihormonin nousu. Vastarakastunut ei saa välttämättä unta muttei toisaalta tarvitsekaan kovin paljon unta ylivirittyneessä tilassaan. “Naisilla stressireaktio on voimakkaampi kuin miehillä, eli naisilla kortisolin määrä nousee 41 prosenttia, miehillä puolestaan 36 prosenttia.”

“Naisilla testosteronipitoisuus nousee kaksinkertaiseksi, kun taas miehillä miessukuhormoni vähenee 40 prosenttia. Testosteroni lisää naisten tavoitehakuisuutta parisuhteen muodostamisessa. Mies puolestaan sopeutuu ja sitoutuu paremmin parisuhteeseen, kun miessukuhormonin määrä laskee.” Rakastuneen kehoon ryöpsähtelee huumeiden kaltaisia mielihyvähormoneja serotoniinia ja dopamiinia sekä seksuaalista halua lisäävää noradrenaliinia.

“Rakastuneen aivokuvien ja hormonien muutokset ovat samansuuntaisia kuin maanis-depressiivisessä mielisairaudessa, kun ihmisellä on maaninen vaihe menossa eli hän kokee mielialansa poikkeuksellisen korkeaksi. Samoin vastasynnyttäneillä äideillä aivokuvat voivat näyttää samalta”, Partonen kertoo. “Opioidit vahvistavat dopamiinin vaikutuksia. Niiden yhteisvaikutus on euforia eli puhdas riemu.”

Dopamiinia voi olla elimistössä myös liikaa, mikä aiheuttaa harhaluuloja ja sitä kautta sairaalloista mustasukkaisuutta ja pahimmillaan väkivaltaa. “Samankaltaisia harhaluuloja voi olla myös mielisairauksissa ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena.”
Rakastuneen kehon muuttuneita hormonipitoisuuksia ei ole mitattu tarkasti. “Huumeiden tai kipulääkkeiden käyttäjillä osa samoista aivoalueista aktivoituu kuin rakastuneellakin. Rakastuneen oireet ovat kuitenkin vähäisempiä, sillä rakastunut pystyy säilyttämään tiedolliset valmiutensa ja suoriutumaan normaalista elämästä siinä, missä huumeiden käyttäjän toimintakyky lamaantuu. Huumeidenkäyttö vähentää yleensä sosiaalisuutta toisin kuin rakastuminen.”

Rakastumisen voidaan ajatella aiheuttavan riippuvuutta ihmisille, jotka vaihtavat kumppania aina kiihkeimpien tunteiden sammuttua. Voimakas rakastuminen kestää yleensä puolesta vuodesta kahteen vuoteen, minkä jälkeen fysiologiset muutokset palautuvat ennalleen ja tunne syvenee tasaiseksi rakkaudeksi. Rakastumisen aiheuttama väliaikainen stressitila ei rasita kehoa, vaan rakkaus ja onnellisuus vaikuttavat positiivisesti terveyteen.

“Rakastuminen aiheuttaa aluksi voimakasta mielihyvää, johon voi jäädä riippuvaiseksi. En usko riippuvuuden olevan yleistä, koska se käy hankalaksi suhteen kehittyessä. Riippuvaisille ihmisille kyseessä on ihmissuhdepeli, jossa haetaan itsekkäästi jännitystä ja vaaraa.” Kun huumausaine loppuu, narkomaanin mielentila vaihtuu jyrkästi huonommaksi. “Rakastumisen vaikutus on pitkäaikaisempi kuin huumausaineen. Kuitenkin jos suhde loppuu isoon riitaan, toimintakyky voi lamaantua joksikin aikaa, kunnes pääsee taas jaloilleen.”

Rakastuminen ja stressi siis vaikuttavat kehoon melko samalla tavalla. Posket punertuvat ja sydän hakkaa. Romanttiset kuvitelmat jäävät helposti vain unelmiksi, jos niistä puuttuu käytännöllisyys. Romantikon on asetettava rajat kumppanilleen ja ilmaistava omia tarpeitaan sen sijaan että olettaisi toisen tuntevan ja täyttävän ne ihan itsestään. Romanttinen rakkaus muistuttaakin joskus infantiilia tilaa, jolloin äidin oli arvattava vauvan tarpeet kyetäkseen tyydyttämään ne. Tasavertaisen, aikuisten välisen rakkauden tulisi olla sellaisen tarpeettoman riippuvuuden yläpuolella. Lapsenomaisesti rakastunut tasapainottelee läheisyyden ja kaipuun, todellisuuden ja fantasian rajamailla.

Pieni stressi virkistää aivotoimintaa ja auttaa mm. suunnittelemaan monta erilaista tapaa vietellä unelmien mies. Suunnitelmat saattavat tosin jäädä vain haaveiksi, kun aivojen serotoniinintaso laskee ja vie itseluottamuksen pohjalukemiin. Silloin yritetään ratkaista rakkaan “arvoitus”, miettiä hänen taustojaan, kokemuksiaan, motiiveitaan ja kaikkea, mikä millään tavalla liittyy häneen. Nainen kuvittelee, minkälaista olisi olla hänen unelmiensa kohteen vaimo ja piristyy ajatellessaan, kuinka rakkaus muuttaisi kaiken. Naisen tuen ja rakkauden avulla miehenkin elämästä tulisi täydellistä - ainakin mielikuvituksessa.

Huh huh. Kylläpä tämä on mielenkiintoista. Rakkaus on raastavaa, haastavaa ja ihanaa. Olen elämässäni saanut rakastaa useaan kertaan. Kun edellinen rakkauteni kuoli pois viime kesänä, ajattelin etten koskaan saa enää kokea uutta tai ainakaan vastaavaa rakkautta. Kuinka väärässä olinkaan! Uusi rakkaus tupsahti eteeni tämän vuoden tammikuussa. Olen äärimmäisen onnellinen. Minulla on maailman kaunein ja ihanin nainen, kumppani, tyttöystävä, tuleva vaimo, rakas…

Nyt kuitenkin olen tilanteessa, joka raastaa minua suuresti ja syvältä. Olen välillä aivan paniikissa - oikeasti! Tunnistan tiedemaailman tunteet rakkaudesta - kaikki. Olen välillä lapsellinen kuin vain voi, olen romantikko, olen hullu, olen kaikkea hyvää ja jotakin huonoakin. Tilanteeni on kauhea. Välillä tuntuu jaksanko minä. Tämä tunne kestää vielä kolme vuorokautta.

Musta kello kävi siihen asti kun rakkaani Reija lähti ulkomaanmatkalle. Siitä hetkestä kun juna vei hänet luotani musta kello hajosi ja valkoinen kello alkoi tikittää ja se käy siihen asti kunnes taas näen Reijan. Siihen on nyt aikaa 71 tuntia ja 17 minuuttia. Minä olen tällainen. Totaalisen rakastunut mies<3

23. toukokuuta 2009

I GLOBEN DELEN TVÅ/145

Käsittelen tässä blogissa maailman suurimman rockbandin tämän hetken tilaa. Blogi on suoraa jatkoa blogille numeroille 143 ja 54. Kannattaa siis lukea myös ne, jotta pääset jyvälle.

Kutina mahassa oli mitä erinomaisin. Pääsinhän suosikkibändini keikalle rakkaani kanssa. Jos käyttäisin sanontaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla olisin “way out of line” ja siksi sanonkin, että pääsin nauttimaan elämästä täysillä - rakkaus musiikkiin ja elämänkumppaniin oli täydellistä.

Viime viikon maanantaina olimme siis Metallican loppuunmyydyssä konsertissa Globenissa. Maaliskuussa peruttu show ja pettymys siitä oli jo pois pyyhitty. Globen oli aivan täynnä, 16 531 ihmistä, mikä oli mielestäni aika hurjaa. Kaikki osallistuneet saivat special edition t-paidan, jossa todetaan, että se oli tarkoitettu yksinomaan tätä yhtä keikkaa varten. Minun on sanottava, että olen todella vaikuttunut tästä, ja mielestäni se oli loistava tapa Metallicalta osoittaa pahoittelut vilpittömästi!

Noin vartti jälkeen yhdeksän illalla Metallica nousi lavalle. He soittivat keskellä areenaa, joten he olivat täysin yleisön ympäröimänä. Tämä tarkoitti sitä, että kaikki (monet) pääsivät lähemmäksi suosikkibändiään. Esiintymislava oli vain noin kaksi metriä korkea, joten bändin jäsenet olivat todella lähellä meitä.

Viimeisen kappaleen (Seek and Destroy) aikana alkoi sataa erikokoisia mustia Metallica-palloja koko areenaan. Biisi kesti varmaankin 15 minuuttia ja jengi oli aivan ekstaasissa. On tämä kumma bändi. Vuodesta toiseen hirvee meno ja meininki. Saimme spiidiä koko rahalla. On vain yksi Metallica!

He, jotka ovat menossa kesäkuisille keikoille Jokeri-areenalle sanoisin, että tulette saamaan mahtavan shown, jossa Hetfield, Ulrich, Hammet ja Trujillo saavat sinut pyörryksiin. Ja niin…olenhan minäkin siellä, sillä en lähde lappiin vaan Pasilaan…yeah!!!

15. toukokuuta 2009

KALEVALE OSA 2/144

Nyt on ihan pakko ihmetellä miten aika vaan menee ja menee ja menee… Siitä on yli kuukausi(!?), kun kirjoitin viimeksi blogin. Syy tähän on mun kumppani, joka kertakaikkiaan on niin ihana, että mä vaan haluun olla hänen kanssaan ja kaikki työt jää tekemättä…

Tänään en kuitenkaan kirjoita hänestä, vaan rakkaasta Tarjastani. Tarja on kulkenut kuolemasta asti mukanani tavalla tai toisella. Viikko sitten Naurava kenguru-teatteriryhmä esitti näytelmän ‘Kalevale’-näytelmän Tarjan muistoksi. Näin he halusivat kunnioittaa poismenneen jäsenensä muistoa. Ihana ja hieno teko<3 Ennen kuin luet eteenpäin, lue blogi 48, joka kertoo siitä millainen ‘Kalevale’-näytelmä oli ensi-illassa.

Minä, lapset, Tarjan äiti, muutama sukulainen ja ystävä sekä muita henkilöitä olivat jännittyneenä katsomassa “uutta” versiota ko. näytelmästä. Ennen esitystä ohjaaja Sari kertoi kuinka tärkeä Tarja oli näytelmän kannalta ja ennen kaikkea siitä, miten mahtava ihminen Tarja oli. Tässä alla teksti, minkä teatterilaiset kirjoittivat Tarjasta:

Tarja,
missä ikinä oletkin, muistamme sinut iloisena ja lämpimänä, koko teatteriryhmämme Nauravan kengurun henkenä ja primus motorina. Sinä organisoit meille yhteisiä tapahtumia sekä kutsuit meidät kotiisi ikimuistoisiin ohjelmallisiin pikkujoulukemuihin. Harjoituksista muistamme, kuinka opetit meille afrikkalaisen tanssin saloja, villitsit meitä eroottisella tanssillasi - ja me melkein opimme. World Champions for Finlands Future-kuolullasi esiinnyit hulvattomassa improssa ryhmämme toisen opettaja Maijan kanssa. Kutsuitte ihmisiä lähemmäksi, koska koulussanne oli vain eturivin oppilaita. KaleValesat muistamme sinut maansynnyttäjä Ilmattarena, Ainon ja Joukahaisen verevänä äitinä ja erityisesti hemaisevana Pohjan Neitsyenä vaaleanpunaisessa hörhelössä. Muistamme sinut ihmisenä, joka sai meidät aina hyvälle mielelle. Muistamme sinut äitinä ja vaimona, joka puhui aina rakastavasti lapsistaan ja miehestään. Kun sait itse valita, ketä haluaisit esittää, valitsit Muumimamman. Muistamme sinut myös monesta, monesta muusta. Jäämme kaipaamaan sinua, Tarja.

Allekirjoitus: Itkevä Kenguru

Esitys tuli ja meni, kaipaus ja suru ja ilo jäivät…me kaikki rakastamme sinua Tarja - aina ja ikuisesti!

28. huhtikuuta 2009

I GLOBEN/143

Kirjoitin blogissani numero 54 maailman parhaasta rockbändistä - tarkoitin sillä Metallicaa. Kun taannoin kuulin, että he tulevat vetämään klubikeikan Hartwall-areenalle olin aivan tohkeissani. Näkisin suosikkibändini sisätiloissa, eikä siis stadionilla, jossa kaikki on huonommin. Helsingin jäähallissa järjestetty LOAD-kiertueen keikka on yksi parhaimmista mitä olen nähnyt.

Kun päivämäärät tulivat tietooni, 14. ja 15.6., tiesin, etten pääse keikoille. Olemme silloin perheen kanssa lapissa ja se on lyöty lukkoon jo vuosi sitten. En edes miettinyt asiaa, vaan päätin jättää keikat väliin. Pian huomasin Metallican tulevan Tukholmaan ja ei muuta kuin lippuja ostamaan. Ilokseni sain liput Globeniin. Keikka olisi 8.3. Myös 7.3. olisi ollut keikka samassa paikassa, mutta minulla oli kotibileet samana päivänä.

Into pinkeänä lensin rakkaani kanssa Tukholmaan. Hotellissa katsoimme toisiamme silmiin hellästi ja kiihkeästi ja nukahdimme toistemme syliin raukeina kuin leijonat savannilla. Suihkunraikkaina lähdimme käsi kädessä kohti Globenia…ja loppu on historiaa. Me ja 15 000 muuta metallidiggaria saimme kuulla, että keikka on peruttu Jamesin sairauden vuoksi. Pettymys oli suuri, moni itki avoimesti, mutta metallikansa näytti taas suuruutensa. Mitään väkivaltaa tai riehuntaa ei tapahtunut, vaan kaikki poistuivat rauhallisesti keikkapaikalta. Globenin metroasema oli kylläkin aika täysi.

Metallican muut jäsenet lupasivat, että bändi tulee mahdollisimman nopeasti takaisin vetämään superspecialkeikan. Siihen oli luottaminen. Piti siis keksiä tekemistä loppuillaksi, mikä ei ollut kovin vaikeaa… Pari päivää sitten sain tietää, että keikkapaivä on 4.5. Maltan tuskin odottaa, koska kuulin, että Metallica on mielettömässä vedossa. Se on sitten Tukholma, Metallica ja…!!! Vau ja aah!!! Elämästä pitää nauttia.

20. maaliskuuta 2009

PETTYMYS/142

Miksi se ei minulle voi riittää! Miksi itken vaan, itken kokoajan niiden hetkien perään, joista on vaan hetki ja jolloin olin niin onnellinen. Nyt nuori sydämeni ei jaksa pettyä, en olisi halunnut kuulla ettei meistä tule mitään. Olin niin onnellinen silloinkin kun päätin saada hänet.

Kun sain tietää, että jatkamme erillään poluilla, jotka yhtyy vain silloin tällöin, minuun sattui, mutta se ei kaatanut maailmaa, en paljon ajatellut. Olin aloittamassa iltaa hyvän ystävän kanssa. Aamulla herään eri miehen vierestä. Tykkään miten hän pitää minusta lujaa kiinni, mutta se ei tunnu miltään. Ei, kun näin, kuulen ja tunnen vieläkin eksäni. Vaikka vieressä oleva mies on tuttu, hän joutuu jälleen lähtemään viereltäni pettyneenä. En pystynyt tekemään hänen kanssaan mitään, kun toinen mies oli mielessäni niin vahvasti.

Aamu alkoi pahalla morkkiksella, niin pahalla, että se jatkaa matkaa käsi kädessä murtuneen sydämmeni kanssa. Menin yhden parhaimman ystäväni luokse ja kerroin kaiken ja hän kuunteli. Sitten menin toisen parhaimman ystäväni luo ja hän kuunteli. Ja kovan yrityksen jälkeen sai hetkeksi ajatukseni muualle ja tunsin taas olevani elossa. Mutta nyt olen taas yksin, minä ja ajatukseni. Minä ja rikotut unelmat. Minä ja katkerat kyyneleet. Miksi edes annoin itselleni luvan uskoa että se oli mahdollista.

Olen menettänyt elämäni miehen. En halua enää ketään. Tuntuu turhalta olla elossa kun ei kelpuuta ketään elämään tähän rinnalle. Seuraava viikko tulee muutenkin olemaan rankka. Itken ja itken enkä usko että se tulee koskaan loppumaan. I miss you so much

11. maaliskuuta 2009

ESIMIES ON PASKA/141

Henkilökohtaisesta kokemuksesta olen oppinut monien asioiden näyttävän todella kauniilta ulospäin, mutta todellisuus on tästä hyvinkin kaukana. Työmoraali on ehkä suurinta fiktiota, mitä maailmalta löytyy.

Ensinnäkin siinä, missä 40-50 vuotta sitten oli ilo palvella firmoissa, jotka arvostivat työntekijöitä ja heidän panostaan, on tilanne muuttunut niin, että työläisiä pidetään pohjasakkana ja täysin merkityksettömänä asiana firmassa. Kunhan on paljon johtajia ja epämääräisten tittelien omaavia ihmisiä palkkalistoilla, ei ns. duunareilla mitään tehdä. Johtajat ajavat vain omia etujaan, eivätkä kunnioita niitä ihmisiä, jotka sen kunnioituksen ansaitsevat.

Johtajan pallille pääseminen ei vaadi ihmeitä. Lähinnä tuntuu, että se vaatii kyvyn tuntea joku korkealla oleva henkilö firmassa. Ainakaan mitään johtamistaitoja tai tietoja, oikeastaan mistään, se ei tunnu vaativan. Mikään ei olekaan motivoivampaa, kuin johtaja, joka luulee olevansa tärkeä, mutta ei tiedä muiden töistä mitään.

Myös tästä johtuen, kun tulee ongelmia, joihin johtaja on täysin syyllinen, mutta koska hänellä ei ole minkäänlaista moraalia asiaan, hän siirtää syyn työntekijöiden harteille, ottamatta minkäänlaista vastuuta omasta kyvyttömyydestään. Koita siinä sitten tehdä töitä ilolla, kun tuollaiset apinat saavat vähintään kolminkertaista palkkaa omaasi verrattuna, eivätkä edes joudu edesvastuuseen omista virheistään.

Toiseksi on myös mukavaa huomata se, että looginen ja jatkumollinen ajattelutapa on myös täysin kadonnut jossain vaiheessa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa mikä tahansa teollisuuden ala, jossa valmistetaan jotain tuotetta. Tuotetta valmistetaan n-kappaletta päivässä, ja yhtä tuotetta voi yksi työntekijä valmistaa n2-kappaletta. Firmasta heitetään ulos 30% työntekijöistä, mutta silti pitäisi valmistaa n-kappaletta tuotetta päivässä. Mutta koska työntekijä voi tehdä vain n2-kappaletta päivässä, on tuon määrän valmistaminen mahdotonta.

Jopa pikkulapsi ymmärtää tämän. Mutta jostain syystä useimpien firmojen johtajat eivät. Kysymys lieneekin, että luojan tähden, miten tuollaiset, hädin tuskin apinoiden tasolle pääsevät ihmiset voivat olla vastuullisessa ja päättävässä osassa minkäänlaisessa firmassa? Ei kai se nyt helvetti työntekijän vika ole, jos johtotaso ei osaa edes laskea 1+1? Ja kun tilanne on yksityisellä sektorilla tällainen, niin millainen se on sitten julkisella sektorilla. Voi paska! Helvetti! Perkele!

26. helmikuuta 2009

WALK LIKE AN EGYPTIAN/140

Siitä on 21 vuotta kun ensimmäisen kerran kävin Egyptissä. Muistikuvani tuolta ajalta ovat: herkulliset tahnaruuat, aurinko, upeat snorklausrannat, selän palaminen, mahatauti, flunssa, pyramidit, parfyymit, liikennekaaos, kaikki myöhässä, ärsyttävät kaupustelijat, pummaavat pikkumiehet, tipit, full-ruoka, ramadan…

Toisen kerran piipahdin Egyptin puolella vuonna 1992 Taban rajaraupungissa Hilton hotellissa. Kolmas kerta oli sitten viime viikolla, jolloin vietimme ydinperheen kanssa viikon Sharm el Sheikhissä. Mikä oli muuttunut 21 vuoteen mietin? Tavallaan ei mikään, koska sieltä löytyi nuo kaikki mainitsemani asiat nytkin. Mutta yksi sentään oli muuttunut - palvelu ja erityisesti sen nopeus.

Egyptistä oli tullut palvelun puolesta huippumaa. Kaikki olivat ystävällisiä ja auttavaisia ja hymyileväisiä - ja vaikka ei aina tippiä antanutkaan. Oman hotellimme KAIKKi työntekijät siivoojista johtajiin ja tarjoilijoista myyjiin olivat erittäin mukavia. Mitään tällaista palvelua en ole kokenut muualla kuin Thaimaassa ja Japanissa.

Kun tulimme kotiin aloimme miettimään uutta matkaa ja puhuimme siitä haluaisimmeko lähteä uudestaan Egyptiin. Vastaus oli kyllä. Ainoan miinuksen Egypti sai ärsyttävän tunkeilevista myyjistä. Ensi kerralla siellä voisi viipyä kaksi viikkoa, jolloin jäisi aikaa muuhunkin kuin golfin pelaamiseen. Suosittelen lämpimästi +25-30C.

19. helmikuuta 2009

MITÄ TAPAHTUI?/139

Elämän prosessointini (huh, mikä sana) alkoi viime vuoden lokakuussa (katso blogi 125). Marraskuun lopulla elämäni TAAS muuttui totaalisesti. Tosin silloin en vielä tiennyt miten paljon ja miksi…

Kun polveni pamahti ja laittoi minut vuoteen omaksi kahdeksi viikoksi, prosessointini sai vain vauhtia. Perjantaina 28.11. lääkäri määräsi minut ehdottomaan vuodelepoon pariksi viikoksi ja minulla oli tulevana viikonloppuna tiedossa pikkujoulut upeassa Vanajanlinnassa ja MetalliMessu Lapualla. Mitä siis tehdä? Pikkujoulut jätin suosiolla välistä ja mietin pitkään Lapuan keikkaa. Vastuu arvokkaasta työstä päädytti kuitenkin lähtemään Lapualle, vaikka edessä oli 14 tunnin menopaluu bussilla. Tuota matkaa en kadu koskaan, vaan kiitän ennen kaikkea Jumalaa, että Hän johdatti minut pohjanmaalle.

Messusta ei sen enempää, mutta bussissa tapasin naisen, joka muutti minun elämäni. Hänen kanssaan oli todella mukava jutella niitä näitä elämästä ja kuolemasta - kaikesta. Tuon 14 tunnin aikana pystyimme luomaan ystävyyden, joka sittemmin muuttui rakkaudeksi. Lapuan jälkeen olin onnellinen, että minulla on uusi ystävä. Tosin hän jäi unholaan siksi aikaa kun kovasti prosessoiden (blogit 131-133) podin jalkaani ja joulukin tuli väliin ja vielä Kanarian matka.

Blogissa 135 pohdiskelin perheemme Kanarian matkaa. Tarja-äiti halusi viedä meidät Puerto de Moganiin, mutta toisin kävi. Minulle tuo matka oli samalla jäähyväiset surulle. Lasten mentyä nukkumaan keskustelin (puhuin) useasti sekä Tarjan että Jumalan kanssa. Minuun laskeutui hyvä mieli, kun jätin lopullisesti fyysiset jäähyväiset Tarjalle. Siihen asti Tarja oli elänyt kuin vierelläni. Suru oli kova, miltei joka päivä. Uuden vuoden yönä rukoilin, että saisin elämäni järjestykseen. Rukoilin elämääni uutta iloa, koska tuntui siltä etten jaksaisi surra enää. Halusin jaksaa elää täysillä lasteni kanssa, mutta suru vei voimiani…ja paljon.

Takaisin Suomeen tullessani tunsin jonkun uuden ajan alkaneen, mutta en tiennyt miten uuden ja ennen kaikkea miten ihanan. Tapasin uudestaan tuon lapuanmatkalaisen Tikkurilan MetalliMessussa, missä jaoimme yhdessä ehtoollista. Messun jälkeen vein tuon enkelin hänen kotiinsa, halasin ja kiitin häntä. Tuossa halauksessa oli sellaista tunnetta, jonka me molemmat aistimme. Tuo halaus ja yksi minun sanani hänelle muutti meissä kaiken.

Nyt tuosta halauksesta on kulunut yli kaksi viikkoa ja elämäni on muuttunut totaalisesti. Olen löytänyt uudelleen sellaisen rakkauden, josta monet vain haaveilevat, ja jonka itse luulin jo menettäneeni ikuisiksi ajoiksi. Aika tietysti tulee näyttämään todeksi millaiseksi meidän kahden elämät (rakkaus) muodostuvat. Haluan kuitenkin elää täysillä ja tässä hetkessä. Tunnen tänään, tässä ja nyt sellaista niin käsittämättömän suurta rakkautta tuota naista kohtaan, että voin vaan kiittää kaikkia heitä, jotka ovat tämän tunteen minulle aiheuttaneet. Prosessointini varmasti jatkuu, mutta nyt on hyvä olla. Kiitos Reija! Kiitos Jumala!!!

28. tammikuuta 2009

UKKONEN/138

Mä elän elämääni, joka yllättää jopa päivittäin. Ystäväni lähetti mulle alla olevan biisin sanat. Niihin tutustuttuani huomasin sen kertovan mun tämän hetken elämästä. Jopa niin suoraan kuin vain voi olla. Taitaa olla herra Ylppö käynyt tutustumassa etukäteen mun tulevaisuuteen eli preesensiin. Olkaa hyvät…

Ei sun kannata, ei kai kannata mennä uimaan ukkosella ei se kannata
Ei sun kannata, ei kai kannata koittaa ottaa kyytä käteen ei sun kannata
Mennä juhlimaan sen saman tyypin kaa, joka parin tuopin jälkeen alkaa päätään aukomaan
Ei sun kannata, ei kai kannata tulivuoren juureen taloo rakentaa

Pelko pelko
Saa vallan helposti
Älä mene pois, älä mene pois, sanoo rohkeutesi
Ei sun kannata sanoo hyvästi sillä aijot tulla takaisin ja melko varmasti
Ei sun kannata nukkuu yksinään sillä yksin tarviit pakkasilla monta peittoa
Jätä pelko taaksesi tänään
Ukkonen, tärisyttää tannerta, mä pakenen
Turha kultani pelätä on, pelätä ikävää
Turha sellaista pelätä on, pelätä elämää

Pelko pelko
Saa vallan helposti
Älä mene pois, älä mene pois
Sanoo rohkeutesi
Ei sun kannata, ei kai kannata mennä uimaa ukkosella ei se kannata
Ei sun kannata, ei kai kannata pitää päällä vilkkua jos oot jo ojassa

Jätä pelko taaksesi tänään
Ukkonen, tärisyttää tannerta, mä pakenen
Turha kultani pelätä on, pelätä ikävää
Turha sellaista pelätä on, pelätä elämää
__________

Eilen biisi soi koko ajan mielessäni ja kiitin ystävääni. Aamulla töihin lähtiessäni klo 7.50 avasin RadioRockin normaaliin tapaan ja arvatkaapa mikä biisi soi…mitä tämä oikein merkitsee? Uskotaan, uskotaan!!!

21. tammikuuta 2009

RAKKAUS?!<3/137

On nahkahousut jääneet yläkomeroon
Ja röyhelöpaidat pantu keräyslaatikkoon
Niitit ja korvakorut tippui viemäriin
Suosikkilevytkin on viety divariin

Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran

Se nainen kiinnostaa, häntä ajattelen öisin
Mut jos jotain tekisin tän kaiken rikkoisin
Pahimmassa tapauksessa päätä seinään löisin
Ja jotain rauhoittavaa kamaa kiskoisin

Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran

On jumalten kuvia painettu mainoksiin
Ne hyökkää mun päälle ja jyllää mut tainnoksiin
Ei kannata sortua, annan itselleni vinkin
Mutta iloa saattaa suoda sittenkin

Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran

Elän vain kerran…

san. Ilkka Alanko

Kiitos ystävä!

18. tammikuuta 2009

TIPATON TAMMIKUU OSA 2/136

Huomenna (melkein tänään klo on 23.38) tulee tasan puolet tipattomasta tammikuusta. Lehdistä on saanut lukea ravintoloiden ja baarien ahdingosta kun ihmiset eivät juo tammikuussa. Kuinkahan moni on vielä mukana? Minä olen…

Miten mulle kävi viime vuonna? Huonosti! Näin siis kävi…
Niinhän siinä siitten kävi, että minun kohdallani tipaton tammikuu on historiaa…ensi vuonna sitten. Miten tässä nyt sitten näin kävi? Pieni hetki…kerron kohta…haen ensin vähän punkkua…Itse asiassa en avannutkaan punkkupulloa, vaan tein kuuman rommitotin - kun on niin galsa - hyvää on!

Mutta nyt asiaan eli siihen miksi en pystynyt pitämään tipatonta tammikuuta, vaikka aikomukseni ja tahtoni oli kova.Neljä ensimmäistä päivää meni mukavasti ja ensimmäinen perjantaikin oli helppo, mutta lauantaina tuli “noutaja”. Olin kastamassa 12 vuoden takaa entisen oppilaani lasta. Tilaisuus oli ihanaa. Tuntui siltä, että meillä kaikilla oli mukavaa. Pienokainen itkeskeli välillä, uninen kun oli, mutta nukahti suloisesti kasteen loppupuolella. Itsestäni tuntui kivalta, kun ylpeä isä oli pyytänyt minua kastamaan poikansa.

Kun poika oli kastettu ja koko tapahtuma ohi, niin aloitettiin ruokaileminen. Tarjolla oli jos minkälaista gurmettia: kalakukkoa, todella hyvää voileipäkakkua, karjalanpiirakoita ja munavoita, makeaa… Kahvittelun lomassa rupateltiin kaikkea mielenkiintoista, rennosti ja innokkaasti. Olin jo poislähdössä kun minulle ilmoitettiin, että en saisi vielä lähteä, vaan pitäisi odottaa onnellista isää ja toista onnellista ensimmäisen lapsenlaspsensa saanutta pappaa. En ajatellutkaan lähteä ennen kuin olisin vielä rupatellut uutukaisten iskän ja äiskän kanssa, joten mikäs kiire siinä…Lopulta he tulivat takaisin ja eipä aikaakaan, kun meikäläiselle kaadettiin tujaus konjakkia ja samalla muillekin kannettiin laseja eteen. Miehet olivat yhdessä tuumin käyneet hakemassa kallista ranskalaista juhlan kunniaksi. Tällaisessa tilanteessa en todellakaan miettinyt tipatonta tammikuuta (vaikka ajattelinkin), vaan kilistelin onnellisten ihmisten kanssa täydestä sydämestä. Kippis ja onnea!

Siinä se oli sitten…TT…mennyttä…so what! Tällaisen syyn takia tekisin sen sata kertaa, uudestaan ja uudestaan. Kun näin nuo onnellisen ja ylpeän isän silmät, en todellakaan miettinyt sekuntiakaan TT:n menetystä, vaan sitä miten mahtavaa on ihmisten onni. Sen rinnalla tipaton tammikuu on hyttysen paska…ensi vuonna sitten…tai sitten ei…we’ll see!

Näin kävi siis viime vuonna. Tänä vuonna minua ajaa eteenpäin moni muu asia. Olen päättänyt olla lujana ja olen päättänyt muuttua monella tavalla. Tipaton tammikuu on vain yksi keino muuttaa jotakin. Puolet jäljellä - miten käy? Ajattelen…olen siis olemassa!

14. tammikuuta 2009

AURINKO (GBTMRMSAMG PART 4)/135

Hyvää uutta vuotta! Joululoma tuli ja meni. Olin eilen töissäkin. Eikä vituttanut. Onko asiat muuttuneet? Olenko minä muuttunut? Tiedän olevani tiellä kohti…jotakin?

Lomalla tuli tehtyä monenlaisia asioita. Tarjan kuoleman jälkeen päätin, että joulun täytyy olla totaalisesti erilainen. Kaikki (melkein) perinteet tänä jouluna romukoppaan. Olinkin joulunpyhät skidien kanssa Hotelli Flamingossa. Me shoppailtiin, uitiin, syötiin, avattiin lahjat, keilattiin…pidettiin todella hauskaa. Vain aurinko puuttui!

Pyhien jälkeen lähdettiin koko jengi Gran Canarialle, Puerto de Mogániin. Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vaimoa, äitiä. Tarja oli lähes aina (siis aina) pakannut perheen yhteiset kamat, joten jouduin jo ennen matkaa puntariin. Se hoitui varsin hyvin, koska olin kuitenkin ollut siinä mukana jollakin tavalla, vieressä, lähellä, kanssa. Eniten minua kuitenkin jännitti se, miten lapset kokevat matkan ilman äiskää.

Matka oli menestys. Meillä oli yhdessä todella mukavaa, vaikka riitojakin oli. Kaikki meistä saivat sitä mitä olimme tulleet hakemaankin: hyvää ruokaa ja juomaa, yhdessäoloa, golfia, rantaelämää, bailausta, upeita maisemia, rauhaa ja hiljaisuutta, mietiskelyä, aurinkoa…

Matkan jälkeen kysyin lapsiltani miten matka erosi edellisistämme. Kysyin suoraan miten äidin poissaolo näkyi matkalla. Kaikki sanoivat ettei oikein mitenkään. Ainoa ero oli se, että minä pidin enemmän jöötä (kuria) ja olin hieman kireämpi. Mitä tämä sitten kertoo? Minä ainakin olen enemmän kuin tyytyväinen. SINÄ olet minun aurinko. Elämä jatkuu!

6. tammikuuta 2009

MUISTOKIRJOITUS/134

Rakkaan vaimoni (voi helvetti et itkettää, surettaa, vituttaa, tuskaa…) kuolemasta tuli muutama päivä sitten kuluneeksi puoli vuotta. Opettaja-lehdessä julkaistiin hänen työkavereidensa tekemä muistokirjoitus 17.10.2008 (joka muuten on “sattumalta” lapsemme Saran syntymäpäivä). Artikkeli kertoo KAIKEN!!! Se on tässä alla:

Tarja Leskinen
17.7.1964 – 17.6.2008

”Elämälle kiitos, sain siltä paljon.” Tarja arvosti elämää ja oli kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka hän eli.

Juhannuksen jälkeen kokoonnuimme Hietaniemen hautausmaalle hyvästelemään Tarjan. Sytytimme kynttilät hänen muistokseen; taustalla soi Samuli Edelmannin Ihana valo, joka kuvaa häntä hyvin. Tarja oli itse valinnut musiikin. Hän oli loppuun asti valoisa ihminen. ja halusi, että iloitsemme niistä hyvistä hetkistä, joita saimme yhdessä kokea.

Tarja tuli kouluumme Rajamäen yläasteelle 2003 syksyllä biologian ja maantiedon opettajaksi. Tarja piti työstään ja halusi kehittää sitä monin tavoin. Hän kantoi huolta ympäristöasioista ja toi myös näitä asioita esille opetuksessaan. Opettajana hän oli sujuvasanainen, reilu, yhteistyökykyinen, sopivan tiukka ja huumorintajuinen. Oppilaat pitivät hänestä. Myös meidän työkavereiden oli helppo tutustua häneen. Opettajien keskuudessa hänet muistetaan sosiaalisena ja lämpimänä persoonana, joka jaksoi kuunnella muita ja myötäelää muidenkin murheita. Tarja oli humoristi. Hän piristi arkea hauskoilla jutuillaan, joille joskus nauroimme vedet silmissä. Hänen huumorinsa auttoi jaksamaan arjen aherrusta.

Teatteri oli lähellä Tarjan sydäntä. Hän itse harrasti näyttelemistä kansalaisopiston teatteriryhmässä. Lisäksi hän osallistui innokkaasti koulumme teatteriretkiin ja oli aina mukana erilaisissa opettajien esityksissä. Tarja harrasti myös tanssia, erityisesti afrotanssia. Joskus hän mykisti koko koulun tanssiesityksillään. Hänellä oli rohkeutta heittäytyä tilanteisiin.

Tärkein ja isoin asia Tarjan elämässä oli perhe. Lapset ja aviomies olivat rakkainta maailmassa. Usein saimme kuulla mukavia juttuja erilaisilta matkoilta Tirvaan, Ahvenanmaalle tai Espanjaan tai muuten vain kivoja muistoja viikonlopuista ja lomista.

Loppusyksyn upeat, hehkuvat ruskan värit tuovat mieleen Tarjan. Ne ovat Tarjan värejä: lämpimiä ja iloisia. Kaipaamme hymyäsi ja seuraasi. Olit ihminen, joka tarttui hetkeen ja elit täysin siemauksin. Lasisi oli puoliksi täynnä!

Elämälle kiitos, että saimme tutustua Sinuun ja tehdä työtä kanssasi.

Työtoverit

20. joulukuuta 2008

GBTMRMSAMG PART 3/133

Menin tänään töihin - vitutti! Toisaalta taas ei vituttanut. Oli siellä yksi henkilö joka vitutti ankarasti, mutta osasin pitää turpani kiinni (kerrankin), enkä möläyttänyt mitä ajattelin. Oppilaita oli tosi ihana nähdä. Heilläkin oli ollut ikävä mua. Pärjääminen nuorten kanssa kantaa mua open työssä…ja onhan mulla muutamia tosi kivoja työkavereitakin.

Jalka on edelleenkin kipeä, mutta kantaa päivä päivältä paremmin. Huomasin, että kipu jalassa korreloitui hyvin äkilliseen hermostumiseen lapsilleni - ei hyvä! No, nyt voin kuitenkin laskea helpostikin kymmeneen, ja tarvittaessa ylikin. En haluaisi hermostua liian helposti. Sairikseni aikana erityisesti kiinalainen ja japanilainen kirjallisuus opetti kärsivällisyyden olevan todellinen helmi elämän tiellä. Siihen haluaisin pyrkiä. Siihen aion pyrkiä.

Eilen TV2:lta tullut ‘Punainen lanka’ avasi kärsivällisyyden aivolohkoani lisää. Ohjelmassa haastateltiin Dalai Lamaa. En voinut kuin ihmetellä miten tuo suuri mies on säilyttänyt mielenrauhansa, tyyneytensä ja ennen kaikkea henkensä viimeisten 50 vuoden aikana, jolloin hän on joutunut elämään maanpaossa rakkaan kotimaansa Tiibetin ulkopuolella. Kaikki hänen kärsimyksensä tuntuivat niin suurilta omiin verrattuna, mutta hän onkin paljon suurempi mies minuun verrattuna. Dalaista tuli jotenkin mieleeni Jeesus. Ehkäpä täytyy tutustua tuohon mieheen enemmän…

18. joulukuuta 2008

GBTMRMSAMG PART 2/132

Pari viikkoa on nyt kulunut sängyn pohjalla, mitä nyt muutamilla asioilla olen käynyt. Mielestäni ole käyttänyt ko. ajan varsin hyödyllisesti. Aloitin lukemalla antiikin filosofeja, Sokrates ja Platon, ja siirryin sulavasti kirkkoisä Augustinuksen kautta Immanuel Kantiin ja idän ihmeisiin, Sunzi ja Laotse. Lisäksi olen katsonut noin 20 elokuvaa, lähinnä actionia.

Kirjat ja elokuvat ovat laittaneet minut TODELLA pohdiskelemaan elämää, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Haluan muuttua paremmaksi ihmiseksi, haluan tehdä jotakin, jotta maailma olisi parempi. Haluan rakastaa lapsiani vieläkin enemmän. Haluan tehdä suuria ratkaisuja elämässäni, vaikka tiedän, että satutan toisia. En haluaisi satuttaa, mutta satutan…anteeksi!

Näiden kahden viikon aikana rakkauteni vaimooni on vain kasvanut - samalla myös kipu sydämessä. Tunnen iltaisin maate mennessäni sellaista tuskaa, etten haluaisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään. Tottakai olen myös kiitollinen kaikista niistä vuosista, joiden aikana yhdessä polkua kuljimme. Enkä ole katkera, olen vain surullinen.

Olen iloinen, että polveni pamahti. Sain pysähtyä! Yksi ajatukseni onkin “olen iloinen, kun tunnen kipua - olen siis elossa”. Ilman tätä sänkysessiota olisin varmaankin mennyt arkea eteenpäin mitään sen kummenpaa ajattelematta. “Ajattelen - olen siis olemassa”, sanoi Descartes. Ajattelemmeko me ihmiset tarpeeksi, onko meillä aikaa siihen? Minulla on vielä kaksi viikkoa ennen joulua aikaa vaan olla ja ajatella. Ihanaa - olen siis elossa!!!

11. joulukuuta 2008

GOIN’ BACK TO MY ROOTS, MY SOUL AND MY GOD PART 1/131

Jouduin jopa yllättäen pitkälle sairauslomalle. Yllättäen siksi, että olen tuntenut itseni hyvinkin terveeksi…ainakin fyysisesti. Koko 46 ikävuoteni aikana olen ollut sairauslomalla varsin nihkeästi. Kehoni on pysynyt melko hyvässä kuosissa, mitä nyt ylipainoa on kertynyt “tosi” miehen verran.

Pari viikkoa sitten oikea polveni alkoi turvota. Muutaman kerran aikaisemminkin niin oli käynyt 80- ja 90-luvuilla - vanha lätkäveskarin vaiva ajattelin…ohimenevää. Näin ei kuitenkaan ollut. Yritin sinnitellä koulussa (työssäni), mutta lopulta oli mentävä lääkärille. Hän lähetti minut kiireellisenä Marian sairaalan päivystykseen diagnoosilla “epäilty laskimotukos”.

Siinä matkalla Mäntsälästä Helsinkiin ehti miettiä monenlaista. “Voi perkele”! Yksi asia minkä päätin, jos elossa pysyn, on se, että lähden tutkiskelemaan itseäni…ja syvältä! En halua (en tiedä olenko ollut) olla sellainen ihminen, joka menee vaan eikä mieti ollenkaan.

Marian sairaalassa mua vietiin nopeasti paikasta toiseen, olihan epäily veritulppa, joka voi pahimmillaan olla kuolemaksi. Kun varsin nopeasti pääsin ultraan ja sillä todettiin, ettei ainakaan näkyvää tukosta ole, tunsin tietysti helpotusta. Yksinhuoltajana ei ole varaa kuolla. Mun täytyy pysyä elossa. Lopullinen diagnoosi oli “Bakerin kysta, ei todnäk laskimotukosta, seurataan, lepoon”.

Tällaista tietoa löysin netistä: Bakerin kysta on polvitaipeen alueella oleva polven nivelpussin pullistuma, “tyrä”. Sen syntyminen edellyttää yleensä kahta tekijää. Ensinnä, nivelpussin seinämässä on oltava alue, joka on muuta nivelpussia löyhempi. Tällainen alue löytyy ilmeisesti varsin usein polvitaipeesta, eikä se sinänsä ole lainkaan haitallinen. Toiseksi tarvitaan tila, joka lisää nivelnesteen määrää ja siten nivelen sisäistä painetta. Jos nivelpussi on kauttaaltaan luja, kertyy tällöin vain “vettä polveen”, ja se imeytyy takaisin kudoksiin, kun polviturvotusta aiheuttava tilanne on ohi. Jos taas löytyy tuo “tyräalue”, voi kehittyä Bakerin kysta.

Kysta sinänsä on sekin enimmäkseen harmiton, niin kauan kuin se on ehjä. Joskus sellainen saattaa puhjeta ja aiheuttaa äkillisesti alkavan sääriturvotuksen ja kivun, joka toki paranee ilman erityistä hoitoakin. Kystan tyhjentämistä, kortisonipistoksia ja jopa kirurgista poistoa on kyllä käytetty siinä toivossa, että kystan kipuilu- ja puhkeamisvaara vähenisi.

Tärkeintä Bakerin kystan hoidossa onkin sen taustalla olevan, polven turvotustaipumusta aiheuttavan ongelman hoito. Tämä taas vaihtelee sen mukaan, mitä taustalla on. Nivelkierukan vammat, polven nivelsiteiden vammat, nivelrikko ja niveltulehdukset voivat kaikki aiheuttaa polviturvotusta, eikä turvotuksen syytä aina edes löydy.

Perussyyn hoidon lisäksi on viisasta pitää polvi yleisesti hyvässä kunnossa. Jos onnistuu pääsemään eroon ylipainosta, voi samalla saada torjutuksi monia muitakin ja pahempia terveyshaittoja kuin Bakerin kystaa. Reisien hyvä lihasvoima suojaa polvia, ja suojaa lisää, jos välttää nivelen kovin äkkinäistä kuormittamista. Kimmoisa polvituki voi olla yllättävän hyvä apu. Joka tapauksessa liikkumattomuus on nivelelle vähintään yhtä haitallista kuin kova kuormitus.

Se oli siis vain Bakerin kysta. Yes! Alotin heti kotiin tullessani itseni ja ympäröivän yhteisön tutkiskeluni. Ensiksi otin käteeni Socrates’en ja Platonin teokset. Löysin jo Platonin kirjoittamasta ‘Sokrateksen puolustuspuheenvuoro’ teoksesta yhden tärkeän viisauden:

Kaunein ja helpoin tapa päästä arvostelusta on se, että ei yritä estää toisia puhumasta, vaan pyrkii kehittämään itseään.
- Platon -

5. joulukuuta 2008

EPÄPYHÄ ALLIANSSI/130

Tiedätkö mikä on epäpyhä allianssi (vir. unholy alliance)? Jos tänään (eilen!) olit Helsingin jäähallissa, niin tietäisit varmasti. Se on neljän heavypoppoon muodostama kokonaisuus, jokta esittävät yli neljä tuntia melkoista rutistusta.

Amon Amarth on vuonna 1992 Tumbassa perustettu ruotsalainen melodinen death metal -yhtye, jonka sanoitukset ovat saaneet vaikutteita norjalaisesta mytologiasta. Nimi Amon Amarth tulee J.R.R Tolkienin luomasta sindarin kielestä ja on kielellä tuomiovuori.

Mastodon on vuonna 2000 perustettu metallimusiikkiyhtye Atlantasta, Yhdysvalloista. Yhtyettä on vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn metallimusiikin genreen. Sen musiikissa kuuluvat selvät vaikutteet muun muassa jazzista, stoner rockista, progressiivisesta metallista ja hardcore punkista. Välillä hyvinkin mutkikkaat kitarariffit, omalaatuiset tahtilajit, pitkät ja melodiset kappaleiden väliosat sekä jazzmaiset rummut kuuluvat yhtyeen omaperäiseen musiikkiin.

Trivium on vuonna 2000 perustettu yhtye Orlandosta, Yhdysvalloista. Triviumin tyylisuunnaksi voi määritellä melodisen metalcoren. Yhtye on uudemmassa tuotannossaan myös pyrkinyt siirtymään pois metalcore-genrestä, mikä näkyy etenkin yhtyeen uusimmalla albumilla, The Crusadella, jonka tyyliksi voidaan määritellä thrash metal. Yhtye on maininnut suurimpina vaikuttiminaan muun muassa yhtyeet Metallica, Megadeth, Pantera, Iron Maiden ja Slayer. Huomiota yhtye on saanut etenkin jäseniensä nuoresta iästä huolimatta ansaitusta menestyksestä ja kypsästä kappaleiden kirjoituskyvystä.

Slayer on yhdysvaltalainen Grammy-palkittu thrash metal -yhtye, joka on perustettu Los Angelesin alueella Huntington Parkissa, Kaliforniassa vuonna 1981. Slayerin alkuperäisjäsenet ovat basisti-laulaja Tom Araya, kitaristi Kerry King, kitaristi Jeff Hanneman ja rumpali Dave Lombardo. Yhtye soittaa edelleen alkuperäisessä kokoonpanossa, vaikka rumpali Lombardo on jättänyt yhtyeen kahdesti ja palannut myöhemmin takaisin. Slayer on ollut merkittävä vaikuttaja thrash metal -genren syntyyn, ja yhtyettä pidetään yleisesti musiikkityylinsä pioneerina. Slayer levytti thrash metalin tunnetuimpiin kuuluvan Reign in Blood -albumin vuonna 1986. 29-minuuttinen ja kymmenen kappaleen albumi sisälsi nopeinta thrash metallia, mitä siihen mennessä oli kuultu, ja levyn intensiteettiä pidetään yhä ylittämättömänä. Yhtye sai levyn myötä myös syytöksiä natsismista albumin avaavan, Josef Mengelestä kertovan kappaleen “Angel of Death” ansiosta. Syytösten todenperäisyys on kyseenalaista muun muassa siksi, että albumin tuottanut Rick Rubin on juutalainen, Tom Araya on chileläinen ja yhtyeen rumpali Dave Lombardo kuubalainen. Yhtyeen jäsenet ovat saaneet kiistää väitöksen paikkansapitävyyttä jo parin vuosikymmenen ajan.

Näitä bändejä sitä siis oltiin katsomassa ja kuuntelemassa pari tuntia sitten. Tykitys oli sanoin kuvaamatonta. Musiikissa ei ole mitään niin ihanaa ääntä kuin tuplabasaarit ja kitarasoolo. Maha (ja korvat) täynnä meikä tuli kotiin eli tyytyväisenä miehenä.
Hevi on parasta!!!

28. marraskuuta 2008

ADJÖ BKO/129

Se oli joskus 90-luvun lopulla kun tutustuin vaimoni kanssa yhtyeeseen nimeltä Bo Kaspers Orkester. Jotenkin bändin soundi iski sydämiimme vahvasti ja kiihkeästi. Heidän musan tahdissa oli kivaa tehdä mitä vaan…

Enpä tiennyt, että Bo Kasper Sundström teki mun lempparibiisin silloin kun tapasin vaimoni eli vuonna 1995. Tutustuin tähän kappaleeseen vasta ‘Hittils’ kokoelmalla. Silloin viimeistään rakastuin tähän musiikkiin. Kävimme vaimoni kanssa heidän konserteissa lähes joka kerta kun he tulivat Helsinkiin…ja se oli aika usein!

Toissapäivänä olin taas kuuntelemassa heitä. Tällä kertaa paikkana oli Finlandia-talo. Meidän piti mennä yhdessä tähän konserttiin, mutta kohtalo päätti toisin. Finskiin mennessäni tuli mieleen edellinen kerta, jolloin olin samassa paikassa (blogi 91). Voi olla, että vieruskaverini nyt ihmettelivät kun itkeä tirauttelin vähän väliä. Tuntui vahvasti, että Tarja oli kanssani koko konsertin ajan.

Kun bändi tuli encoressaan (joka muuten kesti puolisen tuntia) lavalle ja aloitti Baddingin biisillä, päätin lähteä kesken pois. Kuuntelin vielä pari ihanan improvisoitua ja mahdottoman professionaalista soitantoa ja sitten lähdin. Jätin hyvästit tälle ihanalle bändille - ei koskaan enää! BKO oli meidän bändi ja meidän musiikkia, ei minun! Kiitos! Tack och adjö!

Tässä vielä sen mun lempparibiisin sanat. Tämänkin sain kuulla viimeisessä BKO:n konsertissani. Olin onnellinen…olen surullinen…olen onnellinen…

Skriv en bok som alla läser,
ge pengar till ett institut.

Gör en sång som barnen sjunger,
när terminen tagit slut.

Sy upp en kollektion med kläder,
ge ditt namn åt ett gevär.

Va det extra i parfymen,
den som vackra kvinnor bär.

Säg ett ord som blir bevingat,
sätt en flagga på en topp.

Spring på under tre minuter,
ett 1500 meters lopp.

Korsa apor med kaniner,
få ett pris ur kungens hand.

Se till att skaffa några ungar,
eller sätt en värld i brand.

Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö

Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö

Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö

Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö

Vi kommer aldrig att dö

17. marraskuuta 2008

UUTTA PUTKEEN/128

219 ääntä kunnallisvaaleissa ei ole huono tulos. Joissakin kunnissa olisin ollut ääniharava. Helsingissä se riitti yhtä vaille varavaltuutetun paikkaan. Olin puolueemme listoilla 8. Olen itse erittäin tyytyväinen. Tulen saamaan jonkun hyvän lautakuntapaikan ja siitä on hyvä jatkaa tehdä hyvää…

Tänään aion aloittaa uuden kampanjan: Metallipastori Haka Kekäläinen eduskuntaan 2011. Tarkoituksena siis on saada eduskuntapaikka ko. vuonna. Olen koko ikäni tehnyt muille hyvää ja haluan tehdä sitä vastakin. Tule siis mukaan tukemaan aitoa ehdokasta. En ole feikki, enkä puhu skeidaa!

Järjestän tänään KäviMitenKävi-bileet heille, jotka minua tukivat kunnallisvaaleissa. Samalla avaan uuden kampanjan. Kaikki tämä tapahtuu Virgin Oilissa klo 22.00 alkaen. Mukana menossa on myös Martti Servo & Napander. Tänään bailataan, ei puhuta politiikkaa eikä paskaa. Tule mukaan bailaamaan. lupaan kostean, kiihkeän ja antoisan illan/yön!!!

Let’s party…

14. marraskuuta 2008

LUE RIVIEN VÄLISTÄ/127

Sinä…

Minä…

Me…

25. lokakuuta 2008

MINÄ VUONNA 2020 (ERÄS NUORI)/126

Tänään minulla on vapaata. Minun pitää viedä lapseni päiväkotiin. Sitten tulen kotiin ja siivoan. Laitan ruokaa ja menen käymään perheeni luona. Autan sisaruksiani siivoamaan heidän kotia. Sitten haen lapseni päiväkodista. Seuraavana päivänä minulla onkin työ. Vien lapseni päiväkotiin ja käyn töissä. Olen töissä sairaalassa ja autan ihmisiä siellä. Oikeastaan teen työni.

Asun perheeni kanssa kerrostalossa. Asun kolmio tyyppisessä huoneistossa. Olen mennyt naimisiin ja minulla on yksi lapsi. Isäni on ulkomailla ja äitini on kuollut ehkä. Sisarukseni asuvat aivan lähellä minua, joka on tietysti tosi hyvä asia. Saan heiltä tukea ja he minulta. 13 vuotta sitten asuin äidin luona. Silloin oli todella rankkaa. Äitini oli todella pahassa kunnossa. Hän oli kuolemaisillaan. Nyt olen unohtanut vähän surujani. Yritän keskittyä nykyiseen elämääni. Kuitenkin vällillä äitini muistuu mieleen. Olisin halunnut auttaa äitiäni parantumaan, mutta taisin olla myöhässä.

Siihen aikaan piti lukea kolme vuotta, jotta saa jonkun ammatin. Toivon tai unelmoin omakotitalosta, jossa olisi oma puutarha. Haluan kasvattaa puutarhassa kukkia ja erilaisia kasveja.

24. lokakuuta 2008

TRILOGIA III: ONNELLINEN PARISUHDE/125

Usein luullaan, että onnellinen parisuhde on sellainen, jossa ei riidellä tai jossa on aina onnellista ja tasapainoista ja hauskaa. Tutkimusten mukaan onnellinen parisuhde on suhde, joka kehittyy ja on dynaaminen ja jossa kumppanit ymmärtävät sen, että siihen on kiinnitettävä huomiota, se ei pysy hyvänä itsestään.

Parisuhteiden tyytyväisyyttä ja häiriökehitystä käsittelevien tutkimusten mukaan onnelliset, tyytyväiset parit riitelevät yllättäen yhtä paljon kuin onnettomatkin. He riitelevät yhtä tuhoavallakin tavalla. Samoin on rakastuneisuuden aste ei ennusta onnistunutta parisuhdetta. Hyvää kehitystä parisuhteessa ennustaa puolisoiden kyky säilyttää positiivisia tunteita suhteen kehittyessä. Eli toisarvoista on, kuinka rakastuneita puolisot olivat alussa.

Monille pareille avioliiton vaikeudet tulevat suurena yllätyksenä pian sen jälkeen, kun suhteen alkuvaiheen voimakas tunnekuohu on tasaantunut. Jos intohimoinen rakkaus vaihtuu särkyneisiin unelmiin ja katkeruuteen, avioero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Hajoaviin parisuhteisiin liittyy myönteisten tunteiden väheneminen suhteen kehittyessä tai ehkä vain niiden ilmaisematta jättäminen. Eripuraisuus onkin ilmeisesti enemmän seurausta vähenevistä positiivisten tunteiden ilmaisuista. Seuraavaksi viinkkejä viikoksi…

Kaihda kriittisyyttä, jatkuvaa puolustuskannalla oloa ja jatkuvaa vetäytymistä. Kiviseinämäinen toisen torjunta ja halveksunta ovat tuhoisia parisuhteelle. Näitä kaikkia ilmenee kyllä hyvissä, toimivissa parisuhteissa - kuitenkin erityisesti hajoavissa parisuhteissa vieläkin enemmän.

Aviomiehille neuvoksi, jos he haluavat hyvän parisuhteen: Anna vaimosi vaikuttaa itseesi. Tämä ei tarkoita suinkaan puolison ehdoilla elämistä, alistumista toisen oikkuihin tai muuten kohtuuttomaan käyttäytymiseen. Se tarkoittaa kumppanin saamaa kokemusta siitä, että sanomisella tai tekemisellä on merkitystä.

Tutkimusten mukaan todennäköisesti hajoavat parisuhteet ovat sellaisia, joissa aviomies torjuu kaiken vaimon yrityksen vaikuttaa mieheensä. Tämä pitää paikkansa varsinkin väkivaltaisissa suhteissa. Niissä mies pitää huolta kaikesta vallasta perheessä eikä ota vaimoaan mukaan päätöksentekoon. Aviovaimoille neuvoksi: Jos haluat kehittyvän, paranevan parisuhteen, älä aloita keskustelua rajun negatiivisesti arvostelemalla miestäsi. Tämä näet liittyy hajoavien parisuhteiden vaimojen käyttäytymistapoihin.

Täydellinen negatiivisuuden puuttuminen suhteessa, on myös huono tekijä parisuhteen kehitykselle. Siitä seuraa tunnetason välinpitämättömyys. Tällaiset parit usein kuvaavatkin suhdettaan vieraantuneeksi. He saattavat sanoa: “Meillä ei ole mitään yhteistä.” Eli tietty määrä erimielisyyttä, riitelyä, negatiivista ilmaisua on välttämätöntä, jotta suhde kehittyisi. Vieraantuneissa suhteissa ei ilmaista mitään tunteita. Kumppanit ovat kuin toistensa ohi kulkevia laivoja yössä, jotka elävät rinnakkaisia elämiä. Tällaisessa suhteessa usein koetaan jännitystä. Se saattaa näkyä ilmeissä ja eleissä ja voidaan kokea fyysisinä sairauksina. Usein kumppanit kuvaavat suhdettaan ja itseään, että he eivät ole onnettomia, mutta eivät onnellisiakaan. Tällaisesta suhteesta puuttuu usein kyky ottaa toista huomioon.

Tutkimukset osoittavat, että parisuhteen vuorovaikutuksen muututtua tappeluksi tai ahdistuneeksi tai masentuneeksi kaikista tärkeintä on, että osataan tehdä onnistuneita korjausyrityksiä. Näitä ovat usein toista lohduttavat tai rauhoittavat kommentit. Voi myös olla samaa mieltä tai hakea yhdessä jotakin yhteistä harrastusta tai tekemistä.

Samoin kompromissien tekeminen, huumori ja ehdotukset tilanteen parantamiseksi saattavat korjata tilannetta. Yleensä palautteen antaminen kumppanille hänen innostuessaan tai ollessaan surullinen on hyväksi koettuja keinoja. Tyytyväiseen parisuhteeseen kuuluvat kiintymysten ilmaisut kumppanille sekä tietoisuus toisesta ja parisuhteesta.

Häissä avioliiton solmivia puolisoita kehotetaan kilpailemaan toistensa kunnioittamisessa. Tämä vanha totuus on Raamatusta Paavalin lausuma ja on hyvin hyvä ohje vieläkin. Hajoavien parisuhteiden kaikista tyypillisintä käyttäytymistä ovat nimenomaan vetäytyminen, toisen jättäminen yksin ja halveksunta. Tärkein sääntö siis kuuluu: Kunnioita kumppaniasi!!!

Ja ei muuta kun rakastamaan…

23. lokakuuta 2008

TRILOGIA II: MITEN KÄY SEKSIN LAPSEN KANSSA?/124

Pikkulapsiperheessä seksielämä kokee suuren muutoksen. Määrää tärkeämmäksi nousee laatu. Synnytys on naiselle aina yksilöllinen kokemus, samoin kuin siitä toipuminen. Naiselle on tärkeää kokea olevansa hyvä synnyttäjä, sillä se vaikuttaa itsetuntoon, naiseuteen ja äitiyteen. Läheisten ja henkilökunnan kannustus on tässä avainasemassa.

Jos naiselle tulee äitiydestä elämän pääasia, seksuaalisuus on vaarassa hautautua sen alle. Osa naisista kokee seksistä nauttimisen hankalaksi äidiksi tultuaan, se ei tunnu sopivan heistä yhteen äitiyden kanssa. Seksin aloittamisajankohta synnytyksen jälkeen vaihtelee runsaasti. Joiltakin se vie kuukausia, toislta vain muutaman viikon. Synnytyksessä tulleet haavat ja kudosten venyminen voivat vähentää naisen rakasteluhaluja.

Kumppanilta kaipaisi kosketusta ja hyväksyntää ärjynnän ja nalkutuksen sijaan. Tässä vaiheessa oma asenne on tärkeässä roolissa. Asioita ei kannata kiirehtiä, sillä aikansa kutakin. Rakkautta ja välittämistä voi ilmaista monin muin tavoin, jos itse yhdyntä tuntuu vaikealta. Suukot ja hyväilyt ovat tärkeitä rakkauden osoituksia kumppaneiden välillä. Loppujen lopuksi aika menee kuitenkin nopeasti ja tilanteet muuttuvat. Ei mene kauaa, kun ongelmat ovat jääneet jo taakse.

Pikkulapsiperheissä seksiin tulee helposti mukaan “varuillaan olon” elementti. Tietoisuus siitä, että lapsi voi koska tahansa herätä ja osatessaan kävellä, rynnätä vanhempien makuuhuoneeseen, välkkyy alitajunnassa. Tästä syystä kahdenkeskisten illanviettojen järjestäminen olisi erityisen tärkeää. Lasten ollessa hoidossa, voi nauttia häiriöttä kumppanista.

Nainen kaipaa usein huoahdustaukoa ennen kuin kykenee siirtymään arkipuuhista seksiin. Kakkavaipan juuri vaihtaneena olo ei välttämättä ole kovin seksikäs ja romanttinen. Puoliso voi tällöin tarjota vaimolleen oman rauhoittumishetken hoitamalla lapsia ja laittamalla heidät vaikka nukkumaan. Kun nainen on saanut hieman omaa aikaa ja lepoa, hänen on huomattavasti helpompi virittäytyä “rakastajattaren” rooliin. Parisuhteessa on ylipäätäänkin tärkeää järjestää kummallekin omaa aikaa, samoin kuin suhteen yhteistä aikaa.

Uupumus on tehokas seksin tappaja. Äitiyteen kasvu vaatii naiselta paljon aikaa, epäitsekkyyttä, muutosta ja energiaa. On selvää, että helppo vauva kuormittaa vanhempiensa välejä vähemmän kuin ärtyisä koliikkiyksilö. Levänneet ja virkeät vanhemmat jaksavat kiinnostua seksistä väsyneitä enemmän.

Myös moni mies kokee haluttomuutta pikkulapsivaiheessa. Työpaineet ja perheen pyöritys rasittavat ja rutiinit puuduttavat. Monella on tunne, ettei omaa aikaa ole riittävästi. Vastuu kiristää ohimoita ja leikkimielistä rakastajaa on hankala löytää otsakurttujen alta.

Seksin määrä vähenee usein lapsiperheissä, mutta laatu voi silti parantua. Seksitilastot kannattaa unohtaa ja keskittyä omaan suhteeseen. Loppujen lopuksi kumpi on mieluisampaa: suorittava sääli-seksi mahdollisimman usein ja nopeasti vai aidosta halusta lähtevä rakastelu harvemmin ja tunteikkaammin?

Seksuaalisuuden tarkoitus on tuoda iloa ja nautintoa elämään. Monen kokemus on, että vanhemmuudella voi olla hyvin positiivinen ja syventävä vaikutus seksuaalielämään. Lasten myötä voi kokea, että rakkaus lisääntyy. “Enää en rakasta vain miestäni puolisona, vaan myös isänä”, totesi eräs nainen. Parhaimmillaan lapset lisäävät perheen yhteenkuuluvaisuuden ja sitoutumisen tunnetta. Siinä riittää iloa ja rakkautta jaettavaksi perheen kaikille osapuolille.

22. lokakuuta 2008

TRILOGIA I: VANHEMMUUS/123

Miksi parisuhde ja vanhemmuus tässä ajassa ovat niin usein vaikeutuneet aiheuttaen suunnattoman määrän kärsimystä ja pahoinvointia? Musta tuntuu, et tästä blogista tulee pitkä…

Parisuhteessa vaikuttavat niin puolisoiden tietoiset kuin tiedostamattomat tavat ja motivaatiot. Puolisot ovat molemminpuolisesti toistensa kiintymyssuhteiden, emotionaalisten ja seksuaalisten toiveiden sekä odotusten vaikuttamina. Eriytyminen ja yksilöityminen - itsenäistyminen omista kasvuperheistä vaikuttavat kykyynsä vastavuoroiseen suhteeseen. Vastavuoroinen suhde edellyttää puolisoilta toisen ja oman erilaisuuden (toiseuden) tunnustamista. Molempien tarpeet ja oikeudet yksilöinä sekä parina ovat aina jossain määrin ristiriitaisia. Parisuhteesta muodostuukin osa kahden erillisen ihmisen omaa ja yhteistä elämänkohtaloa. Parisuhde on perusta lapsen syntymiselle, vanhemmuuden rooleille, jaetulle vanhemmuudelle ja perheen muodostamiselle. Puolisot voivat olla yksilöinä erilaisessa tilanteessa motivaatiossaan sitoutumiseen ja perheen perustamiseen. Suurimman haasteen parin suhteeseen tuo syntyvä lapsi.

Parisuhteessa kamppaillaan usein siitä, kumman tarpeille on tilaa ja onko molemmilla riittävä tila. Luovaan suhteeseen mahtuu kaksi, jolloin voidaan luopua pelkästään omista kaikkivoipaisista pyrkimyksistä. Luovassa parisuhteessa ”me-kokemus” mahdollistaa toistensa huomioon ottamisen ja keskinäisen jakamisen. Puolisot voivat kokea elämän arjessa suhteensa kannattelevaksi tekijäksi, ilman että siitä sen kummemmin puhutaan. Parin tunneyhteys ja sen jatkuvuus: rakkaus, välittäminen, arvostaminen, kateus, pettymys, pelko, viha, syyllisyys, hyväksyminen, hyväksytyksi tuleminen, anteeksianto, kiitollisuus ja pyrkimys ymmärtää toista sekä itseä, muodostavat sillan parisuhteen rotkon yli. Sitä pitkin elämänkokemusten aktivoimat vielä kodittomat tunteet hakevat sijoitus- ja työstämispaikkaa. Luovaan suhteeseen mahtuu niin todellinen lapsi kuin puolisoissa itsessä olevan lapsen kohdatuksi tuleminen.

Raskausaika on vanhempien psyykkistä valmentautumista vanhemmuuteen. Lapsen tunnekehitys alkaa jo kohdussa ja äidin piilotajunnasta tulee vauvan ensimmäinen todellisuus. Isän merkitys lapsen elämässä on suuri jo raskauden aikana ja heti syntymän jälkeen. Isä voi olla lapsen ensimmäinen katsekontakti. Puolisot prosessoivat vauvan tuloa yksilöinä ja suhteessaan. Lapsen odotukseen liittyy ristiriitaisia tunteita. Vanhempien jaettu vanhemmuus tai sen puuttuminen tulevat vaikuttamaan ajankohtaiseen parisuhteeseen ja vanhemmuuteen sekä aikanaan lasten vastaaviin rooleihin. Jaetulla vanhemmuudella tarkoitan sitoutumista äidin ja isän vastuuseen, vanhemmuuteen liittyvien tunteiden ja ajatusten jakamista, työnjakoa, tunnesuhteiden jatkuvuutta, tavallisen arjen sietämisessä ja selviytymisessä toistensa tukemista - ilojen ja surujen jakamista.

Kun toista puolisoa/vanhempaa ei perheessä konkreettisesti ole, puuttuva vanhempi on läsnä olevan vanhemman ja mielessä ja sitä kautta myös lapsen mielessä. Vanhemmuuteen kasvetaan vähitellen lapsen virittämänä, vuorovaikutussuhteissa, puolison ja omien sekä puolison vanhempien peilausten kautta. Vanhemmuus edellyttää aikuisuutta niin, että puolisot selviävät omien lapsenomaisten tarpeidensa kanssa. Jo ennen lapsen syntymää iloitaan lapsesta, mutta saatetaan kantaa myös huolta niistä asioista, joista joudutaan luopumaan lapsen synnyttyä. Jokaisen parin on löydettävä oma jaetun vanhemmuuden tapansa ja itselleen sopivat vanhemmuuden roolit.

Lapsen syntymä on tapahtuma, jonka jälkeen puolisoiden elämässä muuttuu hyvin paljon. Lapsen syntymä on valtava tapahtuma niin naiselle kuin miehelle. Parhaimmillaan lapsesta iloitaan, häntä rakastetaan ja vanhemmat ovat valmiita tarjoamaan lapselleen eläytyvän, turvallisen kiintymyssuhteen. Vanhemmat voivat myös kokea olevansa pulassa, kun lapsi onkin tarvitseva ja herättää itsessä niin monenlaisia tunteita. Kokemukset omasta vastaanottomaailmasta, lapsuudesta ja nuoruudesta suhdekokemuksineen aktivoituvat uudelleen. Lapsi nostaa omassa itsessä olevan lapsen kokemuksia, joka voi johtaa paniikkiratkaisuihin. Haasteena on luopuminen täydellisen lapsen mielikuvasta ja sopeutuminen juuri tämän lapsen persoonallisiin ominaisuuksiin. Vanhemman tulee selviytyä lapsen riippuvuudentarpeiden, avuttomuuden ja itkun kanssa ilman tuhoavuutta. Pelko omasta tuhoavuudesta voi ahdistaa. Tai on paine toimia samalla tavalla pelottavana vanhempana kuin, mitä itse on kokenut. On myös kyettävä luopumaan täydellisen vanhemman mielikuvasta ja suostuttava omaan rajallisuuteen. Molemmilla puolisoilla on sisäiset mielikuvat, jotka vaikuttavat siihen, miten lapsesta huolehditaan, miten lapsi säilyy vanhemman mielessä ja miten kyetään kannattelevaan, sisällyttävään varhaiseen vuorovaikutukseen. Lapsi voi aktivoida vanhemmassa kateuden, mustasukkaisuuden ja sietämättömän ulkopuolisuuden, joka pakottaa minimoimaan tai/ja laiminlyömään lapsen hoivan ja huolenpidon tarpeita. Näiden tunteiden pohjalta puolisot voivat hylätä emotionaalisesti myös toisensa.

Kysymykseen, miksi parisuhde ja vanhemmuus ovat niin usein tässä ajassa vaikeutuneet, vastauksena lisäkysymyksiä: Onko kyseessä sukupolvesta toiseen jatkuvat puolisoiden riittämättömät kokemukset vanhemmuudesta, missä lapsena ja nuorena olisi voinut työstää omaa hyväksytyksi tulemistaan, integraatioprosessiaan, eriytymistään ja yksilöitymistään? Onko aikuiselta liian usein puuttunut kokemus riittävästä eläytyvästä kahdenkeskisyydestä ja turvallisesta kiintymyssuhteesta? Vaikuttavatko sisäistetyt parisuhteet ja omien vanhempien traumasiirrot liikaa omaan parisuhteeseen ja vanhemmuuteen? Onko aikuinen voinut kokea riittävän turvallisen ja rakentavan paikan vanhempien välisessä suhteessa? Onko hän ylipäätään saanut olla lapsi? Onko tunteille ollut tilaa ja onko lapsen kärsimystä kohdattu? Puuttuuko ajassamme pareilta keinot käsitellä väistämättömiä pettymyksiä ja ahdistusta? Onko ihmisestä tullut liian itsekäs ja malttamaton? Miksi tarvittaville prosesseille ei anneta riittävästi aikaa, vaan toimitaan? Puuttuuko aikuisilta ja lapsilta tosiasiassa tarvittavat suhteet? Kasaantuuko parisuhteen sillalle liikaa asioita ja kokemuksia, joiden merkityksiä ei käsitellä ja jaeta? Onko parisuhteesta ja vanhemmuudesta vaarana tulla suorittamisen projekteja? Auttaisiko, jos hyväksyttäisiin elämän tavallinen arki, itsensä ja toistensa rajallisuus? Onko maanisista, narsistisista pyrkimyksistä luopuminen edellytys todelliseen vastuuseen niin vanhemmuudessa kuin parisuhteessa? Yhteys omiin tunteisiin mahdollistaa kyvyn eläytyä toiseen ja näin myös kyvyn vastavuoroisiin, turvallisiin suhteisiin. Olisiko eri yhteyksissä ruvettava korostamaan ihmisen tunteiden kohtaamisen ja työstämisen merkitystä rationaalisen toimimisen tai tehokkuuden sijaan? Auttaisiko, jos parit ja perheet saisivat tarvittaessa riittävän tuen ahdistusten ja kuormien jakamiseen, tunneyhteyksien ja suhteiden rakentumiseen? Tuki voi olla riittävä ihmissuhdeverkosto, ystävät, isovanhemmat ja ammattiapu. Yhteiskunnalliset tekijät, esimerkiksi työelämän kuvioiden kautta, vaikuttavat merkittävästi myös parisuhteisiin ja vanhemmuuteen.

Koitetaan kestää, se on loppujen lopuksi ihanaa, kun sen oikein ymmärtää…

21. lokakuuta 2008

BUSHIDOO/122

Mä olen japanifriikki. Se tarkoittaa sitä, että olen kiinnostunut kaikesta mikä liittyy Japaniin - kaikesta! Olen käynyt siellä useasti, jopa asunut siellä. Nyt saan opettaa Japanin kulttuuria ja kieltä koulussani. Japani on mulle kolmas kotimaa.

Mä olen oppinut monia elämiseen liittyviä asioita Japanin kulttuurista. Yksi niistä on Bushidō (jap. 武士道, soturiherrasmiehen tie) eli japanilaisten samurai-sotureiden elämäntapaohjeistus. Siinä soturin tien harjoittamiseen liitettiin eettisiä- ja kunniakäsityksiä. Bushidō ei ollut puhtaaksikirjoitettu lakikokoelma, vaan kokoelma elämänohjeita, jotka siirtyivät perimätietona sukupolvelta toiselle. Näin bushidō kasvoi ja kehittyi pitkien sodankäynnin vuosisatojen aikana. Bushidōlla ei siis ole tarkkaa ilmaantumisvuotta, vaan se on pidemmän prosessin tulos. Bushidō oli tie, jota samuraiden oli noudatettava jokapäiväisessä elämässään, mitä heiltä odotettiin ja mihin heidät koulutettiin.

Mä olen pyrkinyt noudattamaan soturin tietä elämässäni. Siihen kuuluvat seitsemän hyvettä:
義 – Gi – Oikeudenmukaisuus, velvollisuudentunto
勇 – Yū – Rohkeus
仁 – Jin – Armeliaisuus
礼 – Rei – Kohteliaisuus
誠 – Makoto - Rehellisyys
名誉 – Meiyo – Kunnia
忠義 – Chūgi – Uskollisuus

Väitän, uskon ja tiedän, että olen näiden hyveiden kunniallinen vaalija. On vain kaksi asiaa, mitä en ole hyväksynyt (enkä tule koskaan hyväksymäänkään) samuraiden etiikassa ja elämässä. Toinen on häpeän tunne, mikä samurailla oli huippuunsa viritetty. Jos samurai tunsi häpeää jonkun toisen tekemänä, hän sai välittömästi katanasta. Toinen on seppuku. Jos samurai omien toimiensa takia joutui häpeään, oli ainoa vaihtoehto itsemurha wakizashin kautta. Minä en tunne häpeää ikinä, koska en tee sellaisia asioita. Minä haluan aina vaalia elämää, niin omaani kuin muidenkin.

HAI!

20. lokakuuta 2008

VIIKKO VAALEIHIN/121

Viikon kuluttua tiedetään ketkä päättävät kuntien/kaupunkien asioista vuosina 2009-2013. Luin tänään (eilen) yhden jutun. Tässä se: Puolueen valtakunnallisesti ajamiin asioihin kiinnittää huomiota 26 prosenttia. Likimain samalle tasolle, 24 prosenttiin, äänestyspäätösten tekemisessä yltää se, millaisia ehdokkaita puolueella on kotikunnassa. Muutama prosentti vastaajista sen sijaan piti tärkeimpänä puolueen julkikuvaa yleensä tai puolueiden johtohenkilöiden esiintymistä julkisuudessa.

Lisäksi noin puolet äänestäjistä eivät tiedä ketä äänestää, vaan he tekevät päätöksensä viime tipassa. Kuulostaa hyvältä. Luulen, että juuri miä olisin sellainen viime hetken ehdokas. Sellainen, jota voi äänestää ilman, että jäisi kiitollisuudenvelkaan. Yksi ystäväni sanoi, ettei äänestä minua, koska olen KESKustan listoilla. Mitä helvetin väliä sillä on. Nyt on nyt ja so not!!!

Mun sydämen asiana on ollut jo pitkään nuoret. Lisäksi olen luvannut ajaa omaishoitajien asemaa. Kolmanneksi autettavaksi ryhmäksi olen ottanut asunnottomat. Jos mut valitaan teen näiden ryhmien eteen kaikkeni.

Lähde mukaan tekemään oikeasti uutta politiikkaa. Uskalla antaa äänesi mulle. Et pety ja mua voi aina tavata ja muhun on helppo ottaa kontaktia. Tavoite on 903 ääntä!!!

19. lokakuuta 2008

RAKKAUS/120

Nyt on tiukkaa pohdintaa aiheesta “mitä on rakkaus”? Mistä löydämme sen tiedon? Kuka kertoisi sen meille? Selailin nettiä ja googlasin rakkauteen liittyviä sanoja ja löysin *Puuvertauksen’. A.W.Yrjänä tarjoaa yhden vaihto ehdon. Olkaa hyvät…

Totesit, että rakkaus on puu
juurineen ja latvoineen
keväineen ja syksyineen
hedelmineen, tuholaisineen

se nousee siemenestä
löydettyään elinpaikan
kasvaa hiljaa vuosilustoin
elää ihmistä kauemmin

säilyttäen notkeutensa
lannistaen myrskytuulet
antaen varjon väsyneille
näkötornin haaveilijoille

tänään tuuli kantaa pölyä
kullankeltaista, murheenkeveää
tänään tuuli kantaa nimeä
huulille katkeraa
tänään tuuli kantaa pölyä
hopeaista, heilimöivää
tänään tuuli kantaa nimeä
huulille taivaanmakeaa

toiset nousee korkeuksiin
maassa mullanväkevässä
toiset silkka sitkeyttään
kallionkolot valloittaa

jos maa on myrkytetty
horisontti matalalla
routa puree juuret poikki
kuivuus imee mahlan haavoista

tänään tuuli kantaa pölyä…

tänään tuuli kantaa pölyä
kullankeltaista, murheenkeveää
muistan että rakkaus on puu
pian iltatuuli asettuu
vaan vielä kantaa mukanaan
ja lävitsemme lentää
käy lepoon maailma
uinu uuden mahdollisuuteen

Ei paha…

18. lokakuuta 2008

KOTI/119

Mikä ihmiselle on tärkeintä maailmassa…niin kuin yleisesti! Tottakai jos kysytään tuhannelta niin tulee useita vastauksia. Terveys varmaakin kaikille on tärkeää - kenties jopa tärkeintä, mutta entä sitten.

Tulin juuri Hakaniemen torilta, jossa vietettiin asunnottomien yötä. Silmäni taas avautuivat ihmisten hädän edessä. Kaikki tahtovat asunnon pään päälle - kodin! Oma koti on tietenkin kullan kallis. Ilman sitä et voi kuulua mihinkään. Oma koti on työtäkin tärkeämpää.

Juttelin monenkin asunnottoman kanssa, mutta yksi mies jäi erityisesti mieleeni, koska hänellä oli hyvää kerrottavaa. Seitsemän vuotta sitten hän sai monen vuoden kodittomana olon jälkeen oman asunnon, ja se pelasti hänen henkensä. Viimeiset seitsemän vuotta hän on taistellut monen ongelman kanssa, mutta taistelu on ollut paljon helpompaa omassa kodissa.

Tämän yön jälkeen olen valmis taistelemaan Helsingin asunnottomien puolesta. Tajusin, että monen ongelmat johtuvat nimen omaan siitä, että oma koti puuttuu. Helsinkiin on saatava lisää vuokra-asuntoja joihin asunnottomia on sijoitettava. Sitten vielä yksi juttu: Jari A., kohtaamisemme oli niin vaikuttava, että lupaan taistella päästyäni valtuustoon, että sinä saat oman asunnon - oman kodin. Päätetään nyt, että Helsingin asunnottomat saavat oman kodin kahden vuoden sisällä. Rahaa on, se on “vain” tahdosta kiinni. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

17. lokakuuta 2008

RAKASTELEMINEN/118

Harrastaa seksiä! Aika outo suomalainen sanonta. Minäkin harrastan golfia, salibandya, koripalloa, japanilaista kulttuuria…mutta seksiä…voiko sitä harrastaa? Tässäpä referoin hieman tietotekstiä ja omia ajatuksia.

Seksuaalisuus sisältää biologisia, eettisiä, psykologisia ja kulttuurisia tekijöitä ja näiden keskinäisen suhteen perusteella muodostuu yksilön seksuaalinen kokonaisuus. Seksi on osa seksuaalisuutta, se alue, jolla tyydytämme ihmiselle luontaisia seksuaalisia tarpeita. Seksi on kokonaisuus, johon ihminen osallistuu fyysisesti ja psyykkisesti: tunteet, positiivinen jännitys, rakkaus, viestien välittäminen, koskettelu, läheisyys, luottamus, mielikuvat ja nautinto ovat oleellisia osia seksissä. Seksi, kuten seksuaalisuuskin ovat alueita, joilla yksilöllisyys korostuu. Puhutaan ihmisen ”pyhästä maasta”, jossa liikkuessa on hyvä ottaa kengät pois jaloista.

Seksi ei ole hyvän elämän perusedellytys, vaikka joskus siltä tuntuukin. Yhdyntäkeskeisyys ohjaa suoriutumaan, ei nauttimaan seksistä. Tilastot ja lööppien kuvat luovat turhia paineita. Tärkeämpää on laatu kuin määrä, tälläkin elämänalueella.

Yksineläjän seksuaalisuus voi olla elämän parasta aikaa seksuaalisuuden kannalta. Tyytyväisyys omaan naiseuteen tai miehisyyteen on kohdallaan, vaikka ei harrastaisikaan seksiä toisen henkilön kanssa. Saa olla ja tehdä mitä ja milloin haluaa, rakastella vaikkapa itsensä kanssa, katsoa esim. pornoa ja nauttia ilman syyllisyyttä.

Parasta seksi on kuitenkin kahden ihmisen kesken, jotka pyyteettömästi ja toisiaan kunnioittaen rakastavat, rakastelevat…hellästi, rajusti, miten vain…kuitenkin niin, että molemmat nauttivat ja hyväksyvät tilanteen. Make love, not war!!!

16. lokakuuta 2008

SYYSLOMA/117

Lapsilla alkoi loma - neljä päivää kestävä. Minusta on käsittämätöntä, että se ei ole viikkoa, aivan kuin lukioissa. Eikö peruskoululaiset tarvitse syksyn keskelle kunnon lomaa? Eivätkö opettajat halua viettää pitkää 9 päivän vapaata raskaan syksyn keskellä? Olen varma, että sekä oppilaat että opettajat haluavat pitkän syysloman.

Miksi sitten pidetään tällainen miniloma? Ketkä sen päättävät? Sen päättävät valtuuston jäsenet lautakunnissaan. Siellä ei juuri ole opettajaedustajia, vaan joitain muita, jotka eivät ymmärrä koulun tämän päivän haasteita. Erityisopetuksen määrä kasvaa huimasti, väkivalta rehottaa, vanhemmat sysäävät vastuuta kouluille, rehtorit ovat perseestä, opettajat tekevät leipää ja masentuvat, suoritus ratkaisee, ketään ei kuunnella, ketään ei kohdata!!!

Olin vaalipaneelissa kuluvan viikon maanantaina ja kaikki panelistit olivat niin kauhian huolestuneita nuorista ja heidän mielenterveysongelmistaan. Mitenkään epäilemättä heidän motiivejaan, olisiko Jokelan ja Kauhajoen tragedioilla ollut vaikutusta. Kuka oikeasti on tehnyt nuorten eteen töitä ennen näitä kauheita tapahtumia…???

Mua on pyydetty vaikka mihin kissanristiäisiin vaalikampanjan aikana, mutta menen vain muutamiin. Haluan viettää alkanutta syyslomaa perheeni kanssa ja jos se vaikuttaa mun vaalitulokseen niin sit se vaikuttaa. Paskan väliä. Se duuni, mitä mä oon tehny viimeiset 25 vuotta nuorten ja vähemmistöjen eteen kantakoon vaaleissakin ja jos ei kanna niin sit ei. Mitä välii! Mä oon mä, nyt ja aina. Ne ketkä mut tuntee ja tietää, niin ne tietää, et mikä mä oon. Toivottavasti muutkin tajuu. “En oo feikki, enkä puhu paskaa!”

Mukavaa lomaa kaikille lapsille ja nuorille ja niille aikuisille, joilla loma on!

15. lokakuuta 2008

F.R.I.E.N.D.S./116

Oletko koskaan sanonut “en koskaan”? Olet varmaankin kuullut, että älä sano koskaan “ei koskaan”. Mä olen elämässäni joutunut nöyrtymään monta kertaa, koska olen möläytellyt kavereille “mä en koskaan tee noin”, ja miten kävikään…

Elämässäni on ollut aika, jolloin olen vannonut tennissukkien nimeen. “En tule koskaan käyttämään mitään homosukkia, ainoastaan valkoisia froteesukkia”. Muistan myös ajan, jolloin sanoin “tiskikone on laiskoille, mä en ainakaan ikinä hommaa sellaista”. Tai kasvissyöjät ovat daijuja sillä “mä en koskaan aio ruveta kasvispurijaksi”. Näitähän riittäisi! Nykyään en käytä tennissukkia, tiskikonen on ollut jo pitkään ja olin 80-90-lukujen taitteessa kasvissyöjä 5 vuotta. Olen myös kokeillut kansantansseja ja…mitä se nyt oli…

Viimeisimmät nöyrtymiseni ovat telkkarin puolelta. Muutama vuosi sitten lapseni katsoivat typerää ohjelmaa nimeltä ‘Sydämen asialla’. Sitten he innostuivat typerääkin typerämmästä ‘Simpsoneista’. Lopulta he löysivät ‘Frendit’, joka sarjana on aivan tautisen typerän naurettava. Kuka aikuinen on niin idiootti, että katselisi tällaisia sarjoja???

Minä!

Olen rakastunut Aidiensfieldin asukkaisiin, hyllystä löytyy jokainen ilmestynyt “The Simpsoooonsss”-tuotanokausi ja kävin itse ostamassa hulluilta päiviltä kaikki ‘Frendien’ tuotantokaudet ja tää sarja on “AWESOME”! Nöyrtyminen kannattaa ja lapset opettaa. Tule mukaan elämään. Friends forever!!!

14. lokakuuta 2008

MEIDÄN ISÄ ON PAREMPI KUIN TEIDÄN ISÄ/115

Tämä sanontahan on täysin totta. Kaikki lapset sen tietävät, vaikka iskä olisi väkivaltainen, juoppo, valehtelija tai kaikkea näitä tai siltä väliltä. Minunkin lapset pitävät minua parhaana iskänä, itsekin pidän, vaikken VJV olekaan.

Katsoin sunnuntaina saman nimistä ohjelmaa ja aloin toden teolla miettimään onko nyt menty liian pitkälle. Ohjelman alussa on neljä paria (isä ja lapsi), joista yksi pari kerrallaan tippuu pois. Kaikista lapsista näkee kuinka he jännittävät isänsä ja omasta puolesta. Kun tippuminen tulee, tulee myös lapsen itku ja pettymys. Pettymys on varmaan suurin itseään kohtaan, mutta myös isäänsä, joka ei ollutkaan parempi kuin teidän isä. Keitä tällainen ohjelma palvelee?

Tippuneiden haastattelut ovat julmaa katseltavaa, kun lapsi isänsä sylissä itkien yrittää sopertaa jotakin kivaa ja isä vakavalla naamalla sanoo, että tämä on vain leikkiä. Julmaa leikkiä lasten veresnahalla sanon minä. Uskoisin, että monet noista tippuneista lapsista saavat koulussa kuulla kuinka huonoja he olivat ja varsinkin kuinka surkea heidän isänsä oli. Julmaa!

Kaiken lisäksi juontaja Ville Klinga nauraa herottaa käsittämätön virne kasvoillaan, kuinka nyt Pekkasen, Urpolan tai Vömmeljoen perheen lähtö tuli. Nyt vain kävi näin. Sun isä olikin huonompi kuin ton isä. Kamalan julmaa! Nythän me nähdään vain leikatut versiot. Uskon, että kulisseissa on itketty monet itkut. Vaadin, että ohjelma tulee lopettaa lapsia sorsivana ja kiusaavana. Katsokaa itse ensi sunnuntaina seuraava jakso ja todetkaa…julmaa…kauhean julmaa!!! Kuka tästä oikeasti nauttii. Äiditkö?

13. lokakuuta 2008

KAKSI VIIKKOA VAALEIHIN/114

Tästä päivästä alkaen blogini ilmestyy joka päivä aina vaaleihin asti. Käsittelen edelleenkin kaikenlaisia asioita. Etenkin sellaisia joista itse olen kiinnostunut…toivottavasti sinäkin.

Mä olen toisaalta yllättynyt siitä, että niin moni haluaa mut valtuustoon…toisaalta taas en. Mähän olisin juuri oikea tyyppi sinne, koska en kumarra kuvia ja ajan oikeita asioita (ainakin nuorten kannalta). Jos ja kun minut valitaan olen luvannut pitää erityisesti nuorten asioita korkealla. Pari konkreettista asiaa tulee olemaan sydämelläni. Teen kaikkeni, että Helsinkiin perustetaan nuorisovaltuusto. Olen varma, että saan sen aikaan. Toinen on se, että kuntavaaleissa pääsee äänestämään jo 16-vuotiaana. Kolmas ajamani asia on nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja auttaminen. Seuraava teksti on referoitu ‘Nuorisovaltuusto Helsinkiin nyt!’-sivuilta.

Viime keväänä Helsingin Sanomissa keskusteltiin vilkkaasti nuorten vaikutusmahdollisuuksista yhteisiin asioihin. En osaa sanoa, paljonko tämän keskustelun aloittamisesta voi ottaa kunniaa liikkeeellemme, mutta ainakin oma mielipidekirjoitukseni lehdessä oli ensimmäisiä aihetta käsitelleitä. Valitettavasti keskustelussa ei ole pohdittu nuorisovaltuustojen roolia juuri lainkaan, eikä ehdotuksemme nuorisovaltuuston perustamiseksi Helsinkiin ole saanut minkäänlaisia kommentteja, lukuun ottamatta kaupungin virkamiesten vastausta. Tämä on luonnollisesti valitettavaa, mutta ehkäpä ehdotus muistetaan vielä jossain vaiheessa. Nuorisovaltuusto Helsinkiin nyt -liike pitää ainakin asiasta meteliä.

Nuorisovaltuustojen sijasta keskustelu on päätynyt pohtimaan vielä valtuustoakin radikaalimpaa tapaa ottaa nuoret mukaan päätöksentekoon, nimittäin äänioikeusikärajan laskemista kunnallisvaaleissa. Ehdotus on mielenkiintoinen ja sille on monia hyviä perusteluita. Mitä äänioikeusikärajan laskemisesta seuraisi? Jos toimenpiteet rajoittuisivat vain lakitekniseen muutokseen ja siitä tiedottamiseen, on sanomattakin selvää, ettei äänioikeusikärajan laskemisesta olisi mainittavaa hyötyä. Asiasta tulisi tiedottaa massiivisella mainoskampanjalla ja puolueiden olisi otettava vastuuta siitä, että nuoret saataisiin kiinnostumaan. Toisaalta, vaikka tämä tehtäisiin, olisivat muutokset äänestysaktiivisuudessa lähinnä kosmeettisia.

Nuoret on saatava mukaan yhteisistä asioista päättämiseen jo lapsesta lähtien. Jos lapsi täysi-ikäiseksi tullessaan ei näe mahdollisuutta vaikuttaa yhteisiin asioihin, hän turhautuu ja demokratialla voidaan heittää vesilintua. Pahimmassa tapauksessa yhä useampi nuori saattaa ajautua ääriliikkeisiin ja äärimmäisiin ratkaisuihin. Viimeisin esimerkki tästä kehityskulusta on viime marraskuulta Jokelan koulukeskuksesta. Tähän voi tietysti lisätä myös Kauhajoen tapahtumat.

Miten nuoret sitten saadaan mukaan yhteiskunnan päätöksentekoon? Se on monien asioiden summa. Sitä eivät saa aikaan yksin oppilaskunnat, kunnallishankeet, nuorisovaltuustot tai äänioikeusikärajan laskemiset. Sen saavat aikaan ne kaikki ja monet muut keinot, joilla nuoret tuntevat omaa mielipidettään arvostettavan. Olemassa olevia vaikutuskanavia on kehitettävä ja uusia luotava. Mielestäni esimerkiksi nuorisovaltuustot tulee määrätä lailla pakollisiksi.

Yhteiskunnalla ei ole varaa jättää meitä nuoria valtatyhjiöön. Jonakin päivänä on kuitenkin väistämätöntä, että me astumme ruoriin ja ohjaamme yhteiskuntaa. Ruorimiehen taidot ja tiedot eli ymmärrys siitä, miten päätökset tehdään ja miten voi vaikuttaa ja mihin pitää vaikuttaa ovat silloin arvokkaita. Muuten karahdetaan karille. Sitten muista asioista: Tällä hetkellä liikkeessä pohditaan lapsiasiavaltuutetun kannan hankkimista nuorisovaltuustoihin. Stefan Wallinin vastausta odotetaan edelleen.

Olen aivan samaa mieltä! Äänestä 903 niin Helsinkiin tulee nuorisovaltuusto!!!

12. lokakuuta 2008

PAJAKOULU/113

Kun vuonna 1978 pääsin peruskoulusta surkeilla papereilla, oli ajatukseni olla menemättä minnekään jatko-opiskelupaikkaan. Kävin kuitenkin yksityisen ammattikoulun, Oy Strömberg Ab:n konepajakoulu, pääsykokeissa isoveljeni tien viitoittamana. Hakijoita oli kolmisensataa ja paikka oli varattu 30:lle.

Yllätykseni oli suuri, kun postilaatikosta kolahti paksu kirje, jossa sanottiin minun päässeen pajakouluun eli tuttavallisemmin pajikseen. Elokuussa 1978 se sitten alkoi ja kesäkuussa 1982 päättyi. Nuo neljä vuotta jäivät elämääni erittäin muistorikkaana. Pajiksen elämästä ja kommelluksista voisi kirjoittaa varsin humoristisen kirjan. Rehtori ja opettajat olivat käsittämättömiä persoonia kaikkinen kauheuksineen. Ja mitä tulee oppilaisiin, meidän luokka oli vailla vertaa.

Eilen kokoonnuimme Hotelli Vantaaseen muistelemaan menneitä. Suurinta osaa en ollut nähnyt sitten vuoden 1982. Alussa meitä oli siis 30, mutta ensimmäisen vuoden aikana meitä karsittiin (lue: tehtiin Johanna Korhoset) kovalla kädellä. Toisen lukuvuoden meitä aloitti vain 24 urheaa soturia. Me loput sitten käytiin loppuun asti ja maailma oli meille avoin.

Saimme kasaan 21 pajislaista. Yksi oli ollut leikkauksessa eikä päässyt tulemaan. Kaksi oli joukostamme poissa: toinen heistä kuoli Tsunamissa ja toinen viime keväänä. Lisäksi yksi eka vuonna lopettaneista tuli paikalle. Vain yksi kieltäytyi tulemasta. Voi vittu mikä jengi! Uskomatonta sakkia!

Kaikilla oli varmat työpaikat, useimmilla lapsia, kahdesta oli tullut ukki, muutama avioero, alkoholismia, politiikkaa, kovia urheilutuloksia, muutama lisäkilo, naishuolia, onnea, surua, kuolemaa…elämää!!! Kaikki oli niin kuin ennen ja ei kuitenkaan. Oli mahtavaa tavata vanhoja pajislaisia ja rupatella ja röpötellä niin kuin reilu 25 vuotta sitten. Se oli ja on miesten välistä ystävyyttä. Tahtoo lisää…ja saa sitä vuonna 2012, jolloin tulee 30 vuotta pajakoulun päättymisestä. Tuskin maltan odottaa…

5. lokakuuta 2008

PERSEESTÄ/112

Tasan kuukauden päästä käydään kunnallisvaalit. Olen ollut politiikassa mukana taustavaikuttajana yli 20 vuotta ja olen tullut siihen tulokseen, että suurin osan poliitikoista ajattelee ensiksi omaa etuaan, toiseksi puolueen etua ja vasta kolmanneksi tavallisen ihmisen etua. Tämä on perseestä!

Tällainen meno ei voi jatkua! Kaikki minut tuntevat tietävät etten ole feikki. Mä oon suora, rehellinen, lojaali ja pienen ihmisen puolella. Lisäksi mua pelkäävät väärintoimijat, koska mä laitan ne hiljaiseksi. Capiche!

Jos mut valitaan Helsingin kaupunginvaltuustoon niin silloin alkaa uusi poliittinen metallikulttuuri, joka tarkoittaa jotain ennen kokematonat. Vaalisivut on avattu Facebookissa. Äänestä ja tue puheenjohtaja ultimatea. Et tule pettymään. Uusi metalliasenne tulee politiikkaan minun mukana. Se tarkoittaa oikeasti aitoutta, avoimuutta, rehellisyyttä, suvaitsevaisuutta, lojaalisuutta, rohkeutta ja elämää. Ei siis puhuta paskaa!

On aika uudistaa politiikka ja sen suunta. Mä tulen olemaan uusi radikaali, joka kyseenalaistaa vanhat luutunnet järjestelmät. Nyt on aika ottaa uusi suunta. Äänestä mua, äänestä 903 ja voit olla varma, että korruptio, paskanjauhanta, lehmänkaupat ja oman edun tavoittelu loppuvat!

S,haka

26. syyskuuta 2008

KAUHAJOKI/111

Surullista mutta totta. Näin kirjoitin viime syksynä. En tahdo olla besserwisser, enkä viisastella - haluan auttaa nuoria! Kun luet, niin lisää Jokelan paikalle Kauhajoki…

JOKELA2/73 (kirjoitettu 13.9.2007)
Oppilaat ja opettajat ja muu henkilökunta palaavat takaisin kouluun tällä viikolla. Jokaisella heillä on varmasti tunteita tapahtunutta kohtaan. Jotkut eivät voi edes palata vielä, koska heidän eheytyminen on kesken. Tilanne on kauhea!
Mitä sinä ja minä voimme tehdä auttaaksemme Jokelan koulukeskusta? Eilen uutisissa näytettiin kuinka Hatsalan koululaiset Kuopiossa tekivät surunvalittelukirjeitä jokelalaisille. He siis välittävät jopa tuntemattomista ihmisistä. Toisesta välittäminen hädän keskellä ja sen jälkeen onkeino auttaa. Sitä kutsutaan empatiaksi.
Jokainen kriisi on mahdollisuus. Tämä hirvittävä tragedia voi tarjota mahdollisuuden jokaiselle ihmiselle muuttaa elämässään jotakin parempaan suuntaan. Jokelan koulukeskuksella on mahdollisuus muuttua rakkauden ja välittämisen yhteisöksi, jo pelkästään uhrien muiston vuoksi, ja sinulla ja minulla on mahdollisuus välittää rakkaimmista ihmisistä vieläkin enemmän sekä ulottaa se samainen rakkaus muihin ihmisiin - minuun ja sinuun!
JOKELA/72 (kirjoitettu 9.11.2007)
“En voi uskoa tätä todeksi”, “Ei tällaista voi Suomessa tapahtua” jne. Ensimmäiset ja seuraavat reaktiot olivat tällaisia. Nyt voi todeta:”Tämä on totta”, “Tällaista tapahtuu Suomessa”. Surullista mutta totta.
Itse en ollut niinkään yllättynyt, että tällaista tapahtui. Hesperiassa on nuoria tyttöjä, jotka ovat viiltäneet itseään ja hyppivät siellä seinillä, nuorten itsemurhaluvut ovat korkealla, lapsia ahdistaa kotona riehuva väkivalta ja toivottomuus. Toivottavasti poliitikkojen silmät avautuvat nyt. Nuorten mielenterveysongelmat ovat totta. Eduskunta - herätkää!
Tosin tässä(kin) kriisissä tulee käymään niin, että muutama poliitikko paistattelee päivää mediassa tämän ja ensi viikon. Sitten pikkuhiljaa kaikki unohtuu. Jokela tulee jäämään historiaan ja muistoihin, mutta alkaako nyt todellinen nuorten auttaminen, vai ei…se jää nähtäväksi. Nyt pitäisi perustaa nuorten auttamisryhmä, johon tulisi todellisia käytännön ammattilaisia. Minä ilmottautun mukaan. Valtio rahoittaa tämän projektin, joka aluksi kestää viisi vuotta.
Kaikille Jokelan tapahtuman keskellä olleille, erityisesti uhrien omaisille, syvä osanottoni. Ja uhreille hyvää matkaa, Teidät otetaan vastaan. Levätkää rauhassa!

KOLMEN KUUKAUDEN SURU/110

Tasan kolme kuukautta sitten menetin elämäni suurimman rakkauteni - syöpä vei hänet minulta! En kuitenkaan ole katkera, mutta minulla on aivan suunnaton ikävä.

Katsoin netistä surusta, joka koskettaa puolison menettänyttä. Tässä surun eri vaiheet:
1. Menetyksen todellisuuden hyväksyminen. Vähittäistä toipumista tapahtuu usein jo kolmessa kuukaudessa, mutta täysi toipuminen vie usein pari vuotta.
2. Surun kivun ja tuskan salliminen tunnetasolla ja läpityöskentely. Mitä pikemmin turtumisen ja kieltämisen jälkeen päästään menetyksen todelliseen kohtaamiseen ja sen aiheuttamaan kivun kokemukseen, sitä nopeampaa ja täydellisempää on surusta toipuminen uuteen elämään.
3. Sopeutuminen (uuteen vanhaan) ympäristöön, josta menetetty henkilö puuttuu.
4. Tunneperäinen irrottautuminen vainajasta ja uuteen elämään antautuminen uusine ihmissuhteineen. Uusi rakkaussuhde on
tehtävänä monille puolison kuoltua hyvin vaikea, mutta mahdollinen.

Tuntuu siltä etten ole päässyt yhtään eteenpäin. Löytyisiköhän netistä lisätietoa…
Milloin sitten suru on surtu? Ei ole olemassa valmista vastausta. Tutkijat esittävät aikamääriä: neljä kuukautta, yksi vuosi, kaksi vuotta, ei koskaan. Läheisen ihmisen menetys ei yleensä selviä alle vuodessa eikä kolme vuotta ole liikaa. Jotkut tutkijat ovat havainneet, että sitten kun sureva voi kiitollisena ottaa vastaan surunvalittelun, suru on melko luotettavasti työskennelty läpi. Toiset luettelevat seuraavia merkkejä: elämään suuntautunut mielenkiinto, toiveikkuuden ja mielihyvän kokemuksen palautuminen sekä sopeutuminen uusiin rooleihin.

Tämä tuntuu jo lohduttavammalta. Jatkankin tässä Laphroaigin naukkailua, katson jonkun elokuvan ja pidän huomenna rokulipäivän. Minä jaksan…täytyy jaksaa…lapset tarvitsevat minua…kuka muu minua tarvitsee? Mukavaa jatkoa kaikille. Rakkaus ei koskaan häviä…ALWAYS!!!

17. syyskuuta 2008

KAUPUNGINVALTUUTETUKSI/109

Ensimmäisen kerran olin aktiivisesti politiikassa mukana 80-luvun lopussa tukemassa erästä demaria eduskuntaan. Hän pääsi läpi ja homma tuntui sen verran mukavalta, että se vei mennessään. Huomasin myös, että poliitikot tarvitsevat vahvan tukijoukon, jotta olisi mahdollisuuksia pärjätä - varsinkin jos ehdokas on tuntematon. Tukeminen oli kivaa ja haastavaa.

Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana olen ollut auttamassa jotakuta kaikissa vaaleissa. Lista on seuraava:1987, 1988, 1991, 1992 ja 1995 Jorma Kukkonen, 1994 Elisabet Rehn, 1995 ja 1999 Kari Kärkkäinen, 1996 Erkki Björk, 2000 ja 2006 Tarja Halonen, 2003 ja 2004 Eija-Riitta Korhola, 2004 Sanna Hellström, 2007 Ilkka Halava ja Jenny Lindborg. Minulla on ollut onni tukea ihmisiä, joista suurin osa on päässyt läpi. He edustavat myös laajaa poliittista rintamaa. Olen siis aina tukenut ihmistä, en puoluetta.

Omat vanhempani ovat patademareita. Ymmärtääkseni he ovat aina äänestäneet demareita ja koko lapsuuteni olen kuullut mutsin ja faijan kehuvan koko Kalevi Sorsaa tai Paavo Lipposta. Äidinmaito on selvästi vaikuttanut sen verran, että suhtautumiseni demareihin on suopea. 90-luvulla innostuin Vihreiden anarkistisesta asenteesta ja suorasta toiminnasta. Olenkin sanonut monelle, että poliittinen sydämeni on punavihreä.

Kun käy tuota edellistä listaa läpi niin huomaa, että paitsi demareita ja vihreitä olen tukenut myös oikeiston ehdokkaita. Vieläkin voin liputtaa esimerkiksi Eija-Riitta Korholan puolesta ja tämän hetken yksi suosikeistani on Alexander Stubb. Hän puhuu asioista niiden oikeilla nimillä ja niin, että tavallinen ihmisen ymmärtää. Aivan loistava poliitikko, ihminen.

Viime vuoden eduskuntavaaleissa olin tukemassa Suomen Keskustan ehdokasta, joka ei mennyt valitettavasti läpi. Henkilö olisi ollut mitä loistavin tyyppi eduskuntaan, mutta kampanjamme ei vaan toiminut. Keskustasta löysin kuitenkin monia samalla tavalla ajattelevia ihmisiä ja erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka vaikuttivat aidoilta, omaan asiaansa uskovia. Kun minua sitten pyydettiin Keskustan ehdokkaaksi, nukuin yön yli ja lupauduin mukaan. Jokainen joka tuntee minut tietää, että nyt mennään täysillä tavoitteena Helsingin kaupunginvaltuusto.

Tavoitteenani on parantaa helsinkiläisten lasten ja nuorten hyvinvointia. Erityinen painopistealue on nuorten mielenterveysongelmat. Vaalisivut on avattu Facebookissa. Äänestä ja tue puheenjohtaja ultimatea. Et tule pettymään. Uusi metalliasenne tulee politiikkaan Hakan mukana. Se tarkoittaa oikeasti aitoutta, avoimuutta, rehellisyyttä, suvaitsevaisuutta, lojaalisuutta, rohkeutta ja elämää. Ei siis puhuta paskaa!

15. syyskuuta 2008

AND JUSTICE FOR ALL…/108

Seuraava kirjoitus julkaistaan tai sitten ei lähiaikoina jossakin lehdessä tai sitten ei. Kirjoittaja on freelancer Seija Kestilä.
______

Korkein Hallinto-oikeus on päättänyt hylätä Helsingin Tuomiokapitulin valituksen Hallinto-oikeuden antaman päätöksen johdosta koskien seurakuntapastori Harri “Haka” Kekäläisen virkamääräyksen peruuttamista Helsingin Pitäjänmäessä. Kekäläinen voi halutessaan palata Pitäjänmäen seurakuntaan, kun hänen virkavapausaikansa on ohi elokuun 2009 alussa.

Tämän KHO:n ennakkopäätöksen seurauksena seurakuntapastorin virka vahvistuu eli sitä verrataan muihin julkisiin virkoihin. Tämä vahvistaa seurakuntapastorin asemaa suhteessa tuomiokapituliin, joten tuomiokapituli ei voi kohdella virassa olevaa pappia miten tahtoo. Päätöksen perusteluina mainitaan, että Kekäläiselle ei huomautettu tuomiokapitulin hyljättyä aiemmin seurakuntaneuvoston esittämän virkamääräyksen peruuttamisen, että Kekäläisen moitittava toiminta voisi johtaa virkamääräyksen peruuttamiseen. Myöskään hänen syksyllä 2006 pitämänsä saarnan sisältö ei voi olla perusteltu syy erottamiseen.

Ihmettelyn aiheita ja ravistelua

Haka ihmettelee kirkon johtoportaassa monia asioita, jotka ovat tulleet ilmi parivuotisen prosessin aikana. Hän tahtoo ravistella päättäjiä ja tukea muita, itseään hauraampia yksilöitä, ettei kukaan joutuisi varsinkaan seurakunnassa samanlaisen kohtelun uhriksi, kuin minkä hän on itse läpikäynyt.
- Miksi minusta halutaan päästä eroon ja kuka haluaa? Ei ainakaan seurakuntalaiset halua, mutta jotkut haluaa. Mä oon nähtävästi aika vaarallinen ihminen näille johtajille. Niiden päätökset eivät monestikaan kestä päivänvaloa. Mä oon taistellut naispappien puolesta ja monta muuta epäkohtaa vastaan.
- Minähän voisin olla erittäin suuri voimavara luterilaiselle kirkolle! Jo pastoraalitutkinnoissa minusta todetaan, että olen hyvin luterilaisen opin pappi. Minua pyydetään usein kastamaan lapsia, vihkimään, pidän yksityisriparia ja toimin Metallimessussa pappina, kaikki ilman palkkaa. Mulla on aito kutsumus tähän duuniin ja opillisesti mua ei voi kukaan syyttää.
- Pitäjänmäen seurakunnassa toimitaan täysin väärin. Moni poislähtenyt pappi ja diakoni on sanonut seurakunnan ilmapiiriä ahdistavaksi ja ettei siellä voi tehdä työtä rauhassa. Mulle on sanottu, että se on ollut tiedossa jo kymmenen vuotta. Miksi siihen ei ole puututtu? Kun kerron kirkkoherralle, että minua on kiusattu työpaikalla, minut yritetään erottaa!
- Peräänkuulutan seurakuntaneuvoston jäsenten moraalia siinä, että pastori ollaan valmis erottamaan pelkän kirkkoherran tuoman syyttävän kirjeen pohjalta kuulematta pastoria itseään asiassa ollenkaan.
- Piispa ei ole ottanut minua vastaan puoleentoista vuoteen, vaikka hän on pappien paimen ja mä olen monta kertaa yrittänyt saada tapaamista aikaan. Mikä on tämän syy? Hän on aina sanonut, että ovet on auki papeille, mutta miksi mulle on se ovi kiinni?
- Tuomiokapituli halusi valittaa HO:n päätöksestä KHO:een, koska halusi kokeilla prosessin kestävyyttä. Siinä ei paljon ihmistä ajatella! Nyt kun prosessi on katsottu loppuun, niin mitä nyt? Kyllä mä kyselen myös ihmisyyttä sieltä tuomiokapitulin päästä! Mitä ne ajattelee? Kyllä mä olisin oikeutettu anteeksipyyntöön, kun ne on toimineet väärin, mutta ei kukaan ota sieltä yhteyttä.
- En mä mitään kostoa halua, vaan oikeutta. Ei kosto hyödytä ketään. Kyllä ne ihmiset, jotka tekee päätöksiä, vois vetää omat johtopäätökset, onko ne oikealla pallilla.
- Yks tärkein juttu: mä en haluu, että kukaan joutuu tämmöistä juttua kohtaamaan enää. Suurin osa lannistuu, varsinkin kun tulee kirkkoherraa ja piispaa, eikä ole semmoisella psyykeellä varustettu kuin minä. Silloin tulee hirvee pelko, mutta mulla on Jumalan pelko, ei herrojen pelko.

10. syyskuuta 2008

TOTEUTUNEET UNELMAT/107

Heti alkuun täytyy murmuttaa…MURMUR!!! Mun läppäri on ollut toista viikkoa rikki ja sain sen tänään toimimaan. Nimeni on Haka - olen addikti. Mua on todella ottanut päähän etten ole päässyt kotona nettiin. Nyt kaikki on taas hyvin. Thank GOD!!!

Pienenä poikana unelmoin monista asioista. Vanhempani sanoivat monesti, että kylläpä pojalla on mielikuvitusta. Kolme haavetta nousi ylitse muiden. Olin nimittäin puhunut monesti, että haluaisin kirjoittaa kirjan ja julkaista levyn. Kolmas ajatus oli päästä joskus presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle.

6.12.2000 toteutui yksi haaveeni, kun minut kutsuttiin Tarja Halosen toimesta presidentin linnaan. Pari vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen julkinen kirjallinen tuotteeni ‘Sinä kuolet’ Tammen julkaisemana ja reilu viikko sitten Warner popsautti albumin nimeltä ‘Metallimessu’, jonka yksi tekijöistä olen. Kaikki lapsuuteni haaveet ovat siis nyt toteutuneet.

Murrosiässä muistan haaveilleeni viidestä lapsesta - nyt niitä on neljä! Muistaisinko vielä muita kaukaisia haaveita?…ei tule mieleen. Onko minulla nyt haaveita? On…ainakin kolme…

Ensimmäinen on, että saisin elää lasteni kanssa ainakin niin pitkään, että he pääsisivät elämässä jaloilleen - aloittamaan omaa polkuaan. Toinen haaveeni liittyy myös lapsiini. Haluaisin heidän pystyvän elämään mahdollisimman täysipainoista elämää ilman rakasta äitiään. Kolmas toiveeni on sitten vaikeampi, mutta uskon siihen eniten. Haluaisin nimittäin vielä kerran tuntea vaimoni läheisyyden - joko täällä tai ikuisuudessa. Jälkimmäinen lienee uskottavampi vaihtoehto.

Onneksi minulla on lapset. Kiitos rakas, kiitos Jumala!

6. syyskuuta 2008

KIKKELIT/106

Eletään loppuvuotta 1976. 14-vuotias hevari löytää uuden rakkauden. Yhtye nimeltään Sex Pistols julkaisee singlen ‘Anarchy in the U.K.’ - punk oli syntynyt (hevarin sydämeen)!

Kun Pistolsit julkaisivat ensimmäisen (ja ainoan) albuminsa ‘Never Mind the Bollocks, Here’s the Sex Pistols’ lokakuussa 1977, oli hevaripoika viittä vaille valmis punkkariksi. Punkissa kiehtoi kaikki: aggressiivisuus, välinpitämättömyys, auktoriteettien nälviminen, kaikenlainen anarkia. Punk oli jotain sellaista mitä 9-luokkalainen hevari oli odottanut - nyt siis maailma avautuisi ja…hajoaisi! KAIKKI saisivat tuta, erityisesti he, jotka nipottavat ja vaalivat lakia ja järjestystä.

Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin ajatellaan ja halutaan. Tämä kyseinen kovis oli tosin käynyt muutaman kerran tapaamassa Pelleä ja muita makeita tyyppejä. Kaiken piti olla kunnossa. Oltiin niin kovaa jätkää, lintsattiin koulusta tai haistateltiin paskaa opettajille, dokattiin, vedettiin röökiä ja nussittiin naisia (viimeisen voi lukea: selailtiin Rattoa tai Jallua ja vedettiin käteen). Mitä tapahtui?

Ko. kundi rakastui nuoreen tyttöön ja halusi tehdä vaikutuksen häneen ja tytön äitiin - punk sai jäädä, vaikka moottoritie oli kuuma. Musa jäi kuitenkin orastavan punkkarin mieleen ja se rakkaus on jäänyt, tyttö ei!

Tänään 45-vuotias hevari sai nauttia Sex Pistolsin keikasta täysin siemauksin. Tämä lähes alkuperäisessä kokoonpanossa soittanut bändi oli hyvässä vireessä, eikä sitä haitannut Johnny Rottenin kaljamaha, eikä Steve Jonesin shortsit. Keikka oli sopivan aggressiivinen, anarkinen ja meluisa. Ja mikä parasta: Punk’s never die!

23. elokuuta 2008

MA’ DONNA/105

Ensin faktaa: Madonna sai Warner Brothers Recordsilta levytyssopimuksen 1982. Vuonna 1983 julkaistiin esikoisalbumi Madonna, jolta nousivat hiteiksi Everybody, Holiday, Borderline ja Lucky Star. Seuraavalta albumilta Like a Virgin (1984) julkaistiin hittisinglet Like a Virgin, Dress You Up ja Material Girl. Madonna lähti The Virgin Tour -kiertueelle vuonna 1985. Konsertteja oli kaikissa tärkeimmissä Yhdysvaltain kaupungeissa sekä Kanadan Torontossa. New Yorkin Radio City Music Hall -konserttiliput myytiin loppuun ennätyksellisessä 34 minuutissa.

Vuonna 1985 Madonna esiintyi elokuvassa Missä olet, Susan? ja sai suorituksestaan kiitosta. Elokuvassa kuultu Into the Groove -kappale nousi listojen kärkiin. Madonnan näyttelijänura ei kuitenkaan saanut tulta alleen. Myöhemmin hän on esiintynyt lähinnä keskinkertaisina pidetyissä elokuvissa.

Musiikkirintamalla Madonnan menestys oli poikkeuksellista. 1980-luvun poptähdistä vain Michael Jackson ylsi suurempiin myyntilukuihin. Vuonna 1986 ilmestyi Madonnan uran kansainvälisesti myydyin albumi True Blue, jolta julkaistut singlet nousivat kaikki hiteiksi. Niitä olivat nimikappale sekä Live to Tell, Open Your Heart, Papa Don´t Preach sekä La Isla Bonita.

Vuonna 1989 Madonna julkaisi Like a Prayer -albumin, jossa hän yhdisti uskonnollisuuteen seksuaalisia teemoja. Madonnan sponsori Pepsi vetäytyi viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin mainossopimuksesta, joskin Madonna sai pitää sopimuspalkkion. Julkisuuskohun saattelemana singlet Like a Prayer, Express Yourself ja Cherish nousivat maailmalla listojen kärkeen.

Vuonna 1990 Madonna esiintyi elokuvassa Dick Tracy, jonka soundtrackilla oleva Vogue-kappale nousi hänen uransa suurimmaksi hitiksi. Hän julkaisi ensimmäisen hittikokoelmansa The Immaculate Collection, jonka hän omisti Paaville. Music Television kieltäytyi esittämästä Justify My Love -musiikkivideota sen liian eroottisuuden tähden.

Huhtikuussa 1990 Madonna lähti Blond Ambition Tour -kiertueelleen. Paavi vaati Madonnan Blond Ambition Tour -kiertueen kieltämistä katolisissa maissa. Vuonna 1991 julkaistiin kiertueesta kertova dokumenttielokuva Truth or Dare – In Bed With Madonna. Se esitteli maailmalle seksiä pursuavan ja oikuttelevan supertähden. Madonna kohautti yleisöä sen ensi-illassa Cannesissa riisumalla itsensä alusvaatteisilleen. Vuonna 1992 julkaistiin albumi Erotica ja pehmopornokirja Sex. Madonnaa arvosteltiin itsetarkoituksellisesta seksin esille tuomisesta.

Syyskuussa 1993 Madonna lähti The Girlie Show -kiertueelle, joka sisälsi paljasta pintaa, rohkeita asuja ja kappaleita Erotica-albumilta. Vuonna 1994 Madonna pyrki pehmentämään julkisuuskuvaansa hillityllä Bedtime Stories -albumilla. Hittisingleistä Secret ja Take a Bow huolimatta albumin myynti ei yltänyt takavuosien tasolle.

Vuonna 1995 julkaistiin balladikokoelma Something to Remember. Se myi maailmalla noin kahdeksan miljoonaa kappaletta. Suomessa se nousi Madonnan kaikkien aikojen myydyimmäksi levyksi myyden 93 043 kappaletta. ÄKT:n listan mukaan se on suomen kymmenenneksi myydyin ulkomaalainen levy.[8] Madonnan singlekokoelmaa The Immaculate Collectionia on myyty hieman vähemmän, 92 500 kappaletta. Se löytyy IFPI:n tilastoissa suomen myydyimpien ulkomaalaisten levyjen sijalta 11.

Vuonna 1996 Madonna esiintyi nimiroolissa musikaalissa Evita ja voitti suorituksestaan Golden Globe -palkinnon. Evitasta tuli yksi hänen harvoista menestyselokuvistaan.

Vuonna 1998 Madonna julkaisi Ray of Light -albumin, josta tuli yleisö- ja arvostelumenestys. Se poiki useita hittejä, kuten Frozen sekä nimikappale. Albumi poiki tekijälleen kolme Grammy-palkintoa.

Madonnan Drowned World Tour vuodelta 2001 House-tyyliä ja konerytmejä hyödyntävä tanssilevy Music ilmestyi vuonna 2000. Se myi yli kymmenen miljoonaa kappaletta ja sai mairittelevia arvosteluja sekä viisi Grammy-ehdokkuutta. Siltä nousivat suurimmiksi hiteiksi nimikappale Music sekä Don’t Tell Me. Levyn kansainväliselle painokselle sisältyi Madonnan hyvin menestynyt cover-versio Don McLeanin folk-laulusta American Pie. Vuoden 2001 Drowned World Tour oli Madonnan ensimmäinen kiertue kahdeksaan vuoteen. Samana vuonna julkaistiin kokoelma GHV2, jota myytiin seitsemän ja puoli miljoonaa kappaletta.

Vuoden 2003 American Life osoittautui pettymykseksi sekä ostavan kansan että useiden kriitikoiden mielestä. Levyä markkinoidessaan Madonna kritisoi Irakin sotaa. Folk-painotteisesta albumista tuli artistin heikoiten menestynyt. Sitä myytiin maailmanlaajuisesti neljä miljoonaa ja Yhdysvalloissa alle miljoona kappaletta. Albumin singlet menestyivät kehnosti. Hollywoodista tuli kahteenkymmeneen vuoteen ensimmäinen Madonnan kappale, joka ei noussut Billboard Hot 100 -listalle.

Elokuussa 2003 Madonna esitti MTV Video Music Awardsissa kappaleensa Hollywood. Hän suuteli lavalla Britney Spearsia ja Christina Aguileraa. Tapauksesta nousi maailmanlaajuinen mediakohu, ja se sai osakseen sekä ihailua että paheksuntaa. Pian tempauksen jälkeen Madonna ja Spears julkaisivat singlenä Me Against The Music -dueton.

15. syyskuuta samana vuonna Madonnalta ilmestyi lastenkirja Englantilaiset ruusut, jota myytiin yli 500 000 kappaletta. Hän jatkoi lastenkirjasarjaansa 10. marraskuuta, jolloin ilmestyi Herra Peabodyn omenat. 2004 ilmestyivät Jakov ja seitsemän rosvoa sekä Abdin seikkailut ja 2005 Arvo Uppo-Rikas.

Toukokuussa 2004 käynnistyi Madonnan Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan keskittynyt The Re-Invention Tour -kiertue. Se tuotti 125 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja oli vuoden tuottoisin show maailmassa. Lokakuussa 2005 artisti julkaisi toisen itsestään kertovan dokumenttielokuvan I’m Going to Tell You a Secret, joka käsitteli The Re-Invention -kiertuetta ja Madonnan perhe-elämää. Suomessa tv-kanava Nelonen esitti filmin nimellä Madonna: Salaisuuteni. Dokumentti ilmestyi DVD:nä kesäkuussa 2006.

Heinäkuussa 2005 Madonna konsertoi yhtenä Live 8 -konsertin pääesiintyjistä Lontoon Hyde Parkissa. Seuraavassa kuussa hän joutui syntymäpäivänään ratsastusonnettomuuteen, jossa häneltä katkesi useita luita. Loukkaantuminen vaaransi hänen Hung Up -musiikkivideonsa kuvaukset. Lopulta hän joutui tanssimaan videolla kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena ja toinen käsi osittain murtuneena.

Marraskuussa 2005 ilmestynyt Madonnan kymmenes studioalbumi Confessions on a Dance Floor sai positiivisen vastaanoton. Tanssilevyn ensimmäinen single Hung Up rakentui ABBAn Gimme, Gimme, Gimme (A Man After Midnight) -kappaleen huiluriffin ympärille. Kappaleesta tuli yksi Madonnan uran suurimmista hiteistä.

Albumi nousi listaykköseksi 28:ssa maassa. Sitä myytiin ilmestymisviikollaan kolme ja puoli miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Toinen single Sorry meni ilmestymisviikollaan helmikuussa 2006 Ison-Britannian singlelistan kärkeen. Kolmantena singlenä julkaistiin Get Together ja neljäntenä Jump. Kahden vuoden aikana levyä on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

Maaliskuussa 2006 Madonna ilmoitti, että hän aikoo lopettaa näyttelemisen, koska pelkää näyttelijänmaineensa tuhoavan jokaisen elokuvan, jossa on mukana. Saman vuoden joulukuussa hän aloitti Filth and Wisdom -elokuvan ensimmäisenä ohjaustyönään.

Madonna Lontoon Wembley-areenalla Confessions Tour kiertueellaan vuonna 2006Toukokuusta elokuuhun 2006 Madonna teki seitsemännen maailmankiertueensa Confessions Tour. Se ulottui Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan ja Japaniin. Ennen kiertuetta Madonna poseerasi W-lehdessä otsikolla Madonna Rides Again (Madonna ratsastaa jälleen).

Madonna esittää Live to Tell -kappalettaa Confessions Tourillaan vuonna 2006. Hän kuohutti mediaa balladinsa Live to Tell esityksellä. Siinä hänet nähtiin verenpunaisessa asussa orjantappurakruunu päässään suurella peilipintaisella ristillä.

Kesäkuussa 2006 Madonna esiintyi ruotsalaisen vaateyhtiö H&M:n keulakuvana. H&M tarjosi Madonnalle ja tämän kiertuehenkilöstölle vapaa-ajan vaatteet Confessions Tour -kiertueella. Lavapuvut suunnitteli Jean-Paul Gaultier. Vuonna 2007 H&M julkisti Madonnan osittain itse suunnitteleman M by Madonna -malliston, josta tuli kaupallinen menestys. Confessions Tour nousi musiikin historian tuottoisimpien konserttien joukkoon. Se tuotti noin 195 miljoonaa dollaria.

Kiertueen televisiotaltiointi Madonna: The Confessions Tour – Live From London kuvattiin 15. ja 16. elokuuta Lontoon Wembley Stadiumlla. Konsertti julkaistiin DVD:nä 22. tammikuuta 2007 kansainvälisesti ja Yhdysvalloissa päivää myöhemmin.

Toukokuussa 2007 internetiin tuli ladattavaksi Pharrell Williamsin kanssa tuotettu Hey You -hyväntekeväisyyslaulu, jonka Madonna sävelsi ilmastonmuutosta vastaan järjestettyä Live Earth -konserttia varten. Heinäkuussa 2007 hän osallistui Live Earth -hyväntekeväisyyskonserttiin Lontoon Wembley Stadiumilla.

16. lokakuuta 2007 Madonna ilmoitti vaihtaneensa levy-yhtiötä. Hän teki sopimuksen konserttipromoottori Live Nationin kanssa, joka oikeuttaa hänen levyjen jakelun, konserttikiertueiden markkinoinnin sekä lisenssin Madonnan nimeen Sopimuksen kerrottiin olevan 120 miljoonan dollarin (86 miljoonan euron) arvoinen. Sopimus Warner Musicin kanssa velvoitti hänet julkaisemaan vielä yhden studioalbumin (Hard Candy), joka julkaistiin tänä kesänä 2008, ja kokoelman, joka julkaistaan joskus…

Madonna I Am Because We Are -dokumentin ensi-illassa 24.huhtikuuta 2008 New Yorkissa. Madonnan ensiohjauksen Filth and Wisdomin ensi-ilta oli Berliinin elokuvajuhlissa 13. helmikuuta 2008. Samassa kuussa hän pääsi Rock and Roll Hall of Fameen. Madonna kertoma, käsikirjoittama ja tuottama dokumentti I Am Because We Are sai ensi-iltansa Tribeca Film Festival -tapahtumassa New Yorkissa 24. huhtikuuta 2008.

Madonnan järjestyksessä 11. studioalbumi Hard Candy julkaistiin Huhtikuussa. Albumin ensimmäinen single oli 4 Minutes, jolla oli mukana Justin Timberlake ja Timbaland. Hard Candy sai hyvän vastaanoton ja pääsi useiden maiden listaykköseksi, kuten Argentiinan, Suomen, Japanin, Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Ison-Britannian. Myös 4 Minutes sai hyviä listasijoituksia päästessään useiden maiden singlelistojen kärkeen. Japanissa Huhtikuussa alkaneen “Change” televisiosarjan tunnusmusiikkina on Hard Candy -albumin “Miles Away” kappale. Toisena singlenä Hard Candyltä julkaistiin Give It 2 Me. Se ei saanut yhtä suurta menestystä kuin 4 Minutes, mutta pääsi kuitenkin useiden listojen kärkikymmenikköön.

Madonna lähtee Hard Candyn tiimoilta Sticky & Sweet Tour -kiertueelleen kiertueelle syksyllä 2008. Kiertue alkaa Cardifista 23. elokuuta 2008.

Madonnan albumeja on myyty hänen levy-yhtiönsä mukaan maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa kappaletta vuoteen 2005 mennessä. Hänen singlejään on myyty noin sata miljoonaa kappaletta. Hän on luultavasti yksi maailman myydyimmistä naisartisteista ja sijoittuu viiden maailman myydyimmän artistin ja/tai yhtyeen joukkoon.

Madonna on…my love! Onnea 50v idolille. Respect and love” Be seeing you at the (back)stage in Amsterdam the 2nd of Sept!

16. elokuuta 2008

KULTAHÄÄT/104

Minulla on vanhemmat. Ei mitään ihmeellistä, niinhän kaikilla on…ainakin jossakin vaiheessa elämää. Mä oon aina kutsunu niitä nimillä mutsi ja faija. No, ei toikaan mikään kumma juttu ollu. Niillä on tänään 50-vuotis hääpäivä. OK, tää on jo kova juttu!!!

Mutsi ja faija ovat siis styylanneet yhessä yli puoli vuosisataa. Mä olen ylpee niistä. Oon kuullu, et ne tapas toisensa sokkotreffeillä Erottajalla. Molemmat olivat tulleet suuren aallon mukana stadiin savosta - Kuavilta ja Siilistä. Ehkäpä juuri savolaisuus sai heidät tutustumaan ja rakastumaan toisiinsa.

Joka parilla on omat kriisinsä. Muistan faijan suuttuneen ainakin kolmesti minulle ja kahdesti mutsille. En tietenkään ole ollut läsnä aina, joten on faija voinut olla vihanen mutsille kolmannenkin kerran. Voiko ihminen olla näin kiltti, auttavainen ja ystävällinen. Kyllä voi. Mun faija on parempi kun sun faija!

Mutsi sen sijaan on perinteinen äiti, joka huolehti lapsistaan ja miehestään. Osaa valittaa ja olla kiinnostunut muidenkin asioista. On yrittänyt olla tarpeeksi monta kertaa eri mieltä kuin miniänsä. Yrittää edelleenkin tuputtaa ruokaa lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa enemmän kuin mahtuu…ja juuri siksi hän on ihana.

Rakastan vanhemmissani juuri sitä tavallisuutta. Se luo turvallisuutta. Mä oon saanu rakkautta omilta vanhemmiltani syntymästäni lähtien ja tulen edelleenkin saamaan. Onneksi he vielä elävät ja onneksi osaan sanoa, miten paljon arvostan ja rakastan heitä. Viikonloppuna juhlitaan. ONNEA MUTSI JA FAIJA!!!

9. elokuuta 2008

HAUTAUSTOIMILAKI/103

Laki on syvältä…

Pykälässä 2 on hurskasta ja ylevää tekstiä, joka antaa olettaa: “Yleiset velvollisuudet. Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.”

Puhutaan kauniita asioita vainajan katsomuksen ja toivomuksen kunnioittamisesta. Katsotaan miten laki jatkuu pykälässä 18: “Tuhkan luovuttaminen. Krematorion ylläpitäjä saa luovuttaa tuhkan vain haudattavaksi tai muulla tavoin pysyvästi yhteen paikkaan sijoitettavaksi. Luovutuksensaajan on ennen tuhkan luovuttamista ilmoitettava kirjallisesti krematorion ylläpitäjälle, minne tuhka tullaan sijoittamaan. Krematorion ylläpitäjä ei saa luovuttaa tuhkaa, jos on perusteltu syy epäillä, että tuhkaa tultaisiin käsittelemään tämän lain säännösten vastaisesti.”

Tässä astuu kuvioon mukaan byrokraatit, pikkuruiset virkamiehet ja vanha, feodaalinen lainsäädäntö. Meitä halutaan valvoa - kehdosta hautaan. Mitäs vielä lisää pykälässä 19: “Tuhkan hautaaminen tai sijoittaminen muulla tavoin. Tuhka on vuoden kuluessa tuhkaamisesta haudattava tai muulla tavoin sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan. Tuhkan sijoittamiseen on oltava alueen omistajan tai haltijan suostumus.”

Vielä kiristetään ruuvia. Lupa pitää olla ja se luvan saaminen kestää ja kestää ja kestää…ei tämä kankeus voi olla totta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuhkan voi sijoittaa vain kirkon ja valtion määräämille paikoille, ei sinne minne vainaja ne halusi ennen kuolemaansa. Holhousta sanon minä!

Kun rakas vaimoni kuoli 17.6.2008, olin luvannut hänelle hoitaa kaikki asiat niin kuin olimme keskenämme keskustelleet ja erityisesti niin kuin hän oli ne halunnut. Pari päivää hänen kuolemansa jälkeen löysin vaimoni päiväkirjan, johon hän oli kirjoittanut seuraavaa (HUOM! Tasan vuosi ennen hänen kuolinpäiväänsä eli 17.6.2007): “Kävin iltakävelyllä kansallispuiston puolella - ihana tunne - kuin olisi kotiin palannut. Olen tosi kiitollinen, että sain vielä mahdollisuuden päästä tänne lapin vanhoihin metsiin. Ne ovat mun pyhä paikka, rauhan ja tyyneyden tyyssija. Sinne saisin kuolla ja sinne haluaisin tuhkani ripoteltavan.”

Tämän luettuani tein päätöksen viedä täydellisen naisen, äidin, vaimon tuhkat lappiin, vanhoihin metsiin. Lensin Rovaniemelle ja ajoin yötä myöten 300km Saariselälle. Itkettyäni ja juopoteltuani yön, lähdin Tarjan tuhkauurna mukanani juuri samaiseen kansallispuistoon, missä vaimoni oli reilu vuosi sitten kävellyt, nauttinut ja uumoillut tulevaa. Voitte arvata, että tämä matka oli minulle yksi elämäni tärkeimmistä. Trekkailtuani jonkun aikaa minulle tapahtui jotain odottamatonta. Minä nimittäin kompastuin ja tuhkauurna kaatui maahan ja kaikki tuhka levisi vanhoihin metsiin…voi ei! Yht’äkkiä tajusin, että onneksi se oli vahinko, koska muutoin olisin rikkonut suurta ja mahtavaa hautaustoimilakia, joka kuitenkin on säädetty 6.6.2003 ja on tullut voimaan 1.1.2004 ja perustuu johonkin vuoden 30-40 jKr. välille. Onneksi se kuitenkin oli vahinko! Tuhkan kerääminen olisi ollut kuitenkin niin vaikeaa, joten päädyin jättämään asiaan siihen. Vahinkoja sattuu!!

Rakas vaimoni, Tarja Leskinen-Kekäläinen (1964-2008), lepää rauhassa. Me kaikki rakastetaan sua…ALWAYS!!!

Kokonaisuudessaan aikansa elänyt, todella kankea, hurskasteleva, vainajan toivomusta epäkunnioittava hautaustoimilaki on luettavissa http://www.kolumbus.fi/seurakunta.puutarhurit/tekstit/hautaustoimilaki.html

3. elokuuta 2008

YSTÄVÄT/102

Voi vittu! Kuka/mikä on ystävä?

Amerikkalainen kirjailija Charles Bukowski oli sitä mieltä, että jos haluat tietää ketkä ovat ystäviäsi, niin mene vankilaan. Tämä on todella hyvin sanottu. Vladi Vysotski lauloi “Mistä tunnet sä ystävän?”. Hyvin laulettu. Kuka helvetissä voi tietää sen kuka on ystävä? Maailma on täynnä valhetta, tekopyhyyttä ja paskamaisuutta. Kuka on sinun ystäväsi!?

Silloin kun ihmiselle tapahtuu kriisi, niin ystävät löydetään. Jotkut pitävät aidosti yhteyttä ja jotkut muuten vaan ja jotkut eivät ollenkaan. Näin se on!!! Mikä helvetti siinä on. että me ihmiset ollaan itsekkäitä paskiaisia. Miksi me ei voida olla inhimillisiä, lähimmäisenrakkaita, välittäviä kanssaeläjiä?

Olen parhaillaan noin 2 promillen humalsassa ja katson samalla elokuvaa 7. Pohdiskelen elämän syvyyttä ja inhimillisyyttä. Minulla on tosi ystäviä, johon luotan: Sami, Mikko, Esko, Sauli, Eija, Tapi, Leena, Laura, Ilkka, Marita, Esa, Anna-Kaisa, Anne, Auli, Akseli, Annette, Mari, Jari, Jere, Antti, 8f, Sanna, Anu, Mirkko, Eero, 9b, Eeva, Ellen, Elli, Emmi, Emma, Arja, Kalle, Hanna, Hannu, Harri, Heikki, Helena, Heli, Helmi, Henna, Tiina, Ilkka, Inari, Miika, Gabi, Martti, Seija, Jaakko, Jaana, Jani, Janne, Jarkko, Jarno, Jan, Taneli, Jezina, Hannele, Pekka, Osku, Kaija, Kaisa, Kai, Markku, Satu, Kalervo, Kari, Kati, Katja, Kerkko, Moonika, Päivi, Katri, Kirsi, Kimmo, Arto, Laura, Menni, Mervi, Sinikka, Jouni, Mikael, Tiia, Katri, Olli, Olavi, Otto, Sakari, Outi, Anita, Annikki, Seija, Pasi, Paula, Mira, Pauli, Pedro, Elina, Pertti, Liisa, Johannes, Minna, Perttu, Peter, Petra, Petri, Petteri, Pia, Pirjetta, Susanna, Ossi, Matti, Mika, Timo, Samppa, Piia, Joni, Hilkka, Risto, Raija, Ruben, Riitta, Olga, Maarit, Sari, Lotta, Heidi, Lasse, Samu, Nina, Niina, Arto, Maria, Riitta, Veijo, Riina, Juha, Sonja, Marfko, Jukka, Tero, Tuula, Hannes, Ari, Sara, Saara, Sanni, Siiri, Sini, Soili, Bjarne, Eino, Helga, Marja, Ritva, TARJA, Susanna, Suvi, Tea, Tero, Tuula, Ville, Joni, Ulla, Urpo. Eveliina, Veijo, Kim, Pete, Yossi, Sacha, Elina, Meeri, Amppu…jos jäi sun nimi pois, niin lähetä mulle wittumainen meili, koska sä oot mun ystävä! Te ootte mun ystäviä!!! Eletään…PERKELE!!

28. heinäkuuta 2008

ELÄMÄ JATKUU…PÄIVÄ KERRALLAAN/101

Onpa vaikeaa alkaa kirjoittamaan uutta blogia. Rakkaan vaimoni kuolemasta on hieman yli kuukausi; eikä siitä ole kuin viisi viikkoa kun hivelimme toinen toistamme ja tunnustimme rakkautemme miljoonatta kertaa ja aina tosissaan; eikä siitä ole kuin neljä kuukautta kun olimme yhdessä viettämässä ihanaa iltaa kauniin musiikin ja hyvän ruuan kanssa (blogi 91); eikä siitä ole kuin vuosi kun olimme koko perhe Lapissa (blogi 52); eikä siitä ole kuin muutama vuosi kun lapset syntyivät, menimme naimisiin…voi helvetti kun tää on vaikeaa!

Tulin juuri lasteni kanssa kotiin pieneltä Suomi-rundilta. Näimme ja koimme paljon: Rauma, golfia, Pori, Santana, Nokia, Eden, Tampere, Särkänniemi ja Iron Maiden. Lasten kanssa on niin ihanaa. Eräänä iltana terapoin taas itseäni lähettämällä parhaille ystävilleni seuraavanlaisen tekstiviestin:
‘Lapset nukkuvat suloisina, rauhassa hotellihuoneessa kanssani Vanhassa Raumassa. Itse dokaan, itken ja hymyilen. Oltiin kuuntelee Santanaa Jazzeilla. Onneksi mulla on HE! Meillä on ollut hauskaa yhdessä! Huomenna Nokia Edeniin ja sit Särkänniemeen. Kiitos kun välität meistä ja olet ystäväni. Rakastan S,haka’

Ystävät tukevat ja tarvittaessa auttavat. Monesti siihen ei tarvita kuin tekstari takaisin. Tiedän, että ystäväni tulisivat heti tänne jos pyytäisin. Varmasti! Ja tarvittaessa pyydänkin…varmasti!

Meille sattui reissulla yksi tosi “hassu” juttu. Olimme etsimässä 17.7. Tarja-äiti-vaimon syntymäpäivänä ruokapaikkaa Raumalla puolen yön aikaan. Kaikki keittiöt oli jo suljettu, joten päädyimme ABC-huoltamolle. Kun olimme saaneet ruuat eteen ja olimme nostaneet maljat (2xKarjala 0,33 pullo ja 2xkokis) Tarjalle, alkoi radiosta soida Bon Jovin ‘Always’. Kaikki Tarjan hautajaisissa olleet tietävät tuon kappaleen merkityksen minulle ja Tarjalle. Siis käsittämätöntä! Ruoka ja juoma sai joksikin aikaa jäädä ja aloimme kaikki itkemään huoltiksen pöydässä. Ensin itkettiin surusta ja sitten ilosta. Tarja on luonamme aina ja ikuisesti!

21. heinäkuuta 2008

MAAILMAN SUURIN RAKKAUSTARINA/100

Tottakai kirjoitan itsekkäästi vaimostani…joka haudataan tänään. Hautaansiunauksen toimittaa sama pappi (Salla), joka meidät aikoinaan vihkikin! Tätä kirjoittaessani lapseni (Menni Tuuli 18v, Laura Maria 11v, Otto Eemeli 10v ja Sara Aili Victoria 8v) nukkuvat rauhallisesti, mutta eivät ikiunta kuten heidän äitinsä. Itse käyn parhaillaan syvällä syövereissä naukkaillen minun ja rakkaan vaimoni lempiviskiä - Laphroaig 10 - ja painikkeeksi hieman olutta…siunaukseen on aikaa kymmenen ja puoli tuntia.

Olen surrut vaimoni menetystä viimeiset viisi ja puoli vuotta. Hän sairastui rintasyöpään ensimmäisen kerran 1994, mutta “parantui”. Rintasyöpä uusiutui marraskuussa 2002 ja siitä asti on taisteltu. Muistan kun Suomen paras kirurgi von Smitten sanoi leikkauksen jälkeen hyvin vakavasti: “Tämä on kova juttu. Nyt alkaa todellinen taistelu syöpää vastaan.” Mahtava tyyppi! Hän sanoi suoraan sen mitä piti sanoa. Tilanne oli tosi vakava. Silloin tiesin, että nyt mun täytyy olla vahva!

Olen tyyppinä sellainen, kun monet sanovat ettei joku asia millään onnistu, niin minä aloitan silloin toimia ja menen läpi siitä mistä muut sanovat “mahdotonta”. Olenko siis nyt epäonnistunut? Me taistelimme yhdessä monta vuotta “rinta rinnan” ja saimme yhtä monta onnellista vuotta. Elämäni Tarjan rinnalla on ollut täydellistä. En ole epäonnistunut. Tälle asialle minäkään en voinut mitään. En luovuttanut, Tarjakaan ei luovuttanut. Kun lääkäri sanoi 4kk sitten, että Tarja elää 2kk-1v, hyväksyimme tilanteen. Me emme siis luovuttaneet, vaan hyväksymme asian. Selavii, karpediem, vhaeva, thätslaif…Tarja eli 113 päivää lääkärin ennusteen/arvion jälkeen.

Vaimoni siis kuoli tasan viikko sitten. Kulunut viikko on mennyt lasteni kanssa 24/7. Olemme surreet, itkeneet, muistelleet, iloinneet, eläneet. Kävimme lempparimökiltämme hakemassa Tarja-äidin näköisen hautakiven. Se on pyöreä, koska Tarjan luonne oli sellainen, että hänestä tykkäsivät kaikki. Hän levitti ympärilleen satumaista agape-rakkautta, josta meillä kaikilla olisi oppimista. En usko, että maailmasta (oikeasti) löytyy yhtään ihmistä, joka sanoi pahaa sanaa Tarjasta hänen elinoloaikanaan.

Äitinä Tarja oli täydellinen. Lasten suru on nyt…en osaa sanoa oikeaa sanaa…suuri kuitenkin. Onneksi minä olen ollut lasteni kanssa paljon ja huolehtinut heistä sekä kodista. He luottavat minuun nyt 100%!!! Tätä luottamusta ei hankita nyt, se on hankittu jo vauvaikäisenä. Tarja osasi äitinä kuunnella, sovitella, laittaa rajoja ja rakastaa. Samat verbit sopivat miehellekin…

Nyt seuraa intiimiosasto. Haluan sanoa, että Tarjan kanssa rakastelu oli kuin…TAIVAS LÖI TULTA…ALLOT OLI 60m KORKEAT…KAKSI LEIJONAA MAKASI SÄNGYSSÄ RAUKEINA…en koskaan ole kokenunut samanlasta TANTRA-rakkautta kenenkään kanssa ja tuskin koskaan tulen kokemaankaan. Hän oli minun tähtipuolikkaani ja minä hänen…

Ystäväni Timppa on tehnyt monta hyvää kappaletta. Hän on minun idolini…tosin way go from God…mutta enivei. Haluan lopettaa sadannen blogini hänen sanoihinsa. Sitä ennen kuitenkin sanon teille, jotka luette tätä: Rakastakaa kumppanianne ja lapsianne. Unohtakaa itsekkyys ja keskittykää olennaiseen. Teidän suurin ja tärkein asia on ulottuvillanne…älkää mokatko! Rakasta kumppaniasi ja lähimmäistäsi kuten Konfutse, Jeesus, Buddha, Muhammed…GOD(S) ovat opetaneet!!! Olkaa hyvä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ‘Lintu’:

-Tuskin tunnen häntä ja kuitenkin tulin häntä tapaamaan. Hän on niin kovin kaunis vieläkin, kun kääntyy minua katsomaan.
Tämä yö on minulle viimeinen, kuulen hänen sanovan. Olen sairas ja väsynyt ihminen ja siksi lähteä haluan.

Sinä tiedät jo jotakin elämästä, jotain tiedän minäkin. Kun vain uskallat lakata pelkäämästä, paratiisin saat takaisin.
Hän vielä jatkaa kyynelet silmissään, sanaa jokaista painottaen. Hän pitää kättäni tiukasti kädessään ja sanoo silmiin katsoen:
En kadu ketään niistä, joita syliini suljin, heitä sentään rakastin. Itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin, joita väistin ja pakenin.

Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin löysin lähelle itsekin, mutta jos itseäni varjelin ja säästelin heti eksyin ja palelin.
Hänen katseensa sammuu, hän huokaisee, hänen otteensa raukeaa. Siinä samassa silmiä häikäisee ja huoneen ikkuna aukeaa.

Kun jälleen katson häntä, hän muuttunut, onkin linnuksi edessäin ja linnun siipeä puhtaan valkoista minä pidänkin kädessäin.
Lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa, minä paikalle yksin jään. Hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa, huone humisee tyhjyyttään.

Istun hiljaa vielä ja muistelen hänen viime sanojaan, niitä puoliääneen toistelen. Kun hän on mennyt menojaan:
En kadu ketään niistä, joita syliini suljin, heitä sentään rakastin. Itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin, joita väistin ja pakenin.
Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin löysin lähelle itsekin, mutta jos itseäni varjelin ja säästelin heti eksyin ja palelin.-

Tarja-äiti/vaimo on meille nyt sudenkorento. AINA…ALWAYS!!! Rakastan sinua…

25. kesäkuuta 2008

TAPAUS SUSAN KURONEN OSA 5/99

Ennen kuin luet tämän, niin suosittelen, että luet blogini 35, 42, 67 JA 89. Capiche!

Näin kirjoitettiin mm. 7 päivää nettisivuilla nimimerkillä “Turhautunut”: Tämä susan ruusunen on maailman kamalin ihminen. Jos tämä tulis vaikka pubissa vastaan vetäisin turpaan niin kovasti että pysyis hiljoo.Turha julkkis joka on naurettava ja se pilasi matin elämän eikä matti pilannut sen elämää !

Tai Haista paska-sivuilla nimimerkki “Wankstar”…
Milläköhän tostakin huorasta pääsis eroon ? Siis onks toi lehmä ihan oikeesti vaihtanu nimensä

Onko jompi kumpi näistä oikeuden mukaan herjannut pahastikin Susania? Jotkut ainakin ovat, sillä ‘The magnificent 7′ saivat syytteet!!! Alla voitte lukea mitä asiasta kirjoitetaan.

Ilta-Sanomien mukaan syytteen kunnianloukkauksesta saa kolme naista ja neljä miestä eri puolilta Suomea. Herjaaviksi epäillyt viestit kirjoitettiin Suomi24-palstalla kevättalvella 2007, jolloin Ruususen kirja Pääministerin morsian oli ilmestynyt. Tuohon aikaan keskustelu palstalla kävi kuumana. Ruususesta kirjoitettiin kymmeniä tuhansia viestejä, joista murto-osa päätyi Ilta-Sanomien mukaan poliisitutkintaan. Neljän viestin osalta syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Kolmen viestin kirjoittajaa ei saatu selville ja yksi viesti katsottiin sellaiseksi, että näyttöä loukkaamistarkoituksesta ei ollut, lehti kirjoittaa.

Tähän on siis tultu. Susan Ruusunen on jotain enemmän. Haluaisin tutustua häneen. Hän on enemmän ihminen kuin monet muut. Susanissa on munaa!!! Voimia ja siunausta sulle Susan! S,haka

13. kesäkuuta 2008

INCUBUS…WTF?/98

Kun ensimmäistä kertaa kuulin incubuksesta olin parikymppinen ja lukiossa. Incubushan on keskiaikaisen mytologian mukaan miespuolinen demoni, jonka uskottiin ahdistelevan nukkuvia naisia seksuaalisessa tarkoituksessa. Incubukset myös imivät energiaa uhreistaan, jotka jäivät hyvin heikkoon tilaan tai saattoivat jopa kuolla. Incubuksen naispuolinen vastine on succubus.

Legendan mukaan incubus saattoi joskus saattaa naisen raskaaksi, ja syntynyttä jälkeläistä kutsuttiin cambioniksi. Ehkä kuuluisin demonin ja ihmisen yhdynnästä alkunsa saanut oli Kuningas Arthurin tarinoissa esiintyvä velho Merlin.

Minua on “aina” kiehtonut mytologian eri muodot; Kuningas Arthurin legenda on yksi niistä. Arthur lienee ollut varsin humaani ja viisas ihminen. Kertomukset pyöreän pöydän ritareista, Graalin maljasta, Lancelotista ja velho Merlinistä ovat vertaansa vailla.

Jotta kaikkien äitien aasinsilta olisi mahdollinen, niin olin tänä iltana amerikkalaisen yhtyeen, Incubuksen, konsertissa. Calabasissa, Kaliforniassa vuonna 1991 perustettu indie-rockin, alternative-rockin ja/tai numetalinkin ykköskastiin lokeroitu Incubus saapui vihdoin Suomeen. Kohuttu ja kehuttu kokoonpano konsertoi tiistaina 10. kesäkuuta Helsingin jäähallissa. Incubus on kiertänyt ympäri Yhdysvaltoja, Kanadaa, Etelä-Amerikkaa ja Eurooppaa, mutta Suomeen se saapui nyt ensimmäistä kertaa.

Viisimiehisen Incubusin tunnetuimmat biisit ovat “Pardon Me” (2000), ”Drive” (2000), “Wish You Were Here” (2002), “Megalomaniac” (2004), “Anna Molly” (2006) ja Dig” (2007). Parhaiten edellä mainituista singleistä on menestynyt Billboardin Hot 100 –listalla yhdeksäntenä ollut ”Drive”. Albumeita yhtyeellä on tilillään kahdeksan, joista ensimmäinen, “Fungus Amongus” ilmestyi marraskuussa 1995. Sitä seurasivat ”Enjoy Incubus” tammikuussa 1997, ”S.C.I.E.N.C.E.” syyskuussa 1997, ”Make Yourself” lokakuussa 1999, ”When Incubus Attacks Vol. 1” elokuussa 2000, ”Morning View” lokakuussa 2001, ”A Crow Left of the Murder” helmikuussa 2004 ja ”Light Grenades” marraskuussa 2006.

Yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat tällä hetkellä vokalisti Brandon Boyd, kitaristi Michael Einziger, basisti Ben Kenney, DJ Kilmore ja rumpali Jose Antonio Pasillas II.

Yhtyettä on verrattu mm. alkuaikojen Red Hot Chili Peppersiin, Rage Against The Machine –yhtyeeseen ja Deftonesiin, joille kaikille omaehtoisuus ja tinkimättömyys sekä tekemisen täydellinen vapaus ovat olleet itsestäänselvyyksiä ja joille ’hitit’ ovat syntyneet ikään kuin ’vahingossa’. Yhtyeen jäsenten ironisesta suhtautumisesta omiin tekemisiinsä kertoo ehkä parhaiten vokalisti Brandon Boydin toteamus yhtyeen omilla nettisivuilla: ”Yeah, we suck… but we’re really good at it!”

Keikka oli helvetin hyvä!!!

10. kesäkuuta 2008

KUNNIAN KENTÄT OSA 2/97

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee? Miten me aikuiset osaammekaan pilata lasten maailman! Lapsen oikeuksien julistus julistaa seuraavaa; Periaate 10: Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.

Kun miettii lasten asemaa globaalisesti tulee suru silmään. Niin monet miljoonat lapset ovat meidän aikuisten hirmuvallan alla. En tässä viitsi luetella niitä kauheuksia, joiden kohteiksi maailman lapset joutuvat. Kun pienennämme maailmaa Suomeksi, ei tule sen hurskaampi olo. Vaikkakaan ihmiskauppa ja orjatyö eivät olekaan jokapäiväistä elämää täällä härmässä, niin eivät lapset meilläkään hyvinvoi.

Perheväkivalta on härmäläinen muoto kohdella lapsia huonosti. Mutta on niitä muitakin keinoja kuten vaikka…epärehellisyys, epäoikeudenmukaisuus, painostus, kiristys, valehtelu, itsekkyys, oman edun (aikuisen) tavoittelu, välinpitämättömyys…en jaksa jatkaa listaa.

Yksi pieni episodi meidän aikuisten pahoissa teoissa lapsiamme kohtaan oli myös hyvin toimivan (lasten mielestä) urheilujoukkueen tuhoaminen. Kaikki paha tehtiin seläntakana, jotta muutos olisi mahdollinen. Millaisen kuvan me annamme lapsillemme? Jos me toimimme näin, niin miten me voimme odottaa lastemme toimivan toisin. Onko meillä varaa arvostella ja haukkua lapsiamme, jos teemme tällaisia tekoja. Vai onko klisee “älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” totta? Uskovatko lapsemme sitä? Tekevätkö he toisin? Itse uskon, että toimemme ratkaisevat. Lapsemme ovat fiksumpia kuin uskommekaan. He matkivat meitä jo imetysiästä asti.

7. kesäkuuta 2008

KUNNIAN KENTÄT OSA 1/96

Erän E97-pojat Salamat voittivat sarjansa Oilers Junior Gamesissa 9.-11.5. Turnaus on Suomen suurin, ja voiton myötä Salamat pääsivät mukavissa merkeissä kesälaitumille.

Ensimmäinen peli turnauksessa on aina arvaamaton. Tilanteen teki entistäkin haastavammaksi se, että matsi pelattiin myöhään perjantai-iltana. Salamat kuitenkin hallitsi ottelua ja teki tarvittavat maalit. Hyvä aloitus turnaukselle.

Salamat - Tiikerit Blue 3 - 1 (1-1, 2-0)

Lauantaina oli luvassa kolme ottelua. Ensimmäisenä tuli vastaan vahva Rangers. Ottelu oli todellista taistelua ja vääntämistä. Lopulta pojat voittivat maalin erolla.

Salamat - Rangers 3 - 2 (3-1, 0-1)

Turnauksen espoolaista kotijoukkuetta vastaan Salamat oli latautunut loistavasti. Se näkyi kentällä hienoina syöttöinä ja vahvana taisteluna. Pallo pyöri jatkuvasti Pantterien maalilla, mutta se ei kertaakaan sinne uponnut. Tällä kertaa pelissä parempi joukkue ei voittanut.

Salamat - Oilers Panthers 0 - 1 (0-1, 0-0)

Alkulohkon viimeisessä ottelussa oli panoksena lohkovoitto, sillä joukkueet olivat pelanneet sopivasti ristiin. Salamat esitti turnauksen parasta puolustuspeliä ja teki tarvittavat maalit. Samalla varmistui lohkovoitto, koska viimeisessä pelissä Rangers kaatoi Oilers Panthersin ja pudotti heidät jatkosta.

Salamat - Westend Indians 4 - 0 (3-0, 1-0)

Sunnuntai oli äitienpäivä ja se alkoi semifinaalilla Espoon Pikkuhukkia vastaan. Ottelusta tuli juuri niin tiukka, kuin siitä odotettiinkin. Pikkuhukat taistelivat loppuun asti, mutta lopulta Salamat saavuttivat historiansa toisen finaaliturnauspaikkansa tiukoin, mutta ansaituin lukemin.

Salamat - HC Espoo 2 - 1 (0-0, 2-1)

Finaalivastustaja oli tuttu Rangers, joka oli löytänyt hyvän pelihuumorin Oilers-voitosta. He kaatoivat semifinaalissa toisen lohkon voittajan Black Thunderin ja lähtivät otteluun suurin odotuksin.

Salamat kuitenkin esitti sellaista peliä, jolla olisi kaatunut jokainen joukkue. Mahtavasti latautuneet pojat pelasivat niin taktisesti hyvin myös luovasti suurella rohkeudella ja lopputulos oli murskaava.

Lopussa pelistä tuli mieleen vanha venäläinen pelityyli, jossa peliväline liikkui mieheltä toiselle ja maali tehtiin suoraan syötöstä. Kulta oli värimme. Mahtavaa pojat!!!

Salamat - Rangers 7 - 0 (2-0, 5-0)

25. toukokuuta 2008

AMERICAN IDOL/95

I’m hooked!

I’m just hooked…

American Idol on paras ohjelma mitä telkkari tällä hetkellä tarjoaa. Olen seurannut aikaisempiakin tuotantokausia, mutta vasta nyt saan “vastinetta rahoilleni”. Kaikki 12 parasta ovat olleet käsittämättömän hyviä. Ja minkälaisen draaman kaaren ne tuolla rapakon takana osaavatkaan rakentaa…mahtavaa…awesome!

Sana ‘idol’ tulee kreikan kielen sanasta ‘eidolon’, joka taas tarkoittaa jumalankuvaa eli jumalaa esittävää kuvaa tai patsasta, jota palvotaan tai jonka kautta jumalaa palvotaan.

Joissain uskonnoissa, esimerkiksi islamissa jumalankuvat on ankarasti kielletty. Kristinuskossakin jumalankuvat ovat periaatteessa kielletty, sillä ne yhdistetään muihin idoleihin. Kristinuskon näkemyksen mukaan idoli tarkoittaa epäjumalaa eli mitä tahansa muuta jumalaa kuin kristinuskon jahvea. Tämä siksi, että jumalankuvia palvotaan niiden itsensä vuoksi, eikä siksi, mitä ne edustavat.

Kysymys kuuluu miksi me palvomme idoleita. Miksi hurraamme, taputamme, kiljumme idoleille? Jokainen voi itse miettiä miksi fanittaa jotakuta. Haluammeko idoliksi idolin paikalle? Vai tarjoaako idoli meille suuria elämyksiä, joista saamme omaan elämäämme jotain positiivista? Vai onko se vaan niin makeeta?

Joka tapauksessa itse fanitan montaa henkilöä: Modesty Blaise, Michael Jackson, Immanuel Kant, Musashi, Jesus of Nazareth, Tuomo Ruutu, Quentin Tarantino, Vaimo…näitähän riittää.

Aivan hillitön fani olen ollut elämäni aikana vain kerran. Nyt seuraa paljastus, josta joudun todennäköisesti tilille joku päivä. 70-luvulla olin nimittäin hulluna bändiin nimeltä Bay City Rollers. Mulla oli kaikki vermeet, kuuluin fanclubiin, ostin fanituotteita Englannista, kävin kaikissa Suomen konserteissa (ulkomaille ei mutsi päästänyt) ja tietysti kaikki levyt bootleggeja myöten. Olin yksi poika miljoonan tytön keskellä.

I was hooked!

Oma Amerikan idolini (Michael Johns) putosi jo joku aika sitten, ja nyt on jäljellä…varo nyt seuraa paljastus…vain neljä: yksi nainen ja kolme miestä. Kuka näistä idoleista voittaa? No, David tietysti!!!

3. toukokuuta 2008

VIHA JA RAKKAUS/94

Varoitus! Tämä blogi on pitkä ja sisältää useita Jumala- ja Jeesus-sanoja. Silti (ja juuri siksi) tämä kannattaa lukea.

Viha ja rakkaus ovat lähellä toisiaan. Vihamiehemme ovat usein niitä, jotka ovat meille hyvin tärkeitä ja joiden ajatukset ovat lähellä omiamme. Eihän uskonsotiakaan käytäisi, jos Jumala ei olisi tärkeä kummallekin osapuolelle. Kiroamme ja parjaamme usein niitä, joilla on samat heikkoudet kuin itsellämme. ”Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.” Voimme lyödä vain, jos toinen on tarpeeksi lähellä. Ja kuka muu veisi meiltä vaatteet päältämme kuin joku niin tuttu, että hän haluaa niitä lainata?

Suomalaisissa perheissä on ollut tapana kääntää toinen poski ja antaa loputtomasti anteeksi mieluummin kuin on myönnetty, etteivät asiat ole kohdallaan, ja etsitty muutosta kipeään tilanteeseen. Väitän, että sellainen on väärinymmärrettyä rakkautta.

Jeesus antaa ohjeensa niille, jotka häntä kuulevat. Heitä hän on hiukan aikaisemmin kutsunut autuaiksi, koska he ovat köyhiä ja nälissään ja itkevät ja koska heitä vihataan ja herjataan hänen tähtensä. Juuri heidän on Jumalan valtakunta. Heidät ravitaan, he saavat nauraa, iloita ja hyppiä riemusta. Sen sijaan rikkaat, kylläiset ja ne jotka nyt nauravat ja joista ihmiset puhuvat hyvää, ovat jo onnensa saaneet. He saavat nähdä nälkää, surra ja itkeä.

Ne, jotka kuulevat Jeesusta, seuraavat häntä ja ottavat hänestä oppia. Miten Jeesus rakastikaan vihamiehiään? Monet fariseukset ja kirjanoppineet tunsivat ilmeisesti turvallisuutensa uhatuksi kuunnellessaan Jeesuksen epäsovinnaisia puheita ja nähdessään hänen rikkovan tapoja vastaan. Jeesus loukkasi heitä useasti suoraankin. Hän toimi toisin kuin me oletamme rakastavan ihmisen tekevän. Hän ei taipunut toisten toiveiden mukaan eikä hän kaunistellut toisissa näkemiään epäkohtia. Sen sijaan hän ilmoitti ne asianosaisille suoraan, vaikka siitä sitten seurasikin kaikenlaista harmia. Käänsikö Jeesus toisen poskensa tekemällä lisää asioita, joista häntä saattoi syyttää?

Ne, jotka kuulevat Jeesusta, ovat joutuneet kuulemaan häneltä suoria sanojaan itsestäänkin. He ovat joutuneet myöntämään oman osuutensa maailman pahuuteen. Heille ei vain tapahdu pahaa, vaan he tekevät itsekin pahaa ja tunnustavat sen. Heistä voi sanoa, että he ovat köyhiä ja nälissään ja että he itkevät ehkä juuri siksi, etteivät he näe itsessään sellaista hyvää, minkä varaan voisivat rakentaa elämänsä. He eivät ole mitään tai ketään, heillä ei ole mitään menetettävää ja siksi he voivat olla rehellisiä itselleen. He tunnustavat tarvitsevansa armahdusta ja anteeksiantoa. He haluavat vapautua pelosta, vihasta, syyllisyydestä ja häpeästä.

Ihmisillä, jotka kuulevat Jeesusta, on ilonsa hänessä. He saavat anteeksi, ja anteeksianto synnyttää heissä rakkauden, ilon siitä, että he ovat olemassa ja voivat jakaa iloaan muiden kanssa. Siitä syntyy halu toimia toisten hyväksi, ilman käskyä, ilman pakkoa, ilman vastapalveluksen odotusta.

Silloin on mahdollista rakastaa vihamiestäänkin ja tehdä hyvää sille, jonka vihan kohteena on. Nähdessäni toisen pahuuden tai tyhmyyden tunnistan siinä oman pahuuteni ja tyhmyyteni. Kun minä saan Jumalalta ja itseltäni anteeksi ja toivon saavani anteeksi ihmisiltäkin, enkö antaisi anteeksi myös toisille?

Rakkaus on perustarve ihmiselle, mutta kyllä suuttumuksellakin on paikkansa. Ilman sitä ei tule toimeen. Sen avulla suojaamme itseämme, jos meitä tai meille tärkeitä ihmisiä tai asioita uhataan. Kyllä suuttua saa, jos aiheetta loukataan.

Epäterve viha nousee epäluulosta, katkeruudesta, kateudesta ja väärästä tiedosta. Se pesii siellä, missä demonisoidaan toisia ihmisryhmiä, erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Loukkaantuminen ja epäoikeudenmukaisuus voivat kääntyä katkeruudeksi ja koston kierteeksi, jolle ei loppua näy. Balkan, Irlanti, Ruanda, Irak, Palestiina, Libanon… lista kansanryhmien kostonkierteestä on lohduton.

Yhtä hyvin se pätee naapureitten rajariitoihin, koulu- ja työpaikkakiusaamiseen, sisaruskateuteen ja sukupolvien väliseen kuiluun. Jeesus asettaa meidät hankalaan tilanteeseen rakkautensa kanssa. Jos olemme oppineet epäilemään kaikkea, luottamaan vain itseemme tai ajattelemaan omaa etuamme, Jumalan Pojan uhri syntisten ja pahojen puolesta on maailmamme ulkopuolella. Jeesus kohtasi maailman pahuuden ja sovitti syntimme ristillä. Hän antoi henkensä kaikkien puolesta; miten sen voi käsittää? Vielä hankalammaksi tämä käy, kun hän sanoo: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” Pitäisi kääntää toinenkin poski. Viekää siis vaikka tuhkatkin pesästä! Pitääkö kaikki hyväksyä?

Jumalan vastaus ihmisen itsekkyyteen, kostoon ja vihaan on siis rakkaus. Hänen vastauksensa on anteeksiantamus, joka uudistaa rikkinäisen mielen. Epäluulon, koston ja väkivallan kierre ei koskaan katkea, jos ei ole rakkautta ja anteeksiantamusta. On tilanteita, jossa alkaa jo hämärtyä, mistä kaikki on saanut alkunsa. Vain anteeksiantamus puhdistaa mielen ja antaa uuden mahdollisuuden. Jeesus näki, että silloin vain anteeksiantaminen tuo rauhan ja poistaa vihan. Onkin sanottu, että kristityllä on varaa antaa anteeksi, vaikka itse olisi oikeassa.

Kyllä oikeudenmukaisuuden puolesta on toimittava, mutta jääminen loukatun mielen valtaan on kuin kyytä povellaan elättäisi. Anteeksiantaminen mahdollistaa sovinnon rakentamisen ja totuuden kohtaamisen. Joskus kaikki on mahdotonta ilman rakkautta, joka on Jumalasta lähtöisin. Vain se uudistaa ja antaa toivon paremmasta. Jeesuksen työtä tekevät monet nuorten ja hylättyjen parissa työskentelevät, he jotka korjaavat välinpitämättömyyden jälkiä keskellämme. On niitä, jotka sitkeästi näkevät vaivaa rauhan ja paremman elämän puolesta. Pienilläkin asioilla on merkitystä. Välittäminen ja toivon tuominen ehkäisevät vihalta. Oletko sinä mukana tässä Jumalan rakkauden työssä lähellä tai kaukana?

Yksi lempikohtani Raamatusta on Joh. 8:1-11. Vaikka annan anteeksi, minun ei tarvitse vaieten kestää jatkuvaa lyömistä tai muuta kiusaamista. Vaikka en itsessäni olekaan mitään, olen samalla suunnattoman arvokas, Jumalan tekoa ja Jumalan tekojen väline. Saan huolehtia omasta hyvinvoinnistani ja pitää puoleni. Jos puhuminen ei auta, voin lähteä sen verran kauemmas, ettei minua voi enää lyödä. Teen hyvää kiusaajallenikin, kun en enää suostu kiusattavaksi.

Kaiken vihan, armon ja anteeksiannon keskellä on todettava: Katso Kristusta, siinä on tie, totuus ja elämä.

22. HUHTIKUUTA 2008

(MUA) VITUTTAA BY ISMO/93

Ismo Alanko osasi kiteyttää tämän tunteen hyvin. Puran kiukkuni blogin kautta ja Ismon sanoin. Olkaa hyvä!

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

Työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa
vittu kun vituttaa

- Näin tekee…CAPICHE! (Huom! Lisäys by Haka)

14. maaliskuuta 2008

IKE/92

Minä en tunne Ilkka Kanervaa. Olen tavannut hänet muutaman kerran erilaisissa vaalitilaisuuksissa, koska olen toiminut aktiivisesti politiikassa jo vuodesta 1980. Minä en siis tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta aion käydä läpi hänen elämäänsä runsain mitoin eli niin kuin olen häneen törmännyt.

Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota Ikeen (jos saan sanoa näin vaikka emme ole pierututtuja) 80-luvun lopulla, kun hänestä tuli ensimmäistä kertaa ministeri. Sulavaliikkeinen supliikkimies teki minuun jonkin asteisen vaikutuksen, vaikka olinkin työväenliikkeen kasvatti…siis sosiaalidemokraattien kasvattama nuori mies.

Samoihin aikoihin ajattelin haluavani astua Iken saappaisiin, tai hänen naisiinsa, kun siviilielämä tuntui olevan niin vauhdikasta - kateellinen olin! Paula Koivuniemi, Laila Snellman, Katariina Wuoristo ynnä muut julkkikset halusivat Iken sänkyyn hinnalla millä hyvänsä. Ike veti kauniita naisia puoleensa kuin magneetti.

90-luvulla eräällä ystävälläni, joka nyt on TV-julkkis, meni todella huonosti avioliitossaan. Minä autoin häntä (henkisesti) minkä kykenin - meistä tuli hyviä ystäviä. Sitten kun hänellä alkoi mennä paremmin hän kertoi tavanneensa ihanan miehen. Tuo mies oli Ilkka Kanerva. Ystäväni kertoi, että Ike oli ihan erilainen kuin julkisuus antoi ymmärtää…uskoin häntä…ja uskon edelleen. Ike antoi ystävälleni jotain sellaista, mitä ystäväni ei koskaan ollut keneltäkään saanut. Silloin mietin mitäköhän se oli eli mitä minä en koskaan ystävälleni antanut, vaikka itse tuin häntä monta kertaa pyyteettömästi.

Iken tuho alkoi Jasmin Mäntylästä ja siitä, että hän ei tajunnut kuolematonta kommenttia: “Absolut power corrupts absolutely.” Iken maine naistenmiehenä kantoi pitkään ja monet (minä mukaan lukien) antoivat hänen huseerata häntäheikkinä, aisankannattajana, pillumaakarina, machona, sliisistuddina whatever näihin päiviin asti. Mikä siis muutti kaiken?

Se oli se vastuu. Kun Ike oli tottunut oppositiossa 12 vuoden ajan tekemään mitä häntä huvittaa, ei muutoksen tekeminen ollutkaan helppoa. Kaiken lisäksi Ike valittiin vuonna 2007 uudelleen ministeriksi, ja kaiken kukkuraksi hän sai ei mintään turhaa postia, vaan ulkoministerin hommat. Joka siis tarkoittaa Suomen tasavallan neljänneksi korkeinta virkaa. Ei mikään turha mies. Ike ei ymmärtänyt viran merkitystä, vaan jatkoi hulvatonta poikamieselämää.

Kuten sanoin olen ollut pitkään politiikassa mukana ja olen edelleenkin taustavaikuttajana. Kerron nyt miten tässä tulee käymään. Ilkka Kanerva ilmoittaa eroavansa ministerinpostista uupumuksen vuoksi ja paikan ottaa joku kokenut kansanedustaja. Itse uskon, että Jyrki Katainen alkaa ulkoministeriksi, koska Kokoomus vaatii niin uskottavuuden takia. Tällä hetkellä Kokoomuksessa on menossa hirveä paniikki. Joten Jyrkihän on mitä parhain jätkä tähän hommaan - oikeasti! Sääliksi vaan käy Ikeä, koska hän osaa hoitaa työnsä mahtavasti, mutta vapaa-aika tökkii…

28. maaliskuuta 2008

CARMINA BURANA/91

Olen blogannut useasti monista rocktapahtumista, koska olen rockjäbä, mutta on maailmassa muutakin musiikkia kuin rock…ja hyvää sellaista!

Olin pari viikkoa sitten rakkaan vaimoni kanssa klassisen musiikin konsertissa. Venäjäläinen Uljanovskin valtiollinen sinfoniaorkesteri vieraili Suomessa kiertueella maaliskuun alussa esittäen kaksi mahravaa teosta: Ensimmäisessä osassa Beethovenin yhdeksäs sinfonia d-mollissa ,ja segunda parte oli, ei enempää kuin vähempääkään, Carl Orffin Carmina Burana.

Ennen taukoa soinut Beethoven oli loistava alkupala. Kuoron laulama ‘Oodi ilolle’ on maailman tunnetuin universaalin veljeyden hymni, jota on kuulta useissa tilaisuuksissa, kuten Saksojen yhdistymisen yhteydessä ja olympialaisissa. Muistaakseni myös Kieslowskin ‘Sininen’ sai osansa tästä upeasta teoksesta, joka muuten jäi säveltäjäneron viimeiseksi. UNESCO on julistanut Yhdeksännen sinfonian alkuperäisen partituurin maailmanperintökohteeksi.

Jos puntissa oli vibaa Beethovenin jälkeen, niin CB:n ‘O Fortunan’ pauhatessa paikat räjähtivät. Yli 50 henkinen kuoro ja yli 50 henkinen sinfoniaorkesteri esittivät Orffin spektaakkelin niin hyvin kuin sen vaan voi tehdä. Orkesterin lyömäsoittajat pääsivät laittamaan parastaan ja sen he myös tekivät. Mahtavaa! Bravo!

Olimme siis molemmat todella ekstaasissa. Kalliit liput maksoivat itsensä takaisin. Ainoa asia mikä ko. illassa jäi harmittamaan oli se, että jotkut katsojat osaavat olla täysiä juntteja. Meidän takana istui joku porho (porsas), joka köhi esityksen aikana ainakin varttitunnin putkeen. Meidän teki mieli tukkia hänen suunsa jollakin vähemmän miellyttävällä. Mä en tajuu, et jotkut ovat niin itsekkäitä, etteivät voi edes hieman ajatella muita. Joka tapauksessa tuokaan törppö ei pilannut kokonaisuutta. Carmina Burana on mestariteos. Kiitos Orff!

21. maaliskuuta 2008 

 

LAUTAMIES/90

Tämän blogin olisi voinut otsikoida: Tapaus Susan Kuronen osa 5. Ajattelin kuitenkin pohdiskella enemmän lautamiehistä kuin hänestä. Viimeksi kirjoitin näistä suurista sankareista 1. heinäkuuta 2007 blogissa numero 53. Lue se alkupaloiksi.

Tämä Vanhasen/Kurosen oikeudenkäynti ja varsinkin sen tuomio sai minut kiukkuiseksi. Mä en voi mitenkään ymmärtää käräjäoikeuden perusteluja. Tai toisaalta voin, koska olen itse ollut lautamiehenä vuodet 2000-2004. Tuona aikana minulle selvisi kaksi asiaa. Ensiksikin se, etten halua jatkaa lautamiehenä ja toiseksi se, että suuri osa lautamiehistä eivät ymmärrä lakia ja sen käyttöä ollenkaan. Päätökset perustuvat liiaksi tunteisiin ja omiin mielipiteisiin.

Luulen, että suuri yleisö ei tiedä sitä miten lautamieheksi pääsee. Minäpä kerron. Lautamieheksi pääsee, jos on ollut kunnallisvaaliehdokkaana ja saanut niin vähän ääniä, ettei ole päässyt valtuustoon. Mitään muita kriteereitä ei ole, ja ehdokkaaksihan pääsee vain ilmoittautumalla puoluetoimistoon. Tällaiset tyhjäpäät sitten päättävät tuomioista. Itselläni ei todellakaan ollut kompetenssia kyseiseen hommaan ja näin parhaaksi jättäytyä syrjään.

Muistan kerran kun eräskin lautamies sanoi tauolla kuinka hän heti näki, että eräskin kaveri oli syyllinen “koska hän oli niin suttuinen” tai “hän virnuili niin oudosti” tai “hänellä oli edellisiäkin rikkeitä” tai “somalit ovat aina syyllisiä”. Kuinka paljon ihmisiä on tuomittu niin sanotusti etukäteen…tai vapautettu äänin 2-2. Ei sen puoleen tuomarikin voi erehtyä kuten luettuasi blogin 53 saatat huomata.

Vielä yksi asia mihin V&R oikeudenkäynnissä pitäisi kiinnittää huomiota. Matti Vanhanen taistelee myös muiden puolesta. Hän haluaa ajaa yksityisyydensuojaa myös sinulle (olit sitten julkkis tai et), kun taas toinen osapuoli haluaa jotain muuta. Hyvä Matti, pidä pintasi, olet rohkea!

6. maaliskuuta 2008 

 

TAPAUS SUSAN KURONEN OSA 4/89

Ennen kuin luet tämän, niin suosittelen, että luet blogini 35, 42 ja 67. Capiche!

Nämä seuraavat kursiivilla olevat rivit ovat siteerattu suoraan Iltalehden nettilehdestä, joista ensimmäinen on kirjoitettu 14.2.2008 klo 9.10 ja jälkimmäinen 16.2. klo 9.02.

- Maailmani romahti, kun minut asetettiin syytteeseen ja nyt samat tunteet nousevat taas pintaan, Ruusunen kertoo lehdelle perjantaina alkavan oikeudenkäynnin alla 7-päivää -lehdessä. Ruususen pelkää, että oikeusprosessi ja sen mukanaan tuoma julkisuus ja tunnemyrsky ottavat liian koville. - Pelkään, että romahdan ja purskahdan itkuun pahan olon takia. Myös Ruususen kohukirjan kustantajaa yksityiselämänsä loukkaamisesta syyttävän Vanhasen kohtaaminen pelottaa. - Äärettömän vaikeaa. En välittäisi tavata, mutta perjantaina se on väistämätöntä. Matti pilasi elämäni, sellaisen joka minulla oli ennen suhdetta. 

Ruusunen kertoo lehdelle katuvansa syvästi kirjaprojektiin lähtemistä, mutta muistuttaa myös ettei olisi teoksen tekoon mukaan lähtenyt jos olisi ollut oma normaali itsensä. - Jos olisin täysissä sielun ja ruumiin voimissa, en olisi moiseen projektiin lähtenyt. Minulla on viime talvesta paljon mustia aukkoja.  Olitko siis jonkinlaisessa mielenhäiriössä?, 7-päivää lehden toimittaja kysyy haastattelussa suoraan.  - Kai niinkin voisi sanoa.  

 

- Haluaisin, että suhteemme olisi jo loppuun käsitelty ja että voisin jatkaa elämääni puhtaalta pöydältä, olen mielestäni ansainnut sen, Ruusunen toivoo.

Paljon on siis tapahtunut sitten sen Kurosen ajan kun hän oli julkisuuden valokeilassa kirjan kansien aikaan. Taas ja jälleen kerran Susan on salamavaloissa - jopa enemmän kuin koskaan! For what - so what!

Leppiniemen puolustuspuheenvuoron aikana Ruusunen ei pystynyt hillitsemään tunteitaan. Hän itki avoimesti ja pyyhki useaan otteeseen silmiään. Hän otti lasit silmiltään ja katsoi surullisena alas polviinsa. Leppiniemi puhui samaan aikaan, että Ruusunen puhui vain omasta elämästään ja hänelle tapahtuneista asioista kirjassa pääministerin morsian. Ruususella ei ollut tarkoitusta loukata. Kuvaus oli Leppiniemen mukaan harmitonta ja hyväntahtoista.  Puolustuksen mukaan Ruusunen ei koskaan antanut kaikkein intiimeimpiä Matti Vanhasen lähettämiä viestejä julkisuuteen.  

 

- Kun kerrotaan, että suomalainen pariskunta lauantai-iltana saunoo, syö ja rakastelee, se ei voi aiheuttaa vahinkoa ja kärsimystä. Se on niin tavallista, sanoi Leppiniemi puheessaan.

Mediat ottavat nyt kaiken irti tästä tapauksesta. Vastakkain ovat, miten kukakin haluaa, Suomen valtion toiseksi korkein päämies ja yksinhuoltajaäiti, nainen ja mies, poliitikko ja yrittäjä, Davidia ja Goljat, julkkis ja turhajulkkis, sananvapaus ja yksityisyydensuoja, pyrkyri ja tyrkky, you name it…

Nostaisin kaksi asiaa esille, mitkä mielestäni eivät ole saaneet tarpeeksi julkisuutta. Ensinnäkin Matti Vanhasen aito tunne siitä, että häntä on loukattu. Täytyy poliitikon(kin) saada tehdä asioita salassa julkisuudelta. Meillä kaikilla on salattuja, yksityisiä juttuja, jotka ovat eräänlaista terapiaa itse kullekin. Niitä ei tarvitse repostella julkisuudessa, ellei ITSE halua niitä tuoda. Tässä Susan ja erityisesti kustantaja ovat menneet mokaamaan.

Toinen on se, että kun ihminen pyytää aidosti anteeksi, on se myös hänelle annettava. Tuomiot on ihan toinen juttu, niihin en puutu - oikeus päättää. Antakaa silti Susanille anteeksi. Matti, ota Susanin anteeksipyyntö vastaan ja anna anteeksi. Näin pääset eteenpäin elämässäsi, ei niinkään poliitikkona vaan ihmisenä. Ja Susan, tästä(kin) eteenpäin teot ratkaisevat, ei puheet…  

16. helmikuuta 2007

 

MEGAKULEMA/88

Enstex vähän faktaa: Megadeth on yhdysvaltalainen metalliyhtye, jonka perusti Dave Mustaine vuonna 1983 pian sen jälkeen, kun hänet erotettiin Metallicasta päihdeongelmasta johtuvan aggressiivisuuden takia. Megadethin tyyli on vuosikymmenten aikana vaihdellut thrash/speed metallista perinteisempään ja melodisempaan raskaaseen rockiin. 1980-luvulla Megadeth oli yksi thrashin lipunkantajista. Vuosikymmenen vaihteen jälkeen yhtye nousi myös suuren yleisön suosioon. Megadethin sanoituksissa ovat vahvasti esillä politiikka, sota, kuolema ja ihmissuhteet.

Uusi Megadeth-albumi, nimeltään United Abominations, julkaistiin 15. toukokuuta 2007. United Abominations debytoi sijalla 8. Yhdysvaltojen ja sijalla 2. Suomen virallisella albumilistalla ja on saanut arvostusta niin yhtyeen faneilta kuin arvostelijoilta. United Abominations on parasta Megadethiä miesmuistiin ja pitää puolensa myös vanhojen klassikoiden rinnalla, mutta seuraavalla levyllä – mikäli sellaista vielä on tulossa – toivoisin todellakin enemmän nopeaa thrash-/speedmetal-tykitystä keskitempoisen ”junnauksen” rinnalle, sillä tällaisenaan paketti on hitusen tylsä - tai paremminkin normi! Anteeksi truefanit, anteeksi Mikko! Musiikillisesti platta voisi olla kolmen tai neljän pisteen suoritus, mutta se fakta, että jo kerran ruostunut pyörä on saatu pyörimään tällä vimmalla, nostaa lukemat jälkimmäiseen.

14. tammikuuta 2008 Megadeth ilmoitti korvaavansa soolokitaristi Glen Droverin Chris Broderickillä (Jag Panzer, Nevermore), joka teki livedebyyttinsä Helsingin jäähallissa 4. helmikuuta 2008. Mustaine on myös ilmoittanut, että Megadeth soittaa tällä hetkellä uudella tasolla, kun Chris tuli kuvioihin.

Tiedä nyt tuosta tasosta, koska mielestäni vuosien 1990-98 kokoonpano Mustaine-Friedman-Ellefson-Menza oli…paras! Joka tapauksessa maanantainen keikka jäähallissa oli kokemisen arvoinen. Vaikka Megadeth soitti normikeikan, vetää se vertoja monien muiden vastavien huippuvedoille. Toinen hyvä juttu oli, ettei kukaan murtanut jalkaansa kuten tapana on ollut…ainakin viimeistään Megadethin keikan jälkeen…

Mustainen oma tyyli löytyi aikoinaan ja sitä on mukava kuunnella. Oli onni, että Dave sai kenkää Metallicasta ja kostoksi siitä syntyi MEGADETH! On totta, että nämä kaksi bändiä räimää eri sarjoissa, mutta metallifaneille molemmat kelpaa. Nupit kaakkoon!

6. helmikuuta 2008

 

 

ELOKUVAFRIIKKI/87

 

Tykkään katsella elokuvia, kukapa ei. Haaveilen sellaisesta vuodesta, kuukaudesta, viikosta, edes päivästä, jolloin voisin katsoa haluamiani elokuvia, niin ettei kukaan minua häiritsisi. Silloin katsoisin mm. Taru sormusten herrasta, Kummisedät, Rockyt, kaikki Kurosawat, kaikki Scorseset, kaikki Tarantinot…

Viime viikolla lapseni oli pipi. Sitkeä flunssa iski ja se yhä jatkuu. Jäin tietysti kotiin hänen kanssaan. Voi sitä ihanuutta, kun tyttäreni halusi katsoa Simpsoneita. Itse menin toiseen huoneeseen katsomaan leffoja. Oli meinaan vaikea valita, minkä niistä lukemattomista (katsomattomista) diiviideistä ottaisi. Valitsin kolme: Death Proof, 300 ja Kagemusha. Viimeisemmän olin nähnyt pariin otteeseen, mutta siitä edellisestä kerrastakin oli jo kymmenisen vuotta.

Tilkka viiniä, pala leipää…juustoja ja hyvä leffa…voi jee! Death Proof oli täyttä Tarantinoa. On se nero. 300 oli juuri sellainen sankarileffa kuin olin ajatellutkin. Nautin joka minuutista. Kuningas Leonidas on stara! Kagemusha rauhoitti mieleni. Kurosawan harmonia sai taas kerran minut hämmennyksiin. Ichiban!

Voi sitä ihanaa opiskeluaikaa, kun valittavana oli luento tai päiväleffa. Ei ollut vaikea valinta. Kävin katsomassa noin 5 leffaa viikossa. Nyt siihen ei ole enää mahdollisuutta, mutta onneksi on DVD ja kolmen päivän oikeus pysyä kotona lapsen sairastuttua.

Leffojen välillä laitoin lapselleni ruokaa ja vaihdoin uuden tuotantokauden. Me molemmat oltiin tyytyväisiä. Voisin itsekin sairastua vaikkapa 37 asteen kuumeeseen ja lievään köhään…sellaiseen, että voisin katsella taas leffoja.

4. helmikuuta 2008

 

KRISTILLINEN MEDIATEKO/86

Kolmatta kertaa valittava Vuoden kristillinen mediateko on vuonna 2007 Metallimessu. Metallimessu on konseptina ja jumalanpalveluksena merkittävällä tavalla laajentanut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rajapintaa seurakuntiensa nykyisiin ja tuleviin jäseniin.

Metallimessu on rohkeasti lähtenyt hakemaan uutta, aikaan sopivaa musiikillista tyyliä ja näkökulmaa säilyttäen silti kristillisen uskon ytimen ja sisällöt ennallaan. - Tässä pyrkimyksessään Metallimessu on todella onnistunut, toteaa tänä vuonna valinnan tehnyt johtava tutkija Ilkka Halava Prime Coaching & Consulting Oy:stä.

Metallimessun juuret ovat Helsingin seurakuntayhtymän ja Kirkon lähetystyön keskuksen järjestämässä Heviseminaarissa, joka järjestettiin Helsingin Tuomiokirkon kryptassa 5.10.2005. Metallimessun idea syntyi Haka Kekäläisen, Mikko Saaren ja Jukka Valkaman juuri tuon seminaarin jälkeen pidetyssä palaverissa.

Kristillisen metallimusiikin perinne on jo 30 vuoden mittainen, mutta silti metallimusiikin tuloa jumalanpalvelukseen voidaan pitää uutena avauksena.Seuraava sitaatti Metallimessun www-sivuilta kuvaa lähtötilannetta: ”Aikanaan J.S. Bachin musiikkia pidettiin peevelillisenä. Miten se muka voisi sopia Jumalaa ylistävään toimintaan, puntaroitiin silloin. Tänä päivänä Bachin musiikki on jumalanpalveluksissa itsestäänselvyys. Keskiajalta nykypäivään. 60 -luvulla kansankirkkomme väänsi ankarasti kättä, voisiko kitaroita tuoda kirkkoon.”

Ensimmäinen Metallimessu järjestettiin vuonna 2006, mutta konseptiksi se muovautui vasta vuonna 2007.- Median kehitystyössä on olennaista erottaa toisistaan sisältö, näkökulma ja tyyli. Jälkimodernin ajan runsaassa tarjonnassa myös kirkon sisältöjä valitaan, mikäli tyyli ja näkökulma koetaan omiksi. Metallimessu tarjoaa jumalanpalveluksen ja Pyhän kokemuksen muuttumattomana, mutta näkökulma ja tyyli ovat kohderyhmän aitoa kieltä ilman käärepapereita tai desinfiointiaineita, jatkaa Halava. Aitoudesta ja koskettavuudesta kertoo sitaatti Metallimessun Vieraskirjasta: ”Ekaa kertaa metallimessussa. Virsien sanat kolahtivat sydämeen todella. Varsinkin virsi ”Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja”. Myös Kalevin puhe rakkaudesta kosketti syvällä sydämessä. (Nimimerkki Bansku 6. lokakuuta 2007 23:48:25)”.

”Say your prayers, little one / Don’t forget, my son / To include everyone
Tuck you in, warm within /Keep you free from sin / Till the sandman he comes
Now I lay me down to sleep / Pray the Lord my soul to keep / If I die before I wake /Pray the Lord my soul to take
(Metallica: Enter Sandman)

26. tammikuuta 2008

 

HEIKELÄLINNANAHDEKORPORAATIO/85

Mikä on liian heviä Heikelälle ja Linnanahteelle? Hyvä kysymys! Nämä miehet ovat nyt mellastaneet vuoden verran RadioRock-kanavalla ja sitä ennen ties missä. Heidän viimeisin saavutuksensa on huomautus Julkisen sanan neuvostolta. Huomautus tuli H&L:n tavasta kommentoida erästä ampumistapausta varsin omaperäisellä tavalla.

Kundien tapa käsitellä asioita on Suomen mittakaavassa ennen kuulumaton. En usko, että muilla kanavilla kiroillaan, purnataan, kehutaan, sekstaillaan, tönitään, agitoidaan, glorifioidaan, puhutaan paskaa ja askaa niin paljon kuin RadioRockin aamushowssa. Jo kestoltaan HLK on omaa luokkaansa. Kuka tällaista jaksaa kuunnella? Palaan tähän (retoriseen?) kysymykseen myöhemmin.

Olen ollut ahkera radion kuuntelija jo pikkupojasta asti (oliko silloin muuta kuin radio?). Muistan ajan kun kuunneltiin Rockradiota vain pari tuntia päivässä klo 14-16 tai jotain sinne päin. Sitten tulivat paikallisradiot, jotka avasivat radiofanille uuden ulottuvuuden. Vuonna 1990 syntynyt RadioMafia mullisti minun elämäni. Se kanava olikin auki lähes tauotta. Juontajat olivat juuri sellaisia kuin pitikin. He puhuivat suoraan ja kiertelemättä nuorille ja nuorille aikuisille. Se oli jautaa…

Mafian jälkeen lanseerattu YleX on ihan jees, mutta siitä puuttuu se jokin. Kuuntelin vuoden 2006 loppuun asti yleäksää paremman puutteessa. Se tämänhetkinen aamushow on ihan hyvä, mut silti on ikävä Juuson ja Peltsin pöhköhuumoria.

2007 alkanut RadioRock on herättänyt kuuntelijat Kehä I ulkopuolellakin. Joku maalaislehti kehui kanavan karismaattisia juontajia Juntusta, Nikulaa ja Flamingiä. He ovatkin ihan jees…mutta entäpä Heikelä ja Linnanahde? Mielestäni he ovat Suomen historian parhaimmat juontajat -IKINÄ! Vuoden olen kuunnellut näitä äijiä ja en todellakaan ole kyllästynyt. Ei heihin voi kyllästyä. He ovat kameleontteja! He ovat kuninkaita! He antavat palaa täydestä sydämestä, täydeltä laidalta, täysin ammattitaitoisesti. Hän, joka ei ole kuunnellut HeikeläLinnanahdeKorporaatiota joka arkiaamu klo 6-11, kuunnelkoon sitä nyt heti. Suomen paras aamushow - VARMASTI! Kuuntele niin tajuat! Capiche!!!

18. tammikuuta 2008

SALAMOIDEN KAKSI PÄIVÄÄ/84

Tämän vuotinen Helsinki Floorball Cup tiedettiin etukäteen kovaksi turnaukseksi. Olihan mukana pelaamassa useita 96-syntyneitä eli vuotta vanhempia poikia. Salamat kuitenkin näytti ensimmäisestä ottelusta alkaen, että turnaukseen tultiin taistelemaan mitaleista. Ensimmäisen ottelun 1-2 tappiotilanteessa pojilla oli useita tasoituksen paikkoja, mutta tällä kertaa ei vaan mennyt sisään. Peli toimi loistavana aloituksen turnaukselle sekä harjoituksena tuleville sarjapeleille.

Myös Kauniaisten joukkuetta vastaan Salamat taistelivat mahtavasti, mutta eivät voineet “isommille” mitään. GrIFK:n kypsempi ja vanhempi ikä tuli pelin myötä esille ja he tekivät tarvittavat maalit saamistaan paikoista.  Ero oli kuitenkin häikäisevän pieni ja pienet virheet ratkaisivat ottelun. Salamoiden taisteluilme säilyi kahdesta tappiosta huolimatta poikien naamoilla.

Lauantain viimeiseen otteluun lähdettiin tietäen, että tappio siinä tietäisi laulukuoroon siirtymistä. Kaikesta näkikin, että pojat olivat päättäneet voittaa pelin ja taistella semifinaalipaikasta. Ensimmäinen erä oli tarkkaa puolustuspelaamista eikä Kobrilla ollut montakaan maalintekopaikkaa. Vaikka kirkkonummilaiset tekivätkin pari maalia, ei Salamoilla ollut hädän päivää. Hieno voitto tärkeässä paikassa. Huomenna panokset vaan kovenevat. Hyvä juttu!

Salamapojat tiesivät tullessaan sunnuntain otteluihin, että tappio ensimmäisessä pelissä tietäisi loppua turnaukselle - itse asiassa tasapelikin veisi siihen kuuluisaan laulukuoroon. Pojat olivat kuitenkin päättäneet jatkaa turnausta mahdollisimman pitkälle, mutta millainen trilleriturnaus oli tulossa, sitä ei kukaan osannut arvata.

Hirviöiden kohtaamisessa oli kyseessä myös muutakin, koska molemmat joukkueet kohtaavat toisensa kolme kertaa salibandyliiton eliittisarjassa. Salamat oli tällä kertaa nälkäisempi joukkue. Tiukka puolustuspeli ja hyvät hyökkäyskuviot toivat tarvittavan voiton ja paikan puolivälieriin. Salamat sijoittui alkulohkossa kolmanneksi.

Puolivälierässä tuli vastaan A-lohkon kakkonen eli Tiikerit Thunders. Kaksi nopeaa maalia toivat liiallisen hyvänolon tunteen ja tikrut pääsivät rokottamaan pari kertaa. Vastustaja kuitenkin pysyi koko ottelun ajan turvallisen matkan päässä ja näin salamatpojat pääsivät tuulettamaan välieriin pääsyä.  Granin ritarit oli kohdattu jo alkulohkossa, jossa tuli neniin 2-5. Ensimmäinen erä meni vielä vanhaan malliin, mutta sitten Salamat laittoi rallivahteen päälle. Toisen erän loppu oli täysin poikien hallinnassa ja vain ihme ja Granin maalivahdin huipputorjunnat pitivät pelin tasaisena - ja tasan ottelu päättyikin. Näin päädyttiin rankkareihin. Molempien joukkueiden kolme pelaajaa laukoivat ja vain yksi salama iski eikä yhtään ritaria onnistunut maalinteossa. Pojat olivat tehneet mahdottomasta mahdollisen. Turnauksen kahdella tappiolla aloittanut Salamat nousi finaaliin. Käsittämättömän kova joukkue.

Finaalivastustaja oli oman seuran isoveljet eli Erän 96-syntyneet pojat. Harjoitusottelussa Salamat taipui kolmen erän kamppailussa, mutta nyt tahti oli toinen. Pojat näyttivät salintäyteiselle yleisölle kovaa taistelumieltä nousemalla 1-2 tilanteesta 3-2 johtoon. Alkoi jo näyttää siltä, että nuoremmat eräläiset vievät pokaalin, mutta 96-pojat onnistuivat tekeään tasoitusmaalin ylivoimalla kaksi minuuttia ennen loppua. Jatkoajalla se oli sitten maalista poikki ja tällä kertaa sen teki vastustaja. Hopea oli silti loistava saavutus.

Turnaus osoitti sen, että Salamat on niin sanotusti voittavajoukkue. Itseluottamus on huippuluokkaa ja kuvia ei kumarreta. Näillä eväillä on mukava lähteä ensi viikonloppuna alkavaan eliittisarjaan. Upeaa pojat!

13. tammikuuta 2008

JA KATIN KONTIT…/83

Niinhän siinä siitten kävi, että minun kohdallani tipaton tammikuu on historiaa…ensi vuonna sitten. Miten tässä nyt sitten näin kävi? Pieni hetki…kerron kohta…haen ensin vähän punkkua…Itse asiassa en avannutkaan punkkupulloa, vaan tein kuuman rommitotin - kun on niin galsa - hyvää on!

Mutta nyt asiaan eli siihen miksi en pystynyt pitämään tipatonta tammikuuta, vaikka aikomukseni ja tahtoni oli kova.Neljä ensimmäistä päivää meni mukavasti ja ensimmäinen perjantaikin oli helppo, mutta lauantaina tuli “noutaja”. Olin kastamassa 12 vuoden takaa entisen oppilaani lasta. Tilaisuus oli ihanaa. Tuntui siltä, että meillä kaikilla oli mukavaa. Pienokainen itkeskeli välillä, uninen kun oli, mutta nukahti suloisesti kasteen loppupuolella. Itsestäni tuntui kivalta, kun ylpeä isä oli pyytänyt minua kastamaan poikansa.

Kun poika oli kastettu ja koko tapahtuma ohi, niin aloitettiin ruokaileminen. Tarjolla oli jos minkälaista gurmettia: kalakukkoa, todella hyvää voileipäkakkua, karjalanpiirakoita ja munavoita, makeaa… Kahvittelun lomassa rupateltiin kaikkea mielenkiintoista, rennosti ja innokkaasti. Olin jo poislähdössä kun minulle ilmoitettiin, että en saisi vielä lähteä, vaan pitäisi odottaa onnellista isää ja toista onnellista ensimmäisen lapsenlaspsensa saanutta pappaa. En ajatellutkaan lähteä ennen kuin olisin vielä rupatellut uutukaisten iskän ja äiskän kanssa, joten mikäs kiire siinä…Lopulta he tulivat takaisin ja eipä aikaakaan, kun meikäläiselle kaadettiin tujaus konjakkia ja samalla muillekin kannettiin laseja eteen. Miehet olivat yhdessä tuumin käyneet hakemassa kallista ranskalaista juhlan kunniaksi. Tällaisessa tilanteessa en todellakaan miettinyt tipatonta tammikuuta (vaikka ajattelinkin), vaan kilistelin onnellisten ihmisten kanssa täydestä sydämestä. Kippis ja onnea!

Siinä se oli sitten…TT…mennyttä…so what! Tällaisen syyn takia tekisin sen sata kertaa, uudestaan ja uudestaan. Kun näin nuo onnellisen ja ylpeän isän silmät, en todellakaan miettinyt sekuntiakaan TT:n menetystä, vaan sitä miten mahtavaa on ihmisten onni. Sen rinnalla tipaton tammikuu on hyttysen paska…ensi vuonna sitten…tai sitten ei…we’ll see!

6. tammikuuta 2008      

 

TIPATON TAMMIKUU/82

Kaverini Paavo Arhinmäen kommentti “jos yksikin ihminen minun tipattomasta tammikuusta saa innostuksen vähentää viinanjuontia niin se on hyvä” sai minut innostumaan yuppien keksimästä trendikkäästä kuukaudesta. En koskaan aikaisemmin ollut kiinnostunut tästä höpöhöpö-jutusta, mutta nyt Paavo sai minut miettimään elämän syntyjä syviä.

Ajattelen nyt, että eihän tipaton tammikuu olekaan hullun hommaa. Kaksi edellistä pitkää viikonloppua on monella mennyt ryypätessä ja nyt on sekä fyysisen että henkisen krapulan aika (tai pahimmassa tapauksessa putki jatkuu vaan…). Näin ollen on hyvä hankkia toisenlainen katharsis.

En varsinaisesti tykkää tehdä uuden-vuoden-lupauksia, koska ne harmittavan usein kaatuu. Pyrin kuitenkin tekemään itselleni vuodesta 2008 terveimmän viimeiseen 30 vuoteen, ja aloitan sen tipattomalla tammikuulla. Katsotaan miten tämä menee ja mietitään sitten lisää. Jospa joku ottaisi minustakin esimerkin… Hyvä Paavo! 

2. tammikuuta 2008

 

VUOSI 2007/81

Pistetäänpä pakettiin tämä vuosi ennen kuin on liian myöhäistä. Mitä merkittävää, erikoista, mielenkiintoista, hämmentävää tänä vuonna tapahtui? Hmm…

Vuoden pahin moka oli se, ettei Kimi Räikköstä valittu Suomen parhaaksi urheilijaksi. Tämä keihäänheittäjien ja D-hiihtäjien luvattu maa ei ole ansainnut mitään muuta ratkaisua. Todennäköisesti kun Suomi joskus voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden, valitaan sinä vuonna parhaaksi joku yhdistetyn mies tai kuulantyöntäjä nainen…

Vuoden merkittävin tapaus oli ehdottomasti Susan Kuronen/Ruusunen. Hän vei pääministeriä kuin pässiä narussa ja aiheutti vielä käsittämättömän mediahässäkän julkaisemalla kirjan kannet. Tästä hatunnosto Susanille, medialle risuja ja Matille piiskaa…

Vuoden comebackin tekivät Pate ja Ike. Kuka olisi uskonut ennen eduskuntavaaleja, että nämä herrat kantaisivat vielä ministerinsalkkuja. Ja vieläpä tavalla, mikä ei jätä ketään kylmäksi. Vanhat herrat ovat salkkunsa ansainneet. Ei muuta kuin pitkää nenää kritiikille…

Vuoden hääpari ovat ehdottomasti Brooke ja Nick. Nick on niin komea ja Brooke on niin kaunis. He ovat onnensa ansainneet. Lopultakin Brooke on löytänyt rinnoilleen sellaisen miehen, joka rakastaa häntä sellaisena kuin hän on eli au naturell… 

Vuoden kämmäys on sama kuin edellisinä kymmeninä vuosina aina vuodesta 1944 lähtien eli sotaveteraanien unohtaminen. Aina luvataan heille vaikka mitä, mutta lopulta vain luu jää käteen. He ansaitevat parempaa. He ovat tämän maan meille tämän päivän ihmisille luoneet - eivät poliitikot! Katsotaan peiliin ja myönnetään se - perkele…

Ja lopuksi vuoden paras teko menee…SINULLE…tietyin ehdoin. Jos elit vuoden 2007 paremmin kuin vuoden 2006 olet ansainnut tämän palkinnon. Perheesi tai läheiset ystäväsi voivat toimia arvosteluraatina sinua kohtaan. Saitko palkinnon? Jos et niin yritä ensi vuonna uudestaan…hyvää uutta vuotta 2008!!!

26. joulukuuta 2007

 

SO FUCKING WHAT!/80

Mikael Jungner lanseerasi tämän nykynuorison ymmärtämän lauseen. Kun diktaattori puhuu on muiden parempi olla hiljaa ja kuunnella. Toteuttaminen on taas toinen juttu.

Uutisvuodossa sanomaa yritettiinkin paikkailla (sensuroida/ironisoida/sarkastisoida/wittuilla/mystifioida/sofuckingwhat)  sillä, että hän (The Great Mikael Jungner) tarkoitti sanoa ennen häämatkalle lähtöään “I’m fucking, so what”. Hyvä yritys, mutta Mikael paljasti kyntensä pahan/hyvän kerran.

Mikael I alkaa olla Ylessä jo…koskematon. Aikoinaan Eino S,Repo oli todellinen stara. Hän vei Yleisradiota haluamallaan tavallaan ja muut olivat pää kumarassa. Lopulta Eino sai kuitenkin väistyä, mutta kansan syvissä riveissä “Reporadio” sai oman paikkansa.

Kuka uskaltaa vastustaa Keisari Mikael I:stä. Toisaalta johtajan parhaita piirteitä on tehdä ratkaisuja - olivat ne vääriä tai oikeita. Neuvonantajat ja selkääntaputtelijat ovat perseestä pahimmillaan. Totuus on se, että Mikael Jungnerissa on sitä munaa, mitä johtajassa tarvitaan. Jos Mikael I tajuaa se, että hänestä aina ja tulevaisuudessa ajatellaan skeidaa ja hyvää, on hän oikealla tiellä. Johtaja johtaa joukkoa tavalla tai toisella. Ei todellakaan tarvitse miellyttää kaikkia. Johtajalla on visio ja minusta tuntuu, että Mikael I on se. Hänessä/llä on munaa…so fucking what!

22. joulukuuta 2007   

 

MAAILMAN PARAS AMMATTI/79

Joku päivä sitten lehdissä oli lista sekä parhaiten palkatuista että eniten arvostetuista ammateista. Lääkärithän siellä kärjessä kirmasivat - molemmissa sarjoissa - sairaanhoitajat vain toisessa. Terveys on meille kaikille tärkeä asia.

Itse lähestyisin ko. dilemmaa siitä näkökulmasta, että missä ammatissa parhaiten viihtyy. Tutkimuksessa pitäisi valita tuhat perusammattia, joista selvitettäisiin se paras ja mukavin ammatti.

Kun aikoinani vaihdoin silloisesta maailman parhaasta ammatista - yläasteen(-koulun) opettaja - seurakuntapastorin hommiin, luulin löytäneeni jos vieläkin paremman ammatin. Kaiken kokemani jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että papin työ on ihanaa, mutta kyllä open hommat on vielä kivempia. Sanoinkin kavereilleni, että kun lähden virkavapaalle pastorinvirasta tuntiopettajaksi murrosikäisiä opettamaan, niin lähden samalla leputtamaan hermojani. Niin paljon mä nykyisestä työstäni tykkään!

18.joulukuuta 2007

 

PUUHEVONEN/78

Lähtiässeni töihin tänä aamuna oli radioni jäänyt “vahingossa” RadioSuomen taajuudelle normaalin RadioRockin sijaan. Ennen heittäytymistä joka-aamuisen HeikeläLinnanahdeKorporaation hersyvän älykkään huumorin pariin, jäin kuuntelemaan mielenkiintoista haastattelua, joka koski erään henkilön eroa Vihdin kirkkovaltuustosta.

Hän kertoi omaan eroonsa johtaneita asioita rauhallisesti, mutta hieman…sanoisinko katkeransävyisesti. Kyse oli virantäytöstä. Muistan itsekin huomanneeni Vihdin seurakunnassa olleen pastorin viran hakuilmoiuksen. Kiinnitin erityistä huomiota vaatimukseen ruotsin kielen taidosta. Luonnollisesti sitä painotettiin, koska ko. työntekijän työalan painopiste olisi Vihdin ruotsinkielisten parissa. Päätin saman tien etten hae sitä, koska koin, että ruotsin kielen taitoni ei ole sitä luokkaa, että voisin palvella seurakuntalaisia täydellä sydämellä.

Vihdin kirkkovaltuusto kirkkoherransa johdolla kuitenkin valitsi virkaan miehen, joka osasi ruotsia vähän jos ollenkaan. Tarjolla olisi ollut nainen, joka oli kokenut pastori ja hänen kielitaitonsa oli aivan toisella tasolla kuin virkaan valittu. Radiohaastattelun mukaan kyseessä oli syrjintä. Naista ei haluttu virkaan, koska hän oli nainen. Kysynkin: Eikö kirkko koskaan opi? Tällainen meno kun jatkuu, niin on turha ihmetellä miksi ihmiset eroavat kirkosta.

Omat ja vieraat kokemukset ovat osoittaneet, että minulle ja monelle vielä niin rakas luterilainen kirkko on kuin Troijan hevonen, joka on kylläkin kaunis ja ylväs, lahjaksi annettu, mutta sisältä tarkasteltuna jotain aivan muuta; kaksinaismoraali on vallalla. Itse olen (vielä) valmis taistelemaan kirkkomme puolesta, mutta en pönäköiden piispojen ja kirkkoherrojen kautta, vaan Kristuksen puolesta ja Hänen tähtensä.  

12. joulukuuta 2007

 

ROCK FINLANDIA/77

Huomenna se sitten jaetaan. Siis se suuri ja arvostettu Finlandia palkinto jollekin rockyhtyeelle…ensimmäistä kertaa muuten. Tapahtuma kokoaa varsin maineikkaan joukon Suomen eturivin artisteja Helsingin jäähalliin. Jengi pääsee kuulemaan vallan mahtavaa rock ‘n’ rollia.

Miksi päätettiin jakaa Rock Finlandia? Eikö pelkkä rock riitä? Syitä on varmaan monia, mutta aika on tällainen, että pitää saada sankareita. Enpä haluaisi olla antamassa palkintoa voittajalle (vaikka oikeasti haluaisin), sillä se on todella vaikeaa tietää mikä bändi on ykkönen tässä maailman parhaassa rockmaassa. Vaikka miltä kantilta katsoo, on vaikeaa valita paras. On mielenkiintoista kuulla perusteita valinnalle…

Kukas sen trophyn sitten saa. Mulla on yleensä ollut hyvät ennustajan lahjat, mutta katsotaan miten käy. Luulen, että jos kun palkintoraati (eli Suomen rockkansa) vähänkään ymmärtää, ketkä tässä maassa ovat tehneet uraauurtavaa ja kokonaisvaltaista työtä rockin eteen, niin palkinto menee maaseudulle levitteen muodossa.  Ja jos et huomenna ole paikalla, et ole mitään. Sun on aivan turha tulla selittelee syitä miks et päässy paikalle. Be there or be nottin’!  

4. joulukuuta 2007

 

ALWAYS/76

Nyt on pikkujouluaika. Vaimollani oli työpaikan pikkujoulut viime perjantaina ja meikäläisellä ne on vielä edessä. 12 vuotta sitten vietimme työpaikan pikkujouluja ensimmäistä kertaa yhdessä ja ne pikkujoulut muuttivat meidän elämämme.

Silloin nimittäin tapahtui meidän ensi suudelma. Olimme ihastuneet toisiimme jo aikaisemmin ja käyneet kahvilla sekä jutelleet kaikeinlaisia henkeviä. Tuona kyseisenä iltana, 24.11.1995, minä laitoin soimaan hitaita ja ensimmäinen kappale oli Bon Jovin ‘Always’. Hain silloista kollegaani tanssimaan ja alomme suutelemaan heti ensi tahdista alkaen. Biisi ja tunnelma vei meidät mukanaan - me rakastuimme toisiimme!

Näin kaksitoista vuotta myöhemmin on hyvä tarkastella tuloksia. Me molemmat erosimme silloisista aviokumppaneistamme, saimme kaksi ihanaa yhteistä lasta ja olemme edelleen rakastuneita - olemme onnellisia. Ero on aina raskas prosessi, mutta meillä se kannatti. Vaikka ensisuudelman jälkeen ei kaikki ollutkaan itsestään selvää, ei meidän rakkautta olisi kukaan voinut estää. Kun rakastuu oikeasti, se vie mukanaan. Kun tietää löytäneensä sen oikean, ei mikään voima tästä maailmasta voi estää sen toteutumista.

Kun Bon Jovi tulee ensi kesänä Helsinkiin, emme ole sitä kuuntelemassa, vaan olemme koko perhe Lapissa Levillä. “Risks must be taken” on yksi minun motoista. Tuo riski minkä otin 12 vuotta sitten kannatti todella. Saan elää nyt vapaasti rakastamani naisen ja neljän ihanan lapseni kanssa. Kiitos! 

26. marraskuuta 2007

 

ILMIÖ NIMELTÄ STRYPER/75

Mikä saa tavalliset maalliset (kirkosta EVVK-ajattelevat) ihmiset tulemaan Turkuun iltamyöhällä Pohjoismaiden suurimmille kristillisille musafestareille? Ja vieläpä selvinpäin. Luulisi monilla olevan muutakin (parempaa?) tekemistä. Vastaus on STRYPER eli Salvation Through Redemption Yielding Peace, Encouragement and Righteousness eli Pelastus rauhan, rohkaisun ja vanhurskauden tuovan lunastuksen kautta. Huh!

Yhtyeen nimeltä Stryper perustivat veljekset Sweet (makee nimi muuten!), Michael ja Robert, armon vuonna 1983. Tuota kyseistä vuotta aikaisemmin pojat olivat diggailleen useampaakin tukkaheviyhtyettä, joista korkeimmalle nousi eräs Van Halen. Siitä se sitten lähti. Stryper kantoi aluksi nimeä Roxx Regime, kunnes keksivät tämän nimi”hirviön”. Onneksi kuitenkin päättivät lyhentää bändinimen.

Vuodet ovat vierineet ja matkalla on tullut eteen rankkojakin keissejä (mm. bändin hajoaminen 10 vuodeksi), mutta sanoma on säilynyt samana. Stryper loi ns. white metal-käsitteen edellisessä elämässään. Vaikka WM otettiin vastaan varsin ristiriitaisesti etenkin suuressa AMERIKANMAASSA, loivat Michael, Robert, Oz ja Timothy jotain peruuttamatonta. Ja mikä parasta tavallinen kansa ja muut artistit taputtivat käsiään. Stryper nousi lavalle maallisilla huippufestareilla yhtä aikaa kuin mitkäkin metallicat, bonjovit ja gunnarit.

Nyt jätkät ovat uudestisyntyneet kuten uusin levy Reborn (2005) antaa ymmärtää. Eilinen keikka Turkuhallissa oli monelle elämys ja pitkään odotettu tapahtuma. Bändi on todella PRO. Hyvä läppä laulaja Michaelin suusta kuultuna: “Miksi pirulle pitöisi antaa kaikki hyvä musiikki?” Jeesuksesta voi siis laulaa suoraan ja niin, että se menee perille. Jengi banaaleili (eri kuin banaaliili ja banaaneili) Jeesuksen kunniaksi. Käsittämätöntä mutta totta! Keikan lopuksi bongasin pari onnellista ja tyydyttynyttä partasuuta, jotka esittelivät innoissaan saamaansa Stryper-kiertuepaitaa, jossa luki FINALLY IN FINLAND.

18. marraskuuta 2007

 

SYNTYMÄPÄIVÄ/74

On aina mukava juhlia, jos juhlan aihetta on, ja välillä vaikkei olisi aihettakaan. Meillä Suomessa ei ole juhlimisenkulttuuria. Johtuneeko siitä, että meillä juhlimiseen liittyy aina alkoholi ja sen seurauksista selviämiseen menee aikaa…jokunen päivä.

Monissa muissa maissa etelämpänä, idempänä, lännempänä juhlitaan usein ja useimmiten ilman viinaa. Juhlat onnistuvat täydellisesti lähes poikkeuksetta, koska suurin osa (lue: melkein kaikki) ovat selvinpäin. Väitän silti, että me suomalaisetkin olemme vuosien saatossa oppineet juhlimaan paremmin - viinan kanssa tai ilman.

Itselläni on tänään aihetta juhlia. Täytän nimittäin 10 vuotta. Nämä toisen elämäni kymmenen vuotta ovat olleet mahtavia. 16.11.1997 tein lupauksen olla rehellinen vaimolleni, lapsilleni ja lähimmäisilleni - sekä ennen kaikkea Jumalalle. Tuo päätös oli elämäni parhaita päätöksiäni. Ja mikä parasta, se on pitänyt.

Aion juhlia tätä päivää perheeni kanssa. Syömme yhdessä jotain hyvää, nautin vaimoni kanssa pullon tai pari viiniä muutaman näkäräisen kera, ja ostan itselleni jonkun kirjan, aivan kuten olen tehnyt ensimmäisestä vuosipäivästä alkaen. Nyt tulee siis kymmenes kirja hyllyyn, jonka tehtävänä on opettaa minulle elämästä jotakin arvokasta. Kirjat ovat spontaani-ilmestysostoja. En siis vielä tiedä minkä kirjan tehtävänä on opettaa minulle epäitsekkyyttä, suvaitsevaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta. Illalla tiedän!

16. marraskuuta 2007 

 

JOKELA2/73

Oppilaat ja opettajat ja muu henkilökunta palaavat takaisin kouluun tällä viikolla. Jokaisella heillä on varmasti tunteita tapahtunutta kohtaan. Jotkut eivät voi edes palata vielä, koska heidän eheytyminen on kesken. Tilanne on kauhea!

Mitä sinä ja minä voimme tehdä auttaaksemme Jokelan koulukeskusta? Eilen uutisissa näytettiin kuinka Hatsalan koululaiset Kuopiossa tekivät surunvalittelukirjeitä jokelalaisille. He siis välittävät jopa tuntemattomista ihmisistä. Toisesta välittäminen hädän keskellä ja sen jälkeen onkeino auttaa. Sitä kutsutaan empatiaksi.

Jokainen kriisi on mahdollisuus. Tämä hirvittävä tragedia voi tarjota mahdollisuuden jokaiselle ihmiselle muuttaa elämässään jotakin parempaan suuntaan. Jokelan koulukeskuksella on mahdollisuus muuttua rakkauden ja välittämisen yhteisöksi, jo pelkästään uhrien muiston vuoksi, ja sinulla ja minulla on mahdollisuus välittää rakkaimmista ihmisistä vieläkin enemmän sekä ulottaa se samainen rakkaus muihin ihmisiin - minuun ja sinuun! 

13. marraskuuta 2007

 

JOKELA/72

“En voi uskoa tätä todeksi”, “Ei tällaista voi Suomessa tapahtua” jne. Ensimmäiset ja seuraavat reaktiot olivat tällaisia. Nyt voi todeta:”Tämä on totta”, “Tällaista tapahtuu Suomessa”. Surullista mutta totta.

Itse en ollut niinkään yllättynyt, että tällaista tapahtui. Hesperiassa on nuoria tyttöjä, jotka ovat viiltäneet itseään ja hyppivät siellä seinillä, nuorten itsemurhaluvut ovat korkealla, lapsia ahdistaa kotona riehuva väkivalta ja toivottomuus. Toivottavasti poliitikkojen silmät avautuvat nyt. Nuorten mielenterveysongelmat ovat totta. Eduskunta - herätkää!

Tosin tässä(kin) kriisissä tulee käymään niin, että muutama poliitikko paistattelee päivää mediassa tämän ja ensi viikon. Sitten pikkuhiljaa kaikki unohtuu. Jokela tulee jäämään historiaan ja muistoihin, mutta alkaako nyt todellinen nuorten auttaminen, vai ei…se jää nähtäväksi. Nyt pitäisi perustaa nuorten auttamisryhmä, johon tulisi todellisia käytännön ammattilaisia. Minä ilmottautun mukaan. Valtio rahoittaa tämän projektin, joka aluksi kestää viisi vuotta.

Kaikille Jokelan tapahtuman keskellä olleille, erityisesti uhrien omaisille, syvä osanottoni. Ja uhreille hyvää matkaa, Teidät otetaan vastaan. Levätkää rauhassa!    

9. marraskuuta 2007

 

FUCK FACEBOOK/71

Miksi mun piti löytää vielä tuo hirvitys. Eikö ole tarpeeksi IrcGalleria ja sen sata iimeiliä!!! Eilen menin eka kertaa facebookkiin ja jäin koukkuun. Nyt kello on jo kohta yksi yöllä ja mä vaan naputtelen. Eikö mulla ole parempaa tekemistä kuin kirjoitella blogia ja kurkistella feissiä? Vaimo ja lapset nukkuvat ja yksi keski-ikäinen mies ei!?

En oikein ymmärtänyt kun mun ystävä M ihmetteli mulle et ku mä en viel oo facebookissa ja toinen frendi lähetti jo kauan sitten mulle meilin jonkun oudon facebookin kautta. Mun ois pitäny vahvistaa se…enkä mä oo vielkään tehny sitä. A-K haluaa olla mun ystävä! Ihanaa! Käynpä nyt tässä välillä vahvistamassa mun ystävyyden naapurini kanssa. Odottakaa hetki - - - - no niin, jotakin mä kävin räpeltämässä siellä - ei oo viel niin tuttu toi FACEBOOK.

Muistan kun tietokoneet tulivat ihmisten ilmoille 80-luvulla ja mä vannoin silloin, että minähän en noihin värkkeihin sorru. Ystävyys rapisee niiden mukana totesin. Olen elämäni aikana vannonut yhtä jos toista ja eipä ole aina onnistunut. Muistan kun 80-luvulla vannoin etten tule pitämään koskaan muunlaisia sukkia kuin valkoisia tennissukkia. No, arvaatte varmaan miten on käynyt. Lenitakin tykkää. Hassua eikö totta.

Nyt nämä “helvetinvehkeet” kuten niitä 80-luvulla kutsuttiin, eli siis tietokoneet, ovat mullistaneet maailman monella eri tavalla. Olen sitä mieltä, että vanha ystävyys enemminkin kasvaa ja saa uusia ystäviä netin välityksellä, vaikka olinkin eri mieltä joskus kasarikaudella. Ainoa huono asia näissä kaikissa hakukoneissa on se, että niihin jää nalkkiin, mutta en onneksi minä. Mulla on luonteen lujuutta. Täten vannon, etten jää koukkuun Facebookiin. Aion kuitenkin viikon päästä etsiä feissin välityksellä pari vanhaa ystävääni Italiasta ja Espanjasta ja Slovakiasta ja Puolasta ja Ruotsista ja Israelista ja Brasiliasta ja Japanista ja…aaarghhh…lopetan tähän ja menen FACEBOOKKIIN…   

6. marraskuuta 2007

 

DEATH METAL VS. BLACK METAL/70

Saatinpa keväällä idea ostaa liput Kultsalle meille (metal for ever) varsin erikoiselle keikalle. Ajateltiin mennä tsekkaamaan millaista musaa “vähän” rankempi metalli olisi ja millainen jengi diggailee bläkkiä (Huom! Ei Jennin mesta).

Molempi oli pettymys. True bläkkäreitä ei keikalla hirveesti näkynyt ja hekin, jotka kuvassa vilahtivat, käyttäytyivät varsin asiallisesti. Ei räkimistä, ei tuolien heittelemistä, ei uhraamista, ei silpomista, ei väkivaltaa, ei kirkon polttamista, ei mitään kunnon menoa…

Toinen pettymys oli musa. Black metal ei todellakaan kolahtanut meikäläiseen tälläkään kertaa. Mä en voi ymmärtää miten volyymitason nosto, tuplabasaarit ja örinä toisivat metalliin jotain sellaista, joka saisi minun punttiin vibaa. Meikä haluaa ymmärtää sanoista edes jotakin ja kuunnella musaa ilman häiritseviä korvatulppia. Melodiakin ois kiva juttu!

Täytyy sanoa, että Death metal vei voiton ja selvästi - varsinaisella peliajalla. Tällä kertaa Ruotsin pojat siis päihittivät norjalaiset. Mutta kaikkein korkeimmat pisteet koko metallikansalle. Me ollaan käsittämättömän hyvin käyttäytyvää porukkaa. Toista se on Seinäjoen tangomarkkinoilla. Menkääpä veljet ja sisaret joskus tsekkaamaan, jos uskallatte…

2. marraskuuta 2007

 

RUSH HOUR…EI VAAN YLI KOLME TUNTIA/69

Millaiset odotukset voisi olla bändistä, jota on kuunnellut/diggaillut erityisesti 70- ja 80-luvuilla, mutta ei ole koskaan päässyt kokemaan livenä. Sekavat sanoisin. Itse en odottanut mitään ihmeellistä varsinkaan kun en ollut orkesteriin perehtynyt viimeiseen 20 vuoteen…ai niin…ostinhan mä uuden ‘Snakes & Arrows’ (suom. pahat ja hyvät) albumin ja vakuutuin. Olinko siis hukannut elämästäni 20 vuotta kuunnellen kaikkea muuta mutten Rushia?

Enpä ole ollut koskaan keikalla (tsekkaa weblogi nro 37), joka kestää yli kolme tuntia yhden orkesterin kohdalla. Kerran muistan olleeni Metallican keikalla, jolle tuli mittaa kunnioitettavat 2 tuntia 50 minuuttia ja Oslossa yksi paikallinen punkbändi revitteli kaksi ja puoli tuntia. Rushin pojat soittivat sen 3 tuntia ja väliajan kanssa pituutta tuli 3 tuntia 20 minuuttia. Vau!

Onhan yksi tärkeä mittari rahoille vastinetta-periaatteelle keikan pituus, vaikkakaan ei tuubaa kestä kuunnella tuntikausia. Rushin soitanto oli kaikkea muuta. Tällaista musiikki-iloittelua oli nautinto kuunnella. Onneksi Rushilla ei ole varsinaisia hittejä, joita yleisö vaatisi kuultavaksi. Nyt pystyi nauttimaan joka soinnusta, jotka muuten olivat kohdallaan. Bändi yhdessä miksaajien (tai päinvastoin) kanssa olivat pystyneet luomaan sellaisen soundimaailman Hartwall-areenalle jollaista minä ainakaan en ollut siellä aikaisemmin kokenut. Tämän päälle kun sai vielä saimme nautittavan, taiteellisen ja humoristisenkin videoshown, ei todellakaan harmitellut lipun hintaa (59 e). No way!

Vaikka itse pidin keikasta kovasti, tosi paljon, megasti, niin kaksi ystävääni M & T osasivat tyhjentää pajatson huomattavasti paremmin. M: “Sanaton.” T: “Täydellinen.”

30. lokakuuta 2007

 

TÄTÄ EI ERKKIKÄÄN TAJUA - TEHY RULLAA/68

Ennen kuin alan kertomaan oman mielipiteeni sairaanhoitajista ja heidän vaateistaan, haluan todeta jotakin OAJ:n puheenjohtajasta, itse Erkki Suuresta.

Kuuluin Opettajien ammattijärjestöön vuosikaudet -miksi? Vastaus: En tiedä! Järjestö ei antanut minulle mitään - kalenteria lukuunottamatta. Joka ikinen kevät käytiin sama näytelmä, jonka Erkki aloitti valittamalla muodollisesti epäpätevistä opettajista ja siitä, että pätevien opettajien palkka on huono ja kouluilla ei ole rahaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, paitsi Erkki pönkitti omaa asemaansa allekirjoittamalla ensimmäisenä sopimukset mitä eteen tuli ja sitten kilisteltiin. Koskaan me tavalliset opettajat emme kokeneet saavamme mitään, ei järjestöltä eikä Erkiltä.

Tämän vuoden keväällä Erkki aloitti pontevasti rummuttamalla taas epäpätevillä opettajilla ja jatkoi samalla tyylillä. Ja jälleen Erkki oli ensimmäisenä maireasti hymyilevänä kilistelemässä maljoja. Kysymys kuuluu: Jos opettajat olivat palkkakuopassa ja kaikilla nousee palkat saman verran, niin miten opettajat nyt pääsivät palkkakuopasta???

Sairaanhoitajilla sen sijaan on munaa paljon enemmän. Mä nostan heille hattua. Mahtavaa! Vaikka toimin tällä hetkellä opettajana ja olen pahassa palkkakuopassa edelleenkin, olen valmis tukemaan sairaanhoitajia taistelussa paremmasta palkasta. Se ei ole minulta pois. Sitä paitsi he ovat kunnon palkankorotuksen ansainneet. Sairaanhoitajat tekevät tärkeää, vaativaa ja arvokasta työtä. Palkka heille, vitsa Erkille.

11. lokakuuta 2007

 

TAPAUS SUSAN KURONEN OSA 3/67

Ennen kuin luet tämän, lue weblogit 35 ja 42. Capiche!

Pitihän se arvata. Susan on tullut jäädäkseen. Tällä kertaa on kyse vakavammasta asiasta. Nimittäin Helsingin kihlakunnansyyttäjä päätti perjantaina asettaa Susan Ruususen (ent. Kuronen) syytteeseen pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Mistä oikein on kysymys? Muistellaan vähän…

Espoon rikospoliisi aloitti 3. huhtikuuta tutkia Susan Kuroseen Internetissä kohdistunutta epäiltyä kunnianloukkausta. Kuronen teki helmikuussa poliisille tutkintapyynnön nettikeskusteluissa kirjoitetuista mielipiteistä ja kommenteista, joita hän piti loukkaavina. Kutsu poliisikuulusteluihin saattoi odottaa kymmeniä nettikirjoittelijoita. Ensimmäinen tuomioistuimen linjanveto saatiin valmiiksi toukokuun puolivälin tienoilla. Oikeus velvoitti keskustelupalstan ylläpitäjän luovuttamaan tunnistetiedot 21 viestistä. Käräjäoikeus ei vielä ottanut kantaa lopulliseen kysymykseen kirjoitusten rangaistavuudesta. Poliisi kertoi 28. elokuuta epäilevänsä noin 20 henkilön ympäri Suomea loukanneen Kurosen kunniaa netin keskustelupalstoilla. Valmis aineisto lähetettiin lopulta syyttäjälle syyteharkintaan.

Pääministeri Vanhanen puolestaan ilmoitti jättävänsä Pääministerin morsian -kirjasta tutkintapyynnön. Tieto tuli julki vaalipäivänä noin varttitunti ennen vaalihuoneistojen sulkemista 18. maaliskuuta. Tutkintapyyntö koskee kirjan julkaisijaa ja kustantajaa. Helsingin rikospoliisi ilmoitti aloittaneensa jutun esitutkinnan 3. huhtikuuta. Esitutkinta puuttuu pienimpiinkin yksityiskohtiin. Vanhanen näkee, että häntä on loukattu ainakin selostamalla hänen seksielämäänsä ja muita intiimejä asioita, teksti- ja sähköpostiviestejään, yksityisiä suullisia keskustelujaan, sekä kertomalla hänen lapsistaan ja hänen suhtautumisestaan lapsiinsa. Helsingin rikospoliisi ilmoitti 8. kesäkuuta saaneensa esitutkinnan päätökseen ja asian siirtyneen syyteharkintaan Helsingin kihlakunnan syyttäjälle.

Ei muuta kuin elokuvan tekoon. Joka tapauksessa hän on taas täällä tänään, huomenna ja jatkossa. Halusit tai et. 

To be continued…

6. lokakuuta 2007

 

SALAMAT/66

Olen toiminut vuoden verran 97-syntyneiden poikien salibandyvalkkuna - mukavaa hommaa. Pojat tykkäävät pelata ja heitä kohdellaan tasapuolisesti. Väitän, että sekä vanhemmat että pojat ovat tyytyväisiä koko pakettiin. Voisi siis sanoa, että meillä on hyvä tekemisen meininki. Kausi on alkanut upeasti liikkeelle. Kolme harjoituspeliä ja kolme voittoa. Tässä teille otteluraportit, jotka lötyvät myös joukkueen nettisivuilta: http://www.tapanilanera.fi/joukkue547

Erän E97-pojat Salamat osoittivat kauden ensimmäisessä pelissä olevansa vireessä. Pojat suorastaan uhkuivat peli-intoa ja latoivat harjoitusmatsissa HIFK:ta vastaan taululle selkeät 13-0 voittolukemat. HIFK ei kuitenkaan ollut niin paljon heikompi kuin mitä lukemat antavat osoittaa, vaan Salamat pelasivat yksinkertaisesti loistavasti. Pelin jokainen osa-alue napsahti kohdalleen ensimmäisestä erästä alkaen. Ottelu ratkesi lopullisesti viimeisessä erässä, kun Salamat jaksoivat pitää yllä kovaa tahtia vastustajan väsähtäessä. “Tästä on hyvä jatkaa kohti sarjapelejä, sillä kutina tulevasta on hyvä” myhäili valmentaja Haka pelin jälkeen.

Tapanilan Erän E97 pojat Salamat eivät antaneet armoa HIFK:lle Mosahallissa perjantaina 28.9. pelatussa harjoitusottelussa. Salamat olivat selvästi parempia lukemina 16 - 5. Ottelu oli kuitenkin kaksijakoinen, eikä siitä jäänyt hyvää mieltä pojille eikä valmentajillekaan. Kaksi ensimmäistä erää sujui kohtalaisen hyvin, mutta lopussa löysäily kostautui ja HIFK pääsi maalaamaan turhan monta kertaa. Puolustuspelaaminen unohtui aivan kokonaan ja yksin yrittäminen tuli tilalle. Pelin jälkeen päätettiin yhdessä, että ei enää hölmöillä. Sunnuntaina 30.9. M-Teamia vastaan pelattavassa harjoitusottelussa nähdään varmasti aivan toisenlainen Salamat.

Jos perjantaina tuli voitto, mutta peli ei ollut hyvää, niin sunnuntaina kaikki oli toisin. Voitto tuli uudessa ja todella upeassa Arena Centerissä M Teamista suurin numeroin ja pojat pelasivat mahtavaa yhteispeliä. Itse asiassa voitto oli Salamoiden historian suurin ja se kirjattiin numeroin 22-2 (6-1, 10-1, 6-0). Valmentajat myhäilivät tyytyväisyyttään kun sooloilu oli jäänyt pois ja tilalle tuli loistavaa tiimipelaamista. Tämä olikin viimeinen harjoituspeli ennen viikon päästä alkavaa sarjaa.

Kilpasarjassa on sitten turha odottaa murskavoittoja eli pelit tiukkenevat. Mukava nähdä miten pojat pärjäävät sarjassa kun vastustajat ovat jo luokkaa kovempia.

Jännää…ja kivaa!

30. syyskuuta 2007

 

TUKHOLMAN LUMOA/65

Kävinpä viikonloppuna risteilyllä Tukholmassa. En ollut siellä yksin vaan perheeni kanssa. Ykkösristeily siis. Lähdettiin perjantaina viiden aikaan iltapäivällä, ja takaisin tultiin sunnuntaiaamuna kymmenen aikaan. Perinteinen risteily siis. Jaan kokemukseni risteilystä teidän kanssa kolmessa eri kategoriassa.

Yksi. Minulla ei (todellakaan) ole mitään alkoholia vastaan. Minulla ei ole myöskään mitään sitä vastaan, että ihmiset nauttivat alkoholia. Se, että alkoholi saa ihmiset käyttäytymään niinkin hölmösti kuin näin, niin se ei ole oikein. Eniten mua otti päähän miesten vittupuheet ja mielettömät maccoilut sekä heidän käsittämättömät puheet (lue: törkeät haukkumiset) naisista. Mitä mieltä olette tästä? “Petra on yks vitun luuska, mut kyl mä sitä voisin panna.”

Kaksi. Laskin tuossa tultuani, että olen risteillyt sinisillä ja punaisilla laivoilla Tukholmaan vuodesta 1972 lähtien noin 70 kertaa…konkari siis! Parhaimpana vuotena kävin 8 kertaa lahden tuolla puolen. Olen sitä mieltä, että palvelu ainakin sinisillä on laskenut parin vuoden aikana. Lähes joka paikassa joutuu jonottamaan ja palvelu on mitä on. Ollessamme allasbaarissa tarjoilija Olga teki minuun vaikutuksen pyytäessäni Polar bear drinksua. Mitä mieltä olette tästä? “Mita siihen tulle. Mina ei tieta?”

Kolme. Tukholma on lumoava. Aina kun siellä käy, tulee takaisin hyvällä mielellä. Sitä ei horjuta edes huono palvelu tai humalaiset örvelöt. Tällä kertaa kävimme Astrid Lindgrenin Junibackenissa, jonka sagoresan-satujuna oli aivan mieletön. Ehdimme käydä myös Aquarium-vesimuseossa, jossa oli kiehtova ja hiostava sademetsä. Ilma oli tietysti syksyisen lämmin. Mitä mieltä olette tästä? ”Oi Tukholma, sä oot niin ihana…”

24. syyskuuta 2007        

 

TARJAROCK PRO ROOSANAUHA/64

Miksi Modesty Flow tukee tätä kampanjaa? Miksi on tärkeää tukea rintasyöpätutkimusta? Lue Syöpäsäätiön pääsihteeri Harri Vertion kirje, joka on alla.

Roosa nauha - rahasto on yksi monista menestystarinoista, joita olemme voineet liittää Syöpäsäätiön pitkäjänteiseen työhön. Vuonna 1948 perustettu Syöpäsäätiö on ensi vuonna toiminut 60 vuotta. Syöpäsäätiö tukee suomalaista syöpätutkimusta. Se on tieteellisen tiedon kohtauspaikka, mutta työn tulokset vaikuttavat myös jokaiseen syöpäpotilaaseen.

Syöpäsäätiön tuki tutkimukselle on riippumatonta. Tutkimushankkeet käyvät läpi tiukan arvioinnin, ja vain parhaat saavat rahoituksen. Huippuohjelmia tuemme useiden vuosien ajan.

Tämän vuoden iloisia asioita on, että vihdoinkin saimme varhain syövän toteavat mammografiaseulonnat kattamaan lakisääteisesti myös 60-69 -vuotiaat naiset. Näyttö kuolleisuutta vähentävästä vaikutuksesta tässä ikäryhmässä on ollut olemassa jo pitkään.

Ymmärtämyksemme rintasyövästä on kasvanut 60 vuodessa valtavasti. Tutkimuksen voimasta esimerkkinä on se tieto, jota kasvaimesta pystytään saamaan: tämän tiedon avulla kukin potilas saa parhaan mahdollisen, juuri hänelle sopivan hoidon. Syöpäsäätiö on tukenut tutkimusta, jolla on edistetty täsmälääkkeiden käyttöönottoa ja rahoittanut hankkeita, joissa on selvitetty syöpäpotilaan selviytymistä sairaudestaan.

Roosa nauha –kampanja on pystynyt murtamaan syövältä sen musertavan pelon ylivallan, jota terveet tuntevat syöpää kohtaan. Olemme saaneet ystävät, läheiset, perheet ja työyhteisöt mukaan toimintaan. Yritykset ovat ottaneet sosiaalista vastuuta siitä, että meillä on tulevaisuudessakin hyvä valmius tutkimuksen rahoitukseen.

Roosa nauha antaa myös äänen rintasyöpäpotilaille. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, mutta me kaikki tarvitsemme tukea vaikeina hetkinä. Syöpäjärjestöt tarjoavat laadukasta, eettisesti valvottua vertaistukea neuvonta-asemiensa, puhelinpalvelunsa ja maakunnallisten yhdistystensä kautta.

On aika antaa ääni potilaille. Lokakuu on toivon kuukausi, jonka eteen teemme työtä vuoden ympäri.

Lämmin kiitos tuestasi.

Tässä on varmasti tarpeeksi syitä. Kiitos myös TarjaRockin kummitädille presidentti Tarja Haloselle, joka tukee tätä kampanjaa suurella sydämellä.

18. syyskuuta 2007  

 

RAISKAUS/63

Melkein joka päivä saa lehdestä lukea tästä asiasta. Muutama päivä sitten kuulin eräästä 14-vuotiaasta tytöstä, joka tuli raiskatuksi kotikylässään. Nyt tämä nuori tyttö ei pysty käymään koulua ja koko elämänhallinta on heikolla tolalla. Raiskaaja oli noin 30-vuotias mies ja hänet on saatu kiinni. Hyvä näin!

Miten tarina jatkuu? No, tämän hirveän teon tehnyt mies (jos häntä voi tällä nimellä kutsua) pääsee nopeasti vapaaksi. Hän tullee saamaan sakkoja, ehkä jopa ehdollista vankeutta, mutta pääsee vapaalle tekemään mitä tahtoo ja elämään miten haluaa. Kenties hän raiskaa uudelleen? Se on jopa erittäin todennäköistä. Miten Suomen lainsäädäntö voi olla tällainen?

Entä kuka välittää uhrista? Voi olla mahdollista, että tämän tytön elämä on muuttunut lopullisesti. Voiko kukaan enää auttaa häntä? Nuoren ihmisen sydän on särkynyt ja usko ihmisiin (miehiin) on mennyt. Itse voin vain rukoilla ja toivoa hänen elämäänsä toivoa ja iloa kaiken kivun keskellä. Tunnen itseni niin heikoksi. Tunnen inhoa meitä miehiä kohtaan. Miksi me raiskaamme ja tuhoamme elämää? Miksi me teemme näin? Olemme sikoja, olemme paskiaisia.

Mikä olisi ratkaisu/tuomio tällaisen hirveän teon tekijälle? En kannata kuolemantuomiota. Se siis siitä. Entä vankila? Kenties pidempi tuomio ja häkki opettaisi, vai? Tärkeintähän olisi, että hän ei enää toistaisi tekoaan. Tiukka terapia ja seuranta olisi oltava pakollinen. Auttaisikohan se? Ehkäpä? Mikä olisi varma keino tällaisten kauheuksien lopettamiseen? Voisiko Hammurabin laista olla apua? Joku näistä sioista voisi jopa tykätä siitä. Ei siis sitä. Nyt tiedän, siispä päädyn siihen. Se on hyvä. Lobotomia!

13. syyskuuta 2007 

 

ELÄMÄ PELISSÄ/62

Katsoin eilen uutta ohjelmaa nimeltä ‘Elämä pelissä’. Siinä ystäväni Marco ja toinen juontaja kävivät aika raadollisestikin läpi kuuden tunnetun henkilön elämäntilannetta - rohkeita ovat nämä kuusi. He olivat tehneet testin, jonka perusteella ennustettiin todennäköinen kuolinaika. Ohjelman nettisivut kertovat seuraavaa.

Vastaamalla testin kysymyksiin saat henkilökohtaisen elinajan ennusteen. Ennusteessa otetaan huomioon hyvin monia terveyteen ja elinikään vaikuttavia tekijöitä. Muuttamalla antamiasi tietoja voit tutkia elintapojesi muutosten vaikutuksia ennusteeseen. Elinajan odotteesi tarkoittaa keskimääräistä elinaikaa sellaisessa suuressa joukossa henkilöitä, jotka vastaavat testiin täsmälleen samalla tavoin kuin sinä. Todellinen elinaikasi voi poiketa tästä paljonkin. Tupakoinnilla ja runsaalla alkoholin käytöllä on suuri vaikutus elinajan odotteeseen. Lihavuus puolestaan aiheuttaa diabetesta ja kohottaa verenpainetta, jotka lisäävät vaaraa sairastua tai kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Testissä on myös tekijöitä, joilla on yksinään pieni vaikutus, mutta jotka yhdessä voivat vaikuttaa tulokseen usealla vuodella. Useimpiin tekijöihin voit vaikuttaa tehokkaasti omilla elintavoillasi. Testi antaa tarkimmat ennusteet 25–74-vuotiaille, joilla ei ole todettu vakavaa sairautta kuten syöpää tai sepelvaltimotautia.

Kylläpä vaikutti sellaiselta ohjelmalta, jota ainakin minä aion seurata. Viihdepainotteinen asiaohjelma…vau! Näiden kuuden vieraan tarinat koskettivat minua suuresti. Se rehellisyys ja suoruus, mikä paistoi heidän kommenteistaan, heidän habituksestaan, heidän avoimuudestaan, oli käsittämättöntä. Voisi sanoa, että nyt tehtiin suomalaista TV-historiaa. He ovat nyt sankareitani. Varsinkin HIFK-pomo Pentti Matikainen teki minuun suuren vaikutuksen. En enää koskaan kritisoi häntä. Hyvä Pena ja muut! Tsemppiä!!!

Ai niin. Minäkin tein saman testin. Sen mukaan elinkaareni on 76 vuotta ja 11 kuukautta, jos jatkan elintapojani kuin nyt. Eli heinäkuussa 2039 tulee lähtö. Saas nähdä miten käy?

7. syyskuuta 2007

 

POLTTARIT/61

Örvellystä, tissejä, örvellystä, viinaa, örvellystä, lisää viinaa, örvellystä ja lopuksi sauna. Monilla meillä on polttareista tällainen kuva. Olen kuullut hurjia tarinoita kokovartalosheivauksista, kipsatusta jalasta, yöjunaan laittamisesta ja tatuoinneista arkoihin paikkoihin. Nämä kaikki on tehty sammuneelle sulhaselle ja heillä kaikilla oli niin mukavaa…paitsi sulhasella seuraavana aamuna ja morsiammella kaiken selvittyä.

Olin eilen viettämässä toisenlaisia polttareita. Kun ystäväni kanssa emme valitettavasti päässeet varsinaiseen polter abend-juhlaan viikko sitten, päätimme järjestää polttarit osa 2. Päätimme myös, että ne olisivat erilaiset kuin osa 1: tehdään kaikkea sellaista, josta sulhanen tykkää ja kovasti.

Työpäivän jälkeen tapasimme eräässä helsinkiläisessä pubissa, jossa nautimme sellaisia aperitiiveja, jotka olivat sulhasen mieleen. Seuraavaksi siirryimme elokuvateatteriin katsomaan sellaista leffaa, jonka hän itse valitsi. Pätkä oli ‘Medusan sinetti’. Sulhanen oli kuulemma ehdottomasti halunnut nähdä tämän leffan, koska oli lukenut ne kirjat ja nähnyt myös trilogian kaksi edellistä osaa. Karkkipussinkin hän sai valita itse.

Sitten alkoi nälkä kaivertaa. Morsian oli kertonut sulhasen mieliruuista: joko intialaista tai kunnon pihvi. Siispä kunnon pihvi läheisestä ravintolasta. Medium marmorihärkä valkosipuliperunoilla ryyditettynä maistui kuulemma suussa sulavalta. Hyvä olut pihvin kera täydensi kokonaisuuden. Kylläisenä oli hyvä olla.

Sulhasen mielimusiikki on raskasta. Niinpä olimme varanneet Tavastian ja buukanneet sinne Amorphis-yhtyeen. Vai oliko se ihan noin? No, kuitenkin suuntasimme korvamme kohti Tavastiaa, jossa Amorphiksella oli uuden levyn ‘Silent Waters’ myötä maailmankiertueen eka keikka. Ennen keikkaa ehdimme vielä puhua syntyjä syviä.

Amojen veto oli sulhasen mieleen. Kaikki oli hyvin. Keikan jälkeen kävimme jututtamassa Amorphiksen kundeja ja kovasti hekin vakuuttivat tyytyväisyyttään uuden levyn ja keikan suhteen. Koko homman kruunasi starojen nimmarit sulhasen jo etukäteen saatuun uuteen levynkanteen. Sulhanen hymyili onnesta soikeana.

Klo 01.30 tuli valomerkki ja pian oli kotiinlähdön aika. Talsimme pikkuhiljaa steissille päin ja “iloksemme” huomasimme taksijonon olevan “vain” 150m. Laskin nopeasti todennäköisuuskaavoja käyttäen, että joudumme odottamaan noin 70min. Onneksi ilta oli lämmin ja kuulas. Aikaa vierähti lopulta 1 tunti ja 20 minuuttia kunnes pääsimme pirssiin. Siinä jonossa oli mukava rupatella niitä näitä sulhasen ja muidenkin kanssa, eikä meitä haitannut yhden humalaisen erikoinen filosofiakaan. Sulhanen oli kotona morsimammen vieressä noin klo 04.00. Ilta oli ollut täydellinen.

1. syyskuuta 2007

 

CHRIS CORNELL, STARA?/60

Muistan hyvin kun syksyllä 1994 kävin Soungardenin keikalla Oslossa. ‘Superunknown’ oli ilmestynyt samana vuonna ja bändi keikkaili ahkeraan. Kyseisen levyn vahva psykedeelisyys yhdistettynä raskaaseen soundiin iski meikäläiseen kuin juna - siis grunge-juna. Samaan syssyyn toinen loistava bändi Pearl Jam iski vielä kovempaa puhumattakaan Alice in Chainsista, jota fanitin tosi paljon.

Chris Cornellin äänenkäyttö oli kuitenkin se vahva tekijä, joka sai minut innostumaan Soundgardenista. Kuunnelkaa vaikka ‘Spoonman’ biisiä, ehkäpä paras SG biisi, jossa Cornell laulaa kuin Väinämöinen ihmisiä suohon. Grunge oli meikäläiselle samaa kuin Punk 70-luvulla, (mitä muuten tapahtui kasariajalla?), kun kuulin eka kertaa Sex Pistolsia JA Pelle Miljoonaa. Voi helvetti se oli hienoa aikaa! Siis molemmat.

Soundgardenin hajottua omaan hienouteensa, kokeili Cornell vähän aikaa soolouraa ennen maineikasta Audioslave vaihetta. Käsittömättömän mainion kantaa ottavan yhtyeen Rage Against the Machine raunioille perustetun Audioslaven elinkaari jäi kuitenkin vain? kuuden vuoden miitaiseksi. Cornell jätti yhtyeen tämän vuoden helmikuussa.

Takana kaksi superhyvin menestynyttä bändiä ja edessä sooloura. Uusi julkaisu ‘Carry on’ toi tietysti mukanaan kiertueen, joka ulottui tänään myös Helsinkiin. Cornell on nyt 43-vuotias ja miettii varmasti mitä tekisi isona. Hänellä on edessään, jos Luoja suo, monta monituista vuotta laulajana ja lauluntekijänä. Keikan aikana mietin useaan otteesen meneekö CC hukkaan sooloartistina. Uuden levyn biisit rullaavat mukavasti, mutta ne ovat niin aaooärrää. Äijässä olisi potkua raskaampaankin soundiin, mutta kaipa hän tekee mitä haluaa.

Joka tapauksessa on varmaa, että Cornell kerää ympärilleen ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet hänestä tavalla tai toisella. Kohta koittaa grungen 20-v juhlat ja silloin saamme toivottavasti kokea Soundgardenin comebackin. Eiköhän Seattlessa jo kuumeisesti mietitä esiintyjälistaa… Ja sitten vielä se toinen juttu: Chris Cornell on nero biisintekijänä. Näin vivahderikasta soundia on harva pystynyt tuottamaan. Ja on se uusi levykin “ihan kiva”! AXIS OF JUSTICE

29. elokuuta 2007

 

PALASET KOHDALLAAN/59

Muistatko miltä tuntuu kun olet saanut tehtyä valmiiksi sellaisen asian, mitä olet pitkään miettinyt ja työstänyt. Tuntuu hyvältä, vai mitä? Vaikka se olisikin osa jostakin kokonaisuudesta, niin silti fiilis on mahtava.

Mä en koskaan ole oikein ymmärtänyt laiskoja ihmisiä. He eivät saa mitään hyvää aikaan, mutta toisaalta ei mitään pahaakaan. Varmastikin jokainen ihminen laiskottelee joskus, mutta se on toinen asia. ”Tyhmä saa olla, mutta ei laiska” sanoo viidakon vanha sananlasku.

Mistä laiskuus johtuu? Perimä, elämäntilanne vai yksinkertaisesti viitsimättömyys? En osaa sanoa, mutta laiskat eivät ainakaan peri maata. Muut ihmiset joutuvat tekemään laiskojen työn. Se ei ole oikein. Mitä me ahkerat voimme tehdä laiskoille? Potkia persuksiin? Ei, vaan todella pohtia miksi ihminen on laiska. Onko se minun tai sinun tehtävä? EI TOD! Se on yhteiskunnan tehtävä.

Sain tehtyä tänään TarjaRock2007 esiintyjälistan valmiiksi. Olen onnellinen ja tyytyväinen, koska en ollut laiska, enkä ole laiska!

21. elokuuta 2007    

 

KOULUELÄMÄÄ/58

Koulut alkoivat taas. Posiolla kuulemma mentiin koulun penkille jo viime viikon alussa. 650 000 koululaista, kymmenet tuhannet opettajat ja avustajat ovat siis kirmanneet takaisin pulpetteihin. Kesäloma on ohi ja kouluarki on alkanut.

Itse myös olin tällä kertaa yksi monista, jotka aloittivat koulun penkillä. Otin virkavapaata ja ajattelin lähteä lepuuttamaan hermojani - yläasteelle (tai yläkouluun kuten termi nykyään kuuluu) opettajaksi. Siitä onkin kulunut yli neljä vuotta kun viimeksi toimin opettajana. Ennen ensimmäistä päivää mietin mikä olisi muuttunut. Pian huomasin, että miten tuttua ja mukavaa opettajana onkaan. Oppilaat ovat mukavia ja kollegat myös. Homma toimii!

Eniten mua tökkii, jos joku rupeaa kiusaamaan. Sanoin omalle valvontaluokalleni, että he kertoisivat heti, jos joku alkaa kiusaamaan ja sitten mä puutun asiaan niin, että se loppuu. Oppilailaiden keskuudessa levisi tyytyväinen hyrinä. 7 äffäähän ei kiusata…perhana!

Kohta tulen myös törmäämään tupakointiin, jälki-istuntoihin, lintsaukseen, lunttaukseen, haistatteluun, velttoiluun, myöhästelyyn, valehteluun, tappeluihin, varastamisiin, kieroiluun…so far, so good, so what! C’est la Vie!

15. elokuuta 2007  

 

LEIRIELÄMÄÄ/57

Olin 32 nuoren kanssa viikon verran leirillä. Olipa mukavaa. Nämä nuoret eivät kaljoitelleet eivätkä tupakoineet, vaan käyttäytyivät kunnolla. He noudattivat sovittuja sääntöjä ja osasivat myös hullutella. Nuorissa on jäljellä sopivasti sitä suloisuutta ja vilpittömyyttä, mitä löytyy pienissä lapsissa, vaan ei meissä aikuisissa. Miksi meidän aikuisten pitää niin olla ja päteä?

Itse mielelläni heittäydyn (lue: regressoidun) nuorten kanssa leikkiessä. Luulen, että nuoret kokevat turvallisuutta sellaisten aikuisten kanssa, jotka uskaltavat hieman ”hölmöilläkin”. Yksi motoistani on ‘on aika hölmöillä ja on aika olla kunnolla’.

Parasta kuitenkin on jutella heidän kanssaan kaikenlaisista asioista. Nuorilla on hyviä ja rohkeita mielipiteitä kunhan vaan jaksaa kuunnella heitä. Nuoret tykkäävät aidoista aikuisista. Sellaisista, jotka eivät feikkaa. Ei tarvitse olla nuori aikuinen tai komea/kaunis. Tavis riittää. Meitä on siis monta. Tule mukaan. Jokainen nuori tarvitsee yhden terveen aikuiskontaktin. Kiitos nuoret kun olette olemassa.

4. elokuuta 2007

 

KIMI VS. KEKE/56

Hyvä ystäväni on opettanut Kimi Räikköstä yläasteella ja ystäväni sanoi, että Kimi oli varsinainen laiskiainen ja kauhukakara. Jos olen oikein ymmärtänyt, ei Kimi ole opiskellut mitään yläasteen jälkeen. Voisi sanoa hänen olevan melko sivistymätön, vaikka voihan tietoa ja sivistystä hankkia muualtakin kuin kouluista.

Itse seurasin Formula ykkösiä hyvinkin ahkerasti 70- ja 80-luvuilla. Keke oli varsinainen paskan puhuja eikä hän meinannut menestyä ollenkaan. Jengi nauroi hänen ainaisille selityksilleen kun ei taaskaan tullut pisteitä - saatikka voittoa. Vuosi 1982 muutti kaiken. Vaikka Didier Pironin loukkaantuminen toi Kekelle mahdollisuuden mestaruuteen, vaikka Keke voitti vain yhden kisan kauden aikana, niin pitää muistaa, että Keke ajoi todella tasaisen kauden jääden vain kuusi kertaa ilman pisteitä. Vuonna 1982 pisteitä sai vain kuusi parhaiten sijoittunutta kuskia. Keke päihitti kaudella Pironin lisäksi sellaiset legendaariset nimet kuin John Watson, Alain Prost, Niki Lauda, Rene Arnoux, Nelson Piquet, Nigel Mansell ja Mario Andretti. Turha tulla sanomaan, ettei Keke olisi kingi!

90-luvulla Mika Häkkinen oli ivailun kohteena hänen selitystensä ja heikon menestyksensä vuoksi. Lotuksella Mika ei oikein onnistunut ja alkukaudet McLarenillakin olivat tavalla tai toisella taapertamista…ja jengi nauroi. Vuosina 1998-2000 Mika näytti mistä hänet oli tehty. Kaksi maailmanmestaruutta ja yksi kakkossija. Mika on kingi!

Kimi Räkköselle naureskellaan 2000-luvulla. Harva muistaa hänen olleen kaksi kertaa maailman kakkonen kauden päätteeksi McLarenin ratissa. Keke “The Ikoni” Rosberg sanoo, että Kimillä on vaikeuksia. Kun Keke puhuu, niin hän yleensä tietää mistä puhuu. Tykkään Keken suorasta tavasta ja tyylistä sanoa asioita. Hän tietää Formuloita kaiken. Itse ainakin uskon joka sanaan mitä Keke sanoo.

Tämän kauden päätteeksi pannaan molo Kimin naurajien suuhun, sillä hän tulee voittamaan maailmanmestaruuden. Näen selkeästi, että Kimillä on nyt tekemisen meininki. Historia tulee toistamaan itseään ja ne samat tyypit, jotka nauroivat ja ivasivat Kekeä, Mikaa ja Kimiä tulevat muuttumaan selkääntaputtelijoiksi. Yeah…rohkeaa! Uskokaa minua! Kimi tulee olemaan kingi!   

27. heinäkuuta 2007

 

MISTÄ TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ ON OIKEIN KYSYMYS?/55

Olen siis perimmäisen kysymyksen äärellä. Miksi me elämme? Mitä me täällä pallolla teemme tai paremminkin mitä meidän pitäisi tehdä? Tämä existentiaalinen dilemma on arveluttanut ihmiskuntaa ainakin viimeistään valistuksen ajoista asti, mutta epäilen sen mietityttäneen homo sapiensta jo zarathustralaisten ajoista asti.

Itse koen aika ajoin ns. maailmantuskaa. Muistan pohdiskelleeni kovastikin maailman menoa 80-luvulla. Erityisen kriittinen olin silloin kristinuskoa ja länsimaista historiaa kohtaan. Suurimmat tuskani koin tutustuessani Etelä-Amerikan intiaanikulttuurin tuhoutumiseen, amerikkalaisuuden leviämiseen heidän omalla mantereellaan ja muualla maailmassa sekä Stalinin ajan joukkotuhoamisiin. Piemenpiä turhautumisen aiheita olikin sitten tuhansia. Epäoikeudenmukaisuutta oli kaikkialla.

Tänään kävin vuoraamassa elokuvan nimeltä ‘Blood Diamond’. En ollut ensin ajatellut koko leffaa, mutta luin jostakin lehdestä arvostelut kyseisestä leffasta ja se miellytti kovasti. Luulin, että kyseesstä oli pelkkä indianajonesmainen seikkailupläjäys, joten olin sen siis jo unohtanut. Arvostelussa kerrottiin elokuvan olevan oikealla tavalla moralistinen ja antavan melko realistisen kuvauksen 90-luvun lopun Sierra Leonesta. Ja olihan siinä näyttelemässä toinen mielinäyttelijättäristäni eli Jennifer Connelly - se toinen on Lena Olin.

Pidin näkemästäni paljon…tai siis en pitänyt. Elokuva oli aivan loistava, mutta kun tapahtumat perustuivat tosiasioihin, ällötti minua suuresti. “Oikeassa olevat” kylään hyökänneet kapinalliset mm. leikkasivat poikien ja miesten kädet irti jotteivät he kävisi enää äänestämässä valtaapitäviä. Julmaako? Epäinhimillistäkö? Järjetöntäkö? Leonardo diCaprion esittämä Archer totesi kerran: “Kuinka me voimme antaa itsellemme anteeksi mitä olemme toisillemme tehneet.” Jälleen kerran koin maailmantuskaa…eikö se lopu koskaan…toivottavasti ei ja toivottavasti kyllä!

23. heinäkuuta 2007 

 

MAAILMAN SUURIN/PARAS ROCKBÄNDI/54

Kuten olen aikaisemmin todennut, olen nähnyt/kuullut monen monta rockkonserttia. Synkeä ja pimeä keski-ikä painaa nähtävästi niskaan, koska olen nykyään niin kriittinen. Mikään ei tunnu enää miltään…siis musiikissa. Olen pitkään yrittänyt löytää sellaista musiikkia, sellaisen artistin/yhtyeen, joka sytyttäisi minut kunnolla.

Eilen illalla vaeltelin varjojen mailla keskipäivällä miettien mitä tuleman pitää. Deep Purplen, Ozzy Osbournen, Rolling Stonesin yms. ikääntyneet artistit olen laittanut jo pannaan konserttien suhteen. En vain yksinkertaisesti halua nähdä niin magnifico musiikkia tehneiden hemmojen töpöttelevän lavalla ilman kenkiä - pelkät sukat jalassa…grouse! Nyt piti mennä tarkastamaan bändi, joka tuli 13. kertaa Suomeen. Itse olin nähnyt heidät seitsemän kertaa. Olen bändin fani vuodesta 1984 asti, jolloin kuulin biisin “Fight Fire with Fire”. Se oli jotain uskomattoman hyvää - olin siis löytänyt speedin ja trashin.

Konsertin aikana tajusin, että tämä kyseinen bändi ei ole tehnyt mitään kunnon kamaa sitten vuoden 1991 ja biisi, joka saa yleisön eniten vellomaan, on tehty jo vuonna 1985! Silti konsertit ovat loppuunmyytyjä kuten Suomen keikkakin myytiin 45 minuutissa. Kymmenen heidän levyään oli yhtäaikaa Suomen TOP40 listalla. Miten tämä kaikki on mahdollista? No, mene itse ja koe heidät livenä. Et pety, etkä ihmettele miksi. Sano siis rouheasti T-kirjainta korottaen “METALLICAAA”…

16. heinäkuuta 2007

 

MIKSI?!/53

Miksi 40-vuotiaan poliisin oli kuoltava Kälviällä? Koska jotkut ihmiset ovat niin helvetin välinpitämättömiä. He vain ajattelevat omaa itseään ja paskat välittävät muista. Nämä kolme paskiaista, jotka olivat autossa, joka ajoi perheellisen poliisin yli, säilyivät hengissä ja voin vain kuvitella tulevaa oikeudenkäyntiä…

Olen nimittäin itse toiminut 4 vuotta lautamiehenä käräjäoikeudessa, joten tiedän mistä puhun. Olen nähnyt miten vastaavanlaiset kusipäät  (kuten nuo keltaisen BMW:n kuskit) saavat pari vuotta vankeutta hyvän (?) asianajajan ja löysän tuomarin myötäsäestyksellä. Heillähän on ollut ankara lapsuus ja päihtyneenä ajaminen todetaan lieventäväksi.

Minun viimeinen (en enää halunnut jatkaa) istuntoni lautamiehenä oli se, kun huumehöyryssä ajanut nuori mies oli ajanut tahallaan sisarusten yli suojatiellä ja karannut paikalta. Molemmat sisarukset kuolivat. Oikeudessa sain katsella surevaa äitiä ja sitä paskiaista, joka oli ajanut sisarusten yli. Hänellä oli taustalla vaikka minkälaisia rikoksia. Asianajaja sai taivuteltua nyhjäketuomarin ja yhden lautamiehen puolelleen, vaikka kaikki todisteet osoittivat teon olleen tahallinen. Kävimme toteamassa asian paikan päälläkin. Lopputulos oli se, että teon tekijä sai vähän yli 4 vuotta ehdotonta vankeutta. Hän on tällä hetkellä jossakin vapaana…voi vittu!

Kälviällä tapahtuneen johdosta haluan osoittaa osanottoni menehtyneen poliisin perheelle.

1. heinäkuuta 2007

 

LAPIN KESÄ/52

Viime kesänä kävin perheeni kanssa lomamatkalla eräässä Suomen kaupungissa ja meillä oli niin mukavaa, että vannoin etten enää koskaan hauku sitä kyseistä kaupunkia…tiedätte varmaan mistä kaupungista puhun…siitä juuri mitä niin paljon haukutaan, vaan en minä enää.

Tänä kuluvana kesänä koin taas jotakin samanlaista. Viimeiset kaksi viikkoa vietimme lapissa ja ah…voi sitä ihanuutta ja kauneutta. Lisäksi meillä oli hyvä tuuri ilmojen suhteen. Säätiedotukset lupasivat joka päivä lappiin sadetta, mutta se ei löytänyt meitä. Välillä alkoi tuntua siltä kuin lappi olisi meteorologeille yhtä pieni paikka kuin pääkaupunkiseutu. Miltä “afrikkalaisista” tuntuisi jos luvattaisiin aurinkoista ilmaa Afrikkaan!

Yksi mieletön oivallus, tai paremminkin löytö, tapahtui meikäläiselle kesken matkan trekkaillessa Vaattunkivaaralle - löysin yhden maailman ihanimmista äänistä. Istuimme kaikki kalliolla kevyen välipalan jälkeen ja silloin se tapahtui - löysin hiljaisuuden. Se melkein sattui korviin. Ei äänen ääntä. Me kaikki olimme hiljaa ja nautimme hiljaisuudesta…ihanaa! Kaikkien pitäisi saada kokea sama tunne.

Lapin reissun kokemuksien jälkeen en enää koskaan hauku lappia ja lappalaisia, jotka olivat niin ystävällisiä joka paikassa aina Rovaniemeltä lähtien. Lapin kesällä on paikka sydämessäni aina. Kiitos lappi!

26. kesäkuuta 2007

 

POTKUPALLOA JA FUDISTA/51

Kuulun siihen ikäluokkaan, jotka ovat toivoneet kolmea asiaa tapahtuvaksi, vaikka emme ole oikeasti niihin uskoneetkaan. Ensimmäinen oli jääkiekon maailmanmestaruus, toinen euroviisuvoitto ja kolmas se, että jalkapallomaajoukkue pääsisi joskus arvokisoihin. Kaksi näistä kolmesta ihmeestä on nyt tapahtunut - miksei kolmaskin?

Ostin yli puoli vuotta sitten liput maajoukkueen Serbia- ja Belgia-peleihin. Olihan Suomi aloittanut karsintapelit mahtavasti. Me jopa johdimme lohkoa jonkun aikaa. Sitten tuli tappio Azereille ja olin valmis myymään lippuni. Nyt kun kerrankin pelataan hyvin ns. vahvoja maita vastaan, niin sitten sössitään ns. heikoimmille. Tätäkö tämä on taas?

Lähdin kuitenkin poikani kanssa rinta rottingilla ja täynnä uhoa Serbia-peliin. Stadikalla oli todella hyvä fiilis ja sitten…Serbia paukutti heti alkuun maalin ja kannustus hyytyi täysin. Suomen peli oli koko ajan yhtä puuroa ja pelin jälkeen oli jälleen todettava, että “hyvästi EM-kisat, hyvästi kolmas unelma”.

Löysimme uudestaan Suomi-sydämen Eremenkon ja muiden suomalaisten pelaajien puheiden kautta. He suorastaan vannoivat pelaajien taistelevan Belgia-pelissä. Peliin tulisi siis aivan toisenlainen Suomi. Me uskoimme ja se kannatti. Maajoukkue esitti hyvää fudista ja Eremenkon 2-0 maali oli kenties paras näkemäni maajoukkueen tekemä maali. Siinä oli taitoa ja voimaa!

Jälleen kerran on elämänliekki palannut EM-paikan suhteen. Mitä jos sittenkin? Kunhan me voitetaan kaikki kotipelit ja vieraissa pelataan vähintään tasuri ja muut pelaavat sopivasti ristiin…taitaa olla tuttua. Joka tapauksessa, jos Suomi pelaa samalla tasolla jatkossa kuin Belgiaa vastaan, on mahdollisuudet vaikka mihin. Kysymys kuuluu: Mitä tehdä kaikkien aikojen parhaalle suomalaiselle futaajalle Jari Litmaselle? Vastaus: Pidetään Jari sivussa jatkopeleistä ja viedään Suomi EM-kisoihin ja siellä Jari pelaa aloituksessa kapteenina.

8. kesäkuuta 2007

 

YHTÄ JUHLAA/50

Tänään ja huomenna on monella ihmisellä syytä juhlia ja moni myös juhliikin. Esimerkiksi pelkästään ylioppilaita on melkein 42 000. Jokaista ylioppilasta juhlii keskimäärin noin 30-50 ihmistä. Se tekee kaikenkaikkiaan noin puolitoistamiljoonaa juhlijaa eli huomenna juhlii kolmasosa suomalaisista - oletko sinä yksi heistä?

Milloin muulloin on syytä juhlia? Eikö se olisi mukavaa kun juhlittaisiin arkenakin. Voiko arki olla juhlaa? Itse puhun ihmisille viikottain arkirakkaudesta ja välittämisestä ja toisten huolehtimisesta arjen keskellä. Sanon, että me kaikki osaamme juhlia ja elää siinä humussa, mutta miten on kun tulee arki. Miten on sitten itseni laita?

Elämässäni on ollut monia ja monenlaisia juhlia. On ollut kissanristiäisiä ja itsenäisyyspäivän vastaanottoa, valmistujaisia ja aloittajaisia, rocktapahtumia ja salabileitä. En voi sanoa olleeni mikään “party animal”, mutta erityisesti 90-luvulla juhlia riitti melkein joka viikolle. Olen pitänyt päiväkirjaa elämästäni aina 70-luvulta asti ja sieltä löydän useita merkintöjä kotibileistä - se vuosikymmen olikin kotibileiden kulta-aikaa.

Kaikesta biletyksestä huolimatta uskon osaavani rakastaa arkea. Eilenkin olin juhlimassa työkaverini kanssa ja tulin kotiin vasta aamulla - mukavaa oli! Tänään vietin vapaapäivää lasteni kanssa tekemällä niitä näitä - mukavaa oli! Jos minulta kysyttäisiin kumpi on mukavampaa, niin vastaus tulisi heti. En ole koskaan hyväksynyt, saatikka käyttänyt, sanontaa “kyllä nämä kotiolot voittaa”. Kaikki, jotka käyttävät kyseistä sanontaa ovat superluusereita.

1. kesäkuuta 2007

 

“ELÄMÄS ON APSANDAUNSII”/49

Näin sanoi Antti Hulkko haastattelussa, kun häneltä kysyttiin mitä teille kuuluu tänään. Antti oli elementissään puhuessaan maailman valloituksesta, uudesta levystä ja vaikka mistä. Fagerholmin Matti säesti ystäväänsä mukavilla sutkautuksilla ja elämänviisauksilla.

Viimeisten kahdenkymmenenviiden vuoden aikana Matti ja Antti ovat vaikuttaneet monen ihmisen elämään joko tahtoen tai tahtomattaan. Olemme saaneet nauttia heidän musiikistaan ja haastatteluistaan täysin rinnoin. Kukapa ei muistaisi Antin “kolkyt donaa” kommenttia. Se oli kroisia!

Nyt pitäisi muodostaa uudelleen mielipide näistä surullisen hahmon ritareista. Muistamme heidän 80-luvulta, jolloin he olivat kauniita ja rohkeita. Itse muistan heidät vuodelta 1984, jolloin ilmestyi musiikkivideo jonkalaista ei Suomessa oltu aikaisemmin nähty. Heissä oli jotain suuren maailman tähteyttä. Mutta mitä nyt yli 20 vuotta myöhemmin?

Minusta pojat ovat sympaattisen ja aidon oloisia. Varsinkin Matti tuntuu kivalta kaverilta. Sitä paitsi Matti teki bändin hajottua todella upeaa musaa sekä soolona että bändeissä. Mul on ne kaikki levyt! 90-luvun lopun musa ei enää kolahtanut meikäläiseen ja ei varmaan moneen muuhunkaan.

Jätkät vaikuttivat niin tosissaanoloisilta, että päätän lähteä uudestaan fanittamaan heidän uutta yritystä. Musa puhukoon puolestaan, vaikka Antti sanoikin “nyt tulee tapahtumaan isoja asioita, you know”. Toivon kaikkea hyvää näille kahdelle ja menestyköön bandi entiseen malliin. Kunnia niille joille se kuuluu ja PERKELE, kateus pois. They are back…you know!

21. toukokuuta 2007

 

KALEVALE/48

Teatterin suurkuluttajana kirjoitan mielelläni teatteriasioista. Joku aika sitten kävin vaimoni kanssa katsomassa Ryhmäteatterissa ‘Mitä te odotatte’ performanssin, mutta siitä en aio kirjoittaa sanaakaan. Ammattilaiset ovat ammattilaisia. Heihin yleensä ei pety. Millaisella mielellä sitten tulee lähteneensä harrastelijateatterin ensi-iltaan? Itse en odota mitään, koska silloin ei pety niin helposti. Toisaalta en halua vähätelläkään tätä harrastuksena. Komsi komsa!

Kävin viime maanantaina katsomassa Espoon kaupungin työväenopiston harrastelijateatteri Nauravan kengurun näytelmän ‘Kalevale’. Mitä siitä voisi sanoa? Käytetään jääkiekon MM-kisoja kunnioittaen sanontaa “koko paketti oli hyvin kasassa”.

Olin aivan äimän käkenä amatöörien näyttelemisestä, joka veti vertoja mille tahansa ammattiteatterille - oikeasti!. Yhtään kuollutta hetkeä puolentoista tunnin (väliajalla sai monenlaisia herkkuja pääsylipun hinnalla) näytelmässä ei ollut. Sen sijaan hersyvää huumoria viljeltiin paikka paikoin jopa todella intellektuellisti. Näytelmä ei myöskään sortunut monesti niin helppoon alapäähuumoriinkaan, vaan tarina eteni kiinnostavasti, ja mikä ehkä parasta, alkuperäistä Kalevalaa kunnioittaen.

Roolitus, käsikirjoitus ja ohjaus toimivat vallan mainiosti. Lemminkäinen, Väinämöinen, Ilmarinen, Pohjan neitsyt ynnä muut tutut Kalevalan hahmot saivat uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia näyttelijöiden suoritusten myötä. Uusi ja vanha, traditio ja nykyaika, fakta ja fiktio kohtasivat loistavasti näytelmässä, jossa käytettiin myös elävää musiikkia viisaasti. Unohtamatta lavastusta: En ole koskaan nähnyt niin upeita koivuja…tuli jälleen todistettua, että yksinkertainen voi olla kaunista.

Nyt kaikki ihmiset oppimaan Kalevalaa uudella tavalla. Uskon ja toivon, että Naurava kenguru ei voi lopettaa tätä näytelmää seuraavaan kertaan, joka pitäisi olla viimeinen, vaan syksyllä TÄYTYY tulla jatkoa. Ei tällaista saa lopettaa. Suosittelen kaikille, jotka pitävät Lönnrotin Kalevalaa kuivana…esimerkiksi yläkoulut ja lukiot. Äikän opet viekää ihmeessä oppilaanne katsomaan Kalevalea - ette taatusti pety!

14. toukokuuta 2007

 

MUSIIKKITALO ON DORKA/47

Mä en voi mitenkää tajuu et sun piti tulla meijän frendin tilalle. Itse asias melkee kaikki oli sitä mielt et vanha kamu oli paljo mukavampi. Ei ehkä nii magee ja siisti ku sä, mut persoonalline ja kodikas, sellane oikee kaveri. Silti sä vaan tulit budjaa mestoille ja veit meilt monilt rakkaan ystävän.

Ootko yhtään miettiny sun duunaamisia viime vuosien aikana. Ekaks väitit et kandee olla sun kaveri ja tokaks sä sanoit kaikkee sopivaa ja mukavaa (=skeidaa) ettei meijän muka tarttis luopuu frendistämme Makasiinista vaa te pystyisitte elää megessä. Sit ku me annettii sulle lupa tulla meijän jengii nii sä aloit vaatii enemmä tilaa ja sanoit, et Makasiinit sais oikeestaan lähtee kiitää.

Me yritettii fragata frendimme Makasiinin puolest ja sanoo sulle et ei oo kiva et sä bluffaat koko ajan. Se oli myöhäistä. Armosta päätit antaa skidin mestan Makasiinille. Mä en yhtää ihmettelis jos se oisit sä joka stikkas eldiksen ja Makasiini delas. Kyl sä oot ollu niin daiju. Sä huijaat omii ja vierait. Onks sul enää kafruja?

Nyt ku me ei voida asialle mitää eli sä vaa tuut, nii sun uusin juttu on bamlaa et me joudutaa antaa sulle hynää paljo enemmä ku me aikonaa diilattii. Ja viel päälle et sä et ees tuu sillo ku sovittii. Sä oot oikee öykkäri, mulkku! Sä vaa ilmoitat et sä tuut ku sul on sellane fiilis ja sanot et antakaa mulle lisää fyrkkaa. Tää ei oo reiluu. Oon vähä funtsinu et tää on vast alkua ja tulos o vaik mitä. Kiitti vaan! Kuka sua enää diggaa? Muuta tapas tai painu helvettii!

5. toukokuuta 2007

 

FUNDAMENTALISTI/46

Millainen on sellainen ihminen, joka uskoo oman uskontonsa pyhään kirjaan kirjaimellisesti? No, tietysti fundamentalisti. Eli kaikki mitä Raamatussa, Koraanissa tai vaikkapa Bhagavadgitassa lukee on absoluuttisesti totta. Mitenköhän fundamentalisti suhtautuu esimerkiksi Raamatun eri käännöksiin?

Tarkoitus ei ole dumata tai dissata fundamentalistia. On paremminkin kiehtovaa keskustella ihmisen kanssa, joka on niin ehdoton kuin hän. On myös varmaan turvallista luottaa johonkin kirjoitettuun niin kuin hän. Keskustelussa voi aina ottaa pyhän kirjan esille ja vedota siihen. Näin on kirjoitettu…

Kävin ystäväni (tosiystävän) kanssa katsomassa Ryhmäteatterin näytelmän ‘Fundamentalisti’. Harvoin olen niin intensiivisesti seurannut kahden näyttelijän mahtavaa esitystä, jossa erityisesti käsikirjoittajan osuus nousi arvoon arvaamattomaan. Näytelmässä suorastaan viljeltiin mielettömän upeita elämänviisauksia kuten “elämä ei ole mustaa tai valkoista, hyvää tai pahaa vaan mustaa ja valkoista, hyvää ja pahaa”. Näytelmä avasi silmäni!

Uskon, että fundamentalisti haluaa pohjimmiltaan myös tehdä hyvää. Pelkkä kirjoitettu teksti voi kuitenkin helposti sokeuttaa ihmisen, mieli turtuu ja meistä saattaa tulla koneen kaltaisia - kylmiä ja tunteettomia. Mielestäni ei kannata olla ehdoton, mutta kun alkaa soveltaa tai tulkita tekstiä, voi mennä aivan harhaan. Mikä siis avuksi? Nukutaan nyt ainakin yön yli…

29. huhtikuuta 2007

 

TANSSIN TAIKAA/45

Myönnän katsoneeni ‘Tanssii tähtien kanssa’ joka jakson. En myönnä siksi, että jotenkin “häpeäisin tunnustaa”, vaan siksi, että ohjelma on vienyt minut mukanaan. Olen nauranut ja itkenyt, iloinnut ja pettynyt kilpailijoiden, tuomareiden ja juontajien mukana. Formaatti on mitä mainioin.

Elämästä voi yrittää nauttia monella tavalla. Minulla on ollut onni saada sellaiset geenit, että osaan nauttia erilaisista asioista. TRUEMETAL veljilläni on ollut aina vaikeuksia ymmärtää fanitustani Michael Jacksonia, Mikko Kuustosta tai Eminemiä kohtaan. Voi olla, että tämä tanssihullutus on jo liikaa.

Minusta on kuitenkin mukava elää niin kuin haluan. Jos joku vetää herneen nenään esimerkiksi siitä, että minusta Marco Bjurström on yksi Suomen parhaista juontajista, niin siitä vaan. Olen ollut aina sellainen ihminen joka kertoo mielipiteensä - enkä häpeä sitä.

Sitten vielä sananen ohjelmasta TTK. Ensimmäisen kerran itkin, kun Mariko ja Aleksi tanssivat Paso Doblea. Silloin tajusin kuinka ihanaa on katsella, kun kaksi ihmistä tanssii intohimoisesti, tunteella. Toisen kerran itkin kun…menin laskuissa jo aikapäiviä sitten sekaisin. Ohjelma sai minut tunteiden valtaan. Tuntuu niin hyvältä. Kiitos!

23. huhtikuuta 2007

 

MY NAME IS BOND, JAMES BOND/44

Syksyllä pohdiskelin mikä olisi paras Bond-leffa ja paras bondi. Nyt kun olen nähnyt uuden Casino Royale-leffan ja ostanut sen dvd:n ja katsonut sen uudestaan, alan kallistua siihen, että uusin on paras. Daniel Graig as James Bond on top, at least with women…

Siis oikeasti uusi bondileffa on käsittämättömän hyvä. Myös ns. bondtyttö on loistava. Hän on fiksu, osaava, kaunis ja huumorintajuinen. Oikea ihannenainen meille miehille. Tässä leffassa jokainen voi löytää jotakin kadotettua, fantasiaa, pelkoa, toiveita, haaveita, inhoa…suuria tunteita!

Mikä bondista tekee niin mahtavan. Löydän ainakin kolme syytä:

 

1. Hän on niin kuuli joka tilanteessa.
2. Naiset eivät voi vastustaa häntä.
3. Hän hallitsee uhkapelit, autot ja urheilulajit.

Itse olen todella kateellinen bondille. Kukapa meistä miehistä ei tahtoisi elää tuollaista machoelämää.

Yksi piirre James Bondissa kuitenkin nousee minun mielestäni yli kaiken muun. Hän on äärimmäisen oikeudenmukainen: paha pahoille, hyvä hyville; silmä silmästä, hammas hampaasta. Nautitaan kaikki hyvästä viihteestä - sheiken not stööd!

16. huhtikuuta 2007

 

LÄSKIÄ LOTINAA/43

Jos kelaat taaksepäin tätä blogirupeamaa aina 22.9.06 asti niin tiedät mistä puhun. Nyt on kuitenkin tosi kyseessä. Voisi liioittelematta sanoa, että kyse on elämästä ja kuolemasta. Ei minun, mutta silti…

Laihdutus on suurta bisnestä. Siinä pyörii kilojen lisäksi miljoonat eurot. Hyväuskoisia ja heikkoluontoisia ihmisiä “huijataan” käyttämään rahojaan laihdutuskirjoihin ja -kursseihin, personal trainereihin, pillereihin, videoihin ja deeveedeihin ja vaikka mihin…miksi? Siksikö, että me saisimme taas pahan/huonon mielen, kun taaskaan ei se paino putoa. Pitäisikö syyttää siis markkinataloutta? Senkin voi tehdä, mutta suurin syyllinen löytyy peilistä.

Mikä on suurin syy laihduttaa? Varmaankin se, että näyttää (ainakin median perusteella) kauniimmalta. Laihtumalla voi siirtyä A-luokan kansalaiseksi. Kiinteä, sutjakka vartalo on se, mikä tekee ihmisestä onnellisen ja haluttavan. Kukapa kiinnostuisi ylipainoisesta ihmisestä. Ei treffejä, ei kumppania, ei mitään.

Minä alan pikkuhiljaa tajuta, että on olemassa tärkeämpikin syy laihduttamiselle kuin kauneus: terveys. Kammotus nimeltä metabolinen oireyhtymä kummittelee mielessäni ja sanoo “Perkele jätkä nyt rupeat laihduttamaan. Sä et saa sairastua. Sun perhe tarvii sua vielä pitkään. Ne rakastaa sua!”. Se on siis nyt tai ei koskaan. Aika näyttää olenko MIES, joka pitää sanansa vai MIES, joka ei pidä sanaansa. Tavoite on 10% painosta pois vuoden loppuun mennessä. Kaikki mukaan. Tsempataan!

13. huhtikuuta 2007

 

TAPAUS SUSAN KURONEN OSA 2/42

“Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön” kuuluu sanonta, joka pitää sisällään syvän viisauden. Ensin pitää harkita vakavasti mitä on tekemässä, toiseksi pitää harkita uudestaan ja kolmanneksi vielä kerran. Sitten kun on tehnyt päätöksen siinä asiassa mitä on miettinyt, pitää ottaa vastaan kaikki mitä tulee, koska on myös harkinnut niin sanotut ohilyönnit ja mahan aluslyönnit.

Kokonaan toiseksi tilanne muuttuu silloin kun ei ole kyllin paljon harkinnut mitä aikoo tehdä. On kenties houkuteltu jonkun manipulaattorin toimesta mukaan tai itse julkisuus houkuttaa, raha myöskin kiinnostaa - ketäpä ei!

Tässä koko vyyhdissä minua on harmittanut kaksi asiaa. Toinen on kirjailija Susan Kurosen lapset. Jos he joutuvat kärsimään, on se kertakaikkiaan väärin. Se olisi pitänyt ottaa huomioon jo etukäteen. Toinen asia on ihmisten vihamielisyys. Vaikka minä olen sitä mieltä, ettei Kurosen olisi pitänyt kirjoittaa (lue: julkaista) kyseistä kirjaa, en minä kuitenkaan vihaa tai inhoa Susania. Enhän minä edes tunne häntä.

Nykyään meillä monella on tapana muodostaa mielipide median perusteella. En todellakaan väitä, että media valehtelee, mutta se on varma, ettei media kerro koko totuutta. Olen nimittäin varma, että Susan on hyvä äiti, vaikka hän onkin julkaissut huonolla maulla kirjoitetun olevan kirjan.

Kaikessa kuitenkin pelaa kysynnän ja tarjonnan laki. Meidän on turha syyttää kirjailija Kurosta siitä, että hän ei osaa kirjoittaa. Silloin minun mielestäni pitäisi syyttää myös Kari Hotakaista tai Jari Tervoa joiden kirjoja en todellakaan jaksa lukea. Pitkästyttävää ja kyllästyttävää. Moni on tosin eri mieltä, jos on uskominen myyntilukuja.

Viimeisin käänne sopassa on nämä tutkintapyynnöt. Niitä voi ja pitää tehdä. Viranomaiset sitten tutkivat onko aihetta nostaa syyte. Itse luotan niin Suomen oikeuslaitokseen ja poliisiin kuin myös mediaan. Jos sinne joutuu/pääsee, se YLEENSÄ johtuu omasta vapaasta tahdosta. Tsemppiä kaikille!

7. huhtikuuta 2007

 

APRILLIÄ, SYÖ SILLIÄ, JUO KURAVETTÄ PÄÄLLE/41

Onko olemassa tilanteita, jossa valehtelu on parempi teko kuin totuus? Niin sanottu valkoinen valhe kehiin, kun siltä tuntuu. Onko olemassa pieniä valheita ja suuria valheita? Vai onko valhe aina valhe, vaikka voissa paistaisi?

Pari vuotta sitten muistan lukeneeni lehdistä aiheesta “Pitääkö kertoa, jos pettää kumppania”. Useat julkkikset sanoivat, että ei pidä. Oli siellä haastateltu yhtä pappiakin, joka oli samaa mieltä. Onko siis niin, että kun ei kerro jotakin tärkeää asiaa, niin se ei ole valehtelua?

Voi myös kysyä: Miksi ihminen valehtelee? Suurin syy on varmasti oma itsekkyys, oman edun tavoittelu. Toinen syy voi olla toisen ihmisen suojeleminen…vai voiko…uskooko kukaan tähän…minä en ainakaan. Eiköhän tässäkin ole kyseessä se itsekkyys.

Jospa sinäkin tekisit päätöksen puhua totta. Minä tein sen päätöksen 16.11.1997 ja se on kantanut tänne asti. Mulla onkin menossa juhlavuosi. Kun aikoinani kerroin totuuden vaimolleni eräästä asiasta, oli se elämäni kammottavin ja parhain hetki. Mennyt jäi ja tuleva tuli. On vapauttavaa elää niin, ettei tarvitse valehdella. Kokeile, se kannattaa, vaikka alussa se sattuu.

Rakasta totuutta, rakasta itseäsi, rakasta lähimmäistäsi!

31. maaliskuuta 2007

 

VOIKO ÄÄNEEN RAKASTUA/40

Meillä ihmisillä on tunnetusti viisi aistia. Se kuuluisa kuudes aisti taitaa kuitenkin olla puppua tai ainakin sen omistaa harvat ja valitut. Mikä niistä viidestä sitten on korvaamattomin? Mistä sinä voisit luopua, jos olisi aivan pakko?

Viime viikolla olin kokemassa jotakin todella aistikasta ollessani Kappelin kellarissa levyjulkkareissa vaimoni kanssa. Paikka oli varsin viehättävä, kodikas ja tunnelmallinen. Ensiksi meidät toivotettiin lämpimästi tervetuilleiksi ja johdatettiin nauttimaan Caesar-salaattia maittavien leipien kera - juomaksi olutta, siideriä tai talon viiniä. Nam!

Mukavien rupatteluhetkien jälkeen alkoi päivän juhlittavan esitys. Olin aikaisemmin kuullut hänen heleän kaunista ääntä euroviisukarsinnoissa. Nyt pääsin kuulemaan häntä livenä. Hänen uusi levynsä ‘Marmoritaivas’ sai siis päivänvalon viime viikolla. Hänen äänensä vaikutti/vaikuttaa minuun oudosti. Jo pelkkä hänen aito olemuksensa valloittaa ja sulattaa sydämet, mutta hänen äänensä sai/saa minussa outoja tuntemuksia. Hän on yksinkertaisesti vaan niin ihana, että taidanpa olla rakastunut…hänen ääneensä!

Jos haluat kokea jotakin todella aistikasta, niin kuuntele häntä. Hanki hänen uusi levynsä ‘Marmoritaivas’ jostakin, istu mukavaan tuoliin, parhaimmillaan kuuntele kuulokkeilla, varaa lasi viiniä tai muuta raikasta juotavaa, jota voit maistella biisien välissä ja nauti. Ai niin, kuka hän on? Hän on Johanna Kurkela. Meille kaikille - rakastutaan yhdessä!

24. maaliskuuta 2007

 

NORMIPÄIVÄ/39

Joskus on sellaisia päiviä, ettei ehdi tai viitsi tehdä mitään. Syynä on laiskuus, saamattomuus, välinpitämättömyys tai sitten vaan ei hotsita. Toisinaan on taas päiviä, että hype ja euforia suorastaan hyökkää sisimpään ja saa aikaan vaikka mitä…

Heräsin eräänä kauniina aamuna klo 6.35. Lapset oli herätettävä 6.45 ja näin ehdin ennen sitä halia vaimoani ja tarkastaa prostatan kunnon. Sitten vaan lasten kimppuun, aamupalalle ja vaatteet päälle.

Vietyäni nuorimmaisen lapseni kouluun klo 8, kävin työpaikallani hoitamassa muutaman paperiasian ja tapaamassa yhtä asiakasta klo 8.30-9.30. Seuraavaksi kiiruhdin keskustaan Hietalinna-yhteisöön, jossa minulla oli palaveri hoitajien ja yhden kriminaalinuoren kanssa klo 10-10.45. Matkalla seuraavaan paikkaan poikkesin hakemassa Tiketistä varaamani liput yhteen konserttiin. Klo 11-12 istuin rauhallisena tatuoitavana. Otin elämäni ensimmäisen tatuoinnin.

Iltapäivällä klo 12.30 olin jo Soukassa tekemässä erästä radiomainosta. Se meni kerralla purkkiin ja klo 13.15 menin hakemaan tärkeää allekirjoitusta Otaniemestä. Kotiin ehdin klo 14, jonne olin sopinut tapaamisen kollegani kanssa. Palaveri kesti puoli tuntia. Samalla poikani tuli kotiin ja pelasimme puoli tuntia pleikkaria ja vaihdoimme kuulumisia. Vaimoni keitti kahvit ja laittoi välipalaa, jonka nautimme yhdessä kahden nuorimman lapsemme kanssa.

Klo 16 lähdin poikani kanssa säbätreeneihin. Itse valmennan ja poika pelaa. Treenit lopppuivat klo 17.45 ja kotona oltiin puolta tuntia myöhemmin. Ehdin kertoa vanhimmalle lapselle, mitä hänen pitää laittaa ruuaksi muille - eilistä kanarisottoa, joka kuulemma maistui hyvältä runsaan ketsupin kera.

Meinasi tulla kiire, mutta ei kuitenkaan. klo 18.30 lähdin vaimoni kanssa Espoon kaupunginteatteriin katsomaan naytelmää nimeltä ‘Kuume’. Väliajalla nautimme kahvit, leivoksen ja pienen suolapalan. Kotona olimme klo 21.30. Ehdin vielä lukemaan pienimmille iltarukouksen ja antamaan iltapusut,-halit ja muut iltasysteemit. He nukahtivat nopeasti. Kymmenen uutisten jälkeen avasimme vaimon kanssa pienen viinipullon ja katsoimme telkkaria puoleen yöhön asti. Tsekkasin päivän päätteeksi vielä sähköpostit ja vastasin tärkeimpiin. Sitten iltapesut ja nukkumaan. Klo oli 1.30. Normipäivä!

17. maaliskuuta 2007

 

JOKU RAJA/38

Ihmisen koskemattomuus on mulle yksi tärkeimpiä arvoja. Se on vaan niin, et kenelläkään ei ole oikeutta koskea toista ihmistä ilman lupaa. Tää on niin tärkeä asia mulle, äidinmaidosta, kokemuksen kautta opittu.

Mua ihmetyttää sellaiset ihmiset, jotka aina halaavat toisia, vaikka olisivat tavanneet ensimmäistä kertaa. Minusta on mukava halia, mutta pitäähän toinen jotenkin tuntea, ja haluaako toinen sitä silti. Enhän minä voi päättää, että tervehtiminen tapahtuu määrätyllä tavalla.

Halaaminen on kuitenkin positiivinen tapahtuma, joka loppujen lopuksi järkyttää vain vähän. Ihan tajuttomin juttu on väkivalta. Mä en todellakaan voi millään tavalla ymmärtää ihmistä, joka lyö toista. Kaikkein raukkamaisin on mies, joka lyö naista tai täysin puolustuskyvytöntä lasta. Sellainen ei ole edes mies, vaan täys luuseri.

Perheväkivalta on asia, josta pitää puhua. Jotkut miehet valittavat, että kyllä ne naisetkin lyö. OK, sekin on väärin, mutta nainen ei voi koskaan tappaa miestä nyrkillä. Mies sen sijaan useasti tekee pahaa jälkeä lyödessään. Pitää muistaa myös, että raiskaus parisuhteessa on rikos. En ymmärrä mitä sellainen mies ajattelee, joka hakkaa tai muutoin kohtelee kaltoin kumppaniaan tai lastaan. Soveltaisin heihin muistaakseni Vanhasta testamentista tuttua lakia: Munat pois ja linnaan!

Hatunnosto PMMP:n Paulalle ja Miralle, jotka ovat lähteneet Amnestyn naisiin kohdistunutta väkivaltaa vastaan-kampanjaan mukaan. Mä myös oon megessä kybällä.

5. maaliskuuta 2007

 

MISTÄ TUNNISTAA TÄHDEN/37

Meikäläinen on kolunnut ympäri maailmaa jos minkälaisissa bileissä ja konserteissa. Olen nähnyt niin suuret maailman tähdet isoilla areenoilla kuin myös kellaribändit. Huvikseni laskin suurinpiirtein nähneeni lähelle noin 1000 keikkaa…HUH!

Voin siis kutsua itseäni musiikin suurkuluttajaksi ja sitä kautta musiikin ammattilaiseksi. Vaikka leipätyöni ei tulekaan musiikin parissa, on siitä tullut minulle jokapäiväinen harrastus. Järjestän paljon tilaisuuksia, hommaan bändeille keikkoja ja promotilaisuuksia. Olen nähnyt Suomi-musiikin laidasta laitaan, sen ihanuudet ja karmeudet, hyväksikäyttäjät ja hyväksikäytetyt, tosi tyypit ja feikit, tähdet ja paperitähdet.

Yksi asia pyörii mielessäni. Kuka breikkaa ja miksi? Tiedän monta loistavaa artistia ja bändiä, jotka jostain syystä eivät ole päässeet esille. Monet heistä ovat julkaisseet albumin tai kaksi. Keikkojakin on takana useita, kymmeniä, satoja…siis miksi?

Hyvää musaa voi monikin tehdä, mutta lavalla tunnistaa tähden. Olin eilen yllättäen keikalla, kun Olavi Uusivirta esiintyi Virgin Oilissa Helsingissä. Olavissa ei ole kokoa, mutta hän on tähti. Olavi osaa ottaa yleisönsä juuri oikealla tavalla, kunnioittaen ja kiinnostuneena, ja mikä parasta, hän antaa lavalla kaikkensa. Siitä tunnistaa tähden! Tulevalla viikolla aion “katsastaa” ainakin Janitan, Pakarisen Hannan, VonHerzenBrothersit, Rubikin, Joensuu1685, Carmen Grayn, Metsatöllin, 51Koodia, LOAn, Katran…

25. helmikuuta 2007

 

VIISUILUA/36

Kun Jaana Pelkonen ja Mikko Leppilampi valittiin juontajiksi Euroviisuihin, niin moni varmasti ajatteli, että nyt meni väärin. “Jos olisi valittu vaikkapa neiti Y ja herra X, niin SILLOIN se olisi ollut oikea valinta. Kyllähän minä tiedän ketkä ovat parhaita siihenkin hommaan.” Onko tuttua tekstiä?

Nyt kun on valittu Suomen edustaja kotiviisuihin voi sanoa TIETYSTI, että väärähän sinne on menossa. Vaikka Hanna Pakarinen sai 73 052 ääntä, niin silti hän ei saanut niitä 92 891 ääntä, jotka menivät Thunderstonelle ja Lovexille. Tästä voimme vetää sen johtopäätöksen, että suurin osa ihmisistä ei halunnut Hannaa voittajaksi. Loogista eikö totta?

Oma suosikkini oli tietysti Katra. Olisihan se ollut kiva esitellä viisuvoittaja kahden viikon kuluttua. Omaa musiikkimakuani lähempänä olisi ollut Thunderstone. Finaalivoittoa ajatellen Lovex olisi varmaankin ollut ykkösvalinta. Uskon Kentalan breikkaavan Suomessa. Tosin mielestäni kaikista ihanin laulu oli Johannna Kurkelan ‘Olet uneni kaunein’ - siinä tuli kyynel silmiin. Ostan varmasti hänen tulevan ‘Marmoritaivas’ albumin.

Tyttäreni sanoi, että Jann Wilde & Rose Avenue oli ihqu. Yksi rippikoululaisistani vannoi Beats And Stylesin nimeen, toinen taas ihannoi Humanea. Naapurini tykkäsi Laurasta, kun mummoni taas piti joko Jukka Kuoppamäkeä tai niitä “Jamittereita tai mitä ne nyt olikin…kiltin näköinen poika laulamassa oli” parhaina.

Mä sanon, että pulinat pois - kansa on puhunut! Hanna oli paras! Demokratiaan kuuluu, että äänestetään. Siispä vaikka oma suosikki ei voittanut, on tyydyttävä lopputulokseen. Kaikkien suomalaisten on nyt keskitettävä positiivinen energia Hannan, Jaanan, Mikon ja Ylen puolesta. Perhana, vaikka sinua kuinka potuttaa valinnat, niin tämä on nyt Suomen ja meidän suomalaisten yhteinen asia. Puhalletaan yhteen hiileen ja tehdään upeat Euroviisut. Näytetään muulle Euroopalle, että mistä meidät suomalaiset on tehty! Tsemppiä!!!

18. helmikuuta 2007

 

TAPAUS SUSAN KURONEN OSA 1/35

Kun ihminen rakastuu…vau…se on ihana tunne, vai mitä? Kaikki meistä, jotka ovat kokeneet rakastumisen vaiheen, tietää kuinka kokonaisvaltainen tila se on. Kun rakastuu, tulee hulluksi. Näin se vaan on.

Vielä hullummaksi sitä tulee, kun ei saa vastarakkautta, vaikka sitä kuinka odottaa. Ihminen tulee silloin epätoivoiseksi, jopa neuroottiseksi. Jotkut kutsuvat sitä tilaa mustasukkaisuudeksi. Siihen tilaan joutuessaan epätoivoinen ihminen tekee epätoivoisia asioita.

Mitenkään epäilemättä Susanin tunteita toista ihmistä kohtaan, aloin miettimään hänen vastaustaan toimittajan kysymykseen: Miksi kirjoitit kirjan? Susan vastasi: Koska rakastin häntä.

Jos toista ihmistä on rakastanut ja sittemmin eronnut, jätetty, ei voi kuin ihmetellä sitä laupeuden tekoa, minkä Susan nyt tekee. Hän haluaa kertoa mitä kaikkea ihanaa heidän välillään on ollut. Kyllä se morsiamena olemininen on ollut mukavaa, mutta selvästi parempaa on vielä sinkkuna eläminen. Se se vasta on jotain…lukuunottamatta marras-ja joulukuuta, jolloin ei jaksanut tehdä muuta kuin hakea lööpit ja leikellä itseään koskevat jutut lehdistä. Voi, voi!

12. helmikuuta 2007

 

TALVEN ILOJA/34

Niin siinä sitten kävi, että lunta tupsahti tänne eteläänkin. Mä jo luulin, että tästä talvesta tulisi lähes lumeton. Mua se ei haittaisi yhtään, kun en oo niin talvi-ihminen. Mun skidit oli kuitenkin odottanut niin paljon lunta, et munkin oli PAKKO toivoa sitä tulevaksi.

Nyt sit “täytyy” mennä luistelemaan, hiihtämään ja tekemään lumiukkoja ja -linnoja lasten kanssa. Mieluummin oisin tietysti kotona ja kattoisin telkkaria ja muuta löböilyä.

Se on kuitenkin asennekysymys. Eilen menin vaimoni kanssa kävelylenkille ja olo oli kuin uudestisyntynyt. Viikonloppuna oltiin koko perhe luistelemassa ja olo oli kuin varsalla laitumella. Lähteminen on niin vaikeaa, mutta sitten kun lähtee, niin se kannattaa.

Pitää kuitenkin antaa aikaa itsellekin. Tänään vaimoni ollessa viikottaisella tennistunnilla, poikani pelasi pleikkaria, nuoremmat tyttäreni leikkivät “pirpanoilla” eli petseillä, vanhin tyttöni oli elokuvissa jonkun kundin kaa (kaveri?), niin minä katsoin kolme jaksoa suosikkisarjani, NYPD blue, toista tuotantokautta ja join pullon jaloviinaa kokiksella lantrattuna. Tuli lämmin ja hyvä olo. Talvi onkin mukavaa aikaa! Selvennyksenä, että huomenna on vapaapäivä.

3. helmikuuta 2007

 

MUISTOJA ARMEIJASTA/33

Kun lokakuussa 1982 lähdin inttiin, niin ajattelin selvitä kahdeksalla kuukaudella. Syykin oli selvä: aioin mennä naimisiin seuraavana kesänä viikoa ennen juhannusta.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin. Häät tuli kyllä vietettyä ajallaan, mutta 11kk jouduin oiemaan puolustusvoimissa. Kaikkeni yritin, ettei minua valittaisi aliupseerikouluun, mutta kapteeni päätti toisin. Valintoja edeltävänä ilta venytin iltalomani pitkäksi, mutta päivystäjä ei ollut paikalla. En myöskään saapunut iltahuutoon, koska olin “nukahtanut” aiemmin, mutta sekään ei auttanut - AU-koulu kutsui.

Kylmä, nälkä, kova näkkäri, ikävä, jarru, marssit, rakot, jalkarätit, dunkkis, kuri, perunateatteri, hullut kapiaiset, Lohtaja-juoksu, väijyt…kyspää listaa voi jatkaa lähes loputtomiin. Armeijassa oli paljon asioita, mitkä eivät todellakaan olleet kivoja. Näin jälkikäteen kuitenkin naureskelen ja kehuskelen useimmista. Ihmeellinen on ihmisen mieli?!

Kaipaanko mitään inttiajaltani? No, joitakin kavereita, soskun munkkeja ja tyttöjä (etenkin sitä yhtä ihanaa…), kaverihenkeä, hernari- ja pannaripäivää, lepotaukoja, marssin jälkeistä suihkua, leirin jälkeistä lomaa, pitkiä vapaita, keskusteluja kapiaisten kanssa, kuria, puolijoukkuateltan lämpöä, väijyn loppumista…

Joka tapauksessa intin käyneenä voin sanoa, että se oli hyvä kokemus ja jätti sellaiset muistot, joita en haluaisi vaihtaa pois. Se, että tehdäänkö siellä pojista miehiä, onkin jo toinen kysymys.

PS. Webmaster on intissä parhaillaan, joten päivitykset vaihtelevat. Organisaatio pahoittelee asiaa, mutta kun isänmaa kutsuu niin minkäs teet.

26. tammikuuta 2007

 

RUSKETUSRAIDAT/32

En todellakaan ole ollut mikään rantalomien rakastaja, joka siis on eri asia kuin rakastaja rantalomilla. Mitä järkeä on löhötä rannalla ainoana huvina vaihtaa puolta tai kylkeä? Weird!

Viime vuonna löysin itsestäni yllättäen uuden piirteen. Aloin nimittäin tykätä uimisesta. Vaikka olen saanut nimeni siitä, että opin uimaan 3-vuotiaana, olen vältellyt vettä armeija-ajoista asti…ja siitä on kauan!

Pienten lasteni myötä löysin sisäisen, kadotetun hylje-eläimeni, joka haluaa mennä uimaan, tai ainakin pulikoimaan, veteen sitä nähtyään. Lapseni ovat hieman hämmentyneitä, mutta iloisia uudesta tempauksestani.

Vietimme vuoden taitteen Teneriffalla, jossa meitä hyväilivät aurinko +25 asteisesti ja sininen, raikas meri. Suomen valtion pitäisi kustantaa kaikille kansalaisilleen kerran vuodessa matka Kanarilalle. “Kuka on ekana vedessä?”

6. tammikuuta 2007

 

JOULURAUHAA BY EVE/31

Tove Janssonin muumitarinassa ”Kuusi” eräs hemuli herättää muumit yllättäen jouluaattoaamuna. Tavallisesti muumit viettävät koko talven unessa, joten heillä ei ole minkäänlaista kokemusta joulusta. Hemulien ja hommsujen touhuista he saavat sellaisen käsityksen, että tulossa on jokin hirveä vaara tai mörkö, jota täytyy lepytellä hankkimalla kuusi, koristamalla se kauniilla tavaroilla, valmistamalla ruokaa ja varaamalla lahjoja. Sanomalehtiä selatessa tai joskus tavarataloon erehtyessä itselle tulee vähän samanlainen olo kuin muumeille. Kansantalous voi huonosti, jos et käytä jouluusi huomattavasti enemmän rahaa kuin edellisvuonna. Eikä oikea joulu tule ilman valtavaa ruokamäärä, uusia vaatteita, uudenlaisia koristeita, suklaita ja kukkia.

Tarinassa muumit valmistautuvat parhaansa mukaan ja odottavat aikansa tulevaa kauheutta, kunnes eräs pieni nyyti toivottaa heille hauskaa joulua. Ällistyneet muumit antavat nyytin sukulaisineen avata lahjat ja nauttia ruuat. Itse he kömpivät jatkamaan uniaan ja he toteavat etteivät enää pelkää joulua. Hemulien he arvelevat ymmärtäneen koko jutun aivan väärin.

Tarina on ilmestynyt vuonna 1962, aikana jolloin niukkuus oli monelle arkipäivää. Voisin kuvitella, että tarina ei saavuttanut tuolloin kovin suurta suosiota, mutta tänään sen kuvaus tuntuu varsin ajankohtaiselta. Suunnilleen kymmenen vuoden aikana on myös ilmaantunut erilaisia vaihtoehtoisesta joulusta muistuttajia. Ympäristö- ja kuluttajajärjestöjen Älä osta mitään –päivän ajankohta on vakiintunut marraskuun loppuun ja samoihin aikoihin ympäristökeskukset ja pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta alkavat muistuttaa jätteiden vähentämismahdollisuuksista joulun aikana. Radiossa esitellään mahdollisuuksia erilaisten lahjoitusten tekoon. Välillä vaihtoehtoisen joulun mahdollisuutta toitotetaan ihan kyllästymiseen asti ja samalla kenties kehitetään lisästressiä joillekin joulun valmistelijoille.

Olisiko siis parasta unohtaa koko juttu ja kömpiä muumien tapaan talviunille tai paeta kauas pois? Joillekin se ehkä sopii, mutta muumitarina tarjoaa toisenkin mahdollisuuden. Joulua ei kannata pelätä, eikä sitä tarvitse suorittaa suuntaan tai toiseen – kuluttamalla tai olemalla kuluttamatta. Siksi en itsekään halua antaa tässä ohjeita jonkin tietynlaisen ekojoulun viettämiseen.

Hyvä joulu syntyy vain palaamalla joulun perussanomaan: ”maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto”. Kun sen ymmärtää laajasti, niin löytää tavan viettää joulua niin että itsellä, läheisillä ja muillakin tätä palloa asuttavilla olennoilla on hyvä olla. Julista sinäkin itsellesi joulurauha ja mieti mikä on joulussasi olennaista. Hoida se hyvin ja anna muun olla.

21. joulukuuta 2006

 

LÄNNEN NOPEIN/30

Nuorempana tuli katsottua paljon westernejä, länkkäreitä. Ihan ekana muistan telkkarista John Waynen, joka ratsastaessaan ampui coltillaan ja winchesterillään joko inkkareita tai valkoisia kumoon. Ampumamatkan pituudella ei ollut väliä, John osui aina. Hän oli todella kova jätkä!

Sitten muistan leffateattereista Clint Eastwoodin. Monen monta elokuvaa hän näytteli, mutta Hyvät, pahat ja rumat oli aikansa paras lännen elokuva. Clint oli jäätävän karu jätkä. Hänkin aina voitti vastustajansa, aina!

Missä ovat tämän päivän Johnit ja Clintit? Miksi vakavasti otettavia länkkäreitä ei enää tehdä? Missä ovat reilut kaksintaistelut, vähemmän reilut lynkkaukset, bordellit, maskeeratut intiaanit, whiskynhuuruiset saluunatappelut ja arkkityyppinen hautausurakoitsija. Minä kaipaan niitä, minä kaipaan lapsuuttani!

Yksi erityinen muisto/opetus länkkäreistä on jäänyt sisimpääni. Kuka on/oli lännen nopein? Vastaus: Ei kukaan - aina löytyi nopeampi! Ugh!

16. joulukuuta 2006

 

ITSENÄISYYS - ITSESTÄÄNSELVYYS/29

Suomi täytti 89 vuotta, me täytettiin 89 vuotta. Onnea!

Kun minä tapaan sotaveteraaneja, täyttää sydämeni syvä kunnioitus heitä kohtaan. Kuinka minä, vuonna 1962 syntynyt poloinen, voisin ymmärtää heidän tekemäänsä työtä isänmaan eteen? Minulle (onneksi) sota on vieras käsite, paitsi telsun kautta. Telkkari on vaan huono siiinä, että siellä fakta ja fiktio menevät sekaisin.

Kun katson vaikkapa Darfurin tai Irakin tilannetta, ei se näytä sen kummemmalta kuin Hollywood elokuvat. Tottakai käsitän, että elämä Sudanissa on todellista tosiTVtä - ei viihdettä. Irakissakaan rauha ei ole itsestäänselvyys, ei todellakaan. Mikä siis saa meidän kaikkien suomalaisten tajuamaan mitä itsenäisyys ja rauha TODELLA merkitsevät?

Ehkäpä se on hyvä, että monet eivät ajattele koko asiaa. Jos joku ankara kriisi meitä kohtaa, niin silloin me varmasti heräämme miettimään kuinka tärkeää on turvallisuus ja itsenäisyys. Sen ovat osoittaneet viime vuosien katastrofit.

Kun ensi kerralla kohtaat vanhan spadun tai mummon, niin mieti, että juuri hän on saanut aikaan sen, mistä sinä ja minä voimme nauttia. Syvä kunnioitus täyttää mielemme! Kiitos!

8. joulukuuta 2006

 

KUN MIKÄÄN EI RIITÄ/28

Ihminen on helppo tuomita. Tuntematta ihmistä , tietämättä asiaa, tekoja, motiiveja…yhtään mitään. Tuomitseminen on helppoa. Siitä vaan, pestään kädet asiasta ja elämä on helppoa.

Olen pohdiskellut erilaisia addikteja viime aikoina. Mikä ajaa ihmisen siihen pisteeseen, ettei mikään riitä, ja silti on lisää saatava. Oli sitten kyseessä pelihimo, alkoholi, seksi/porno, huumeet tai mikä tahansa, on ihmisparka ajautunut tilanteeseen, josta ilman apua ei voi nousta. Se on muistettava, että tällaisen addiktoituneen ihmisen tuomitseminen ei auta mitään eikä ketään.

Liika on aina liikaa! Tarpeeksi on kylliksi! Kohtuus kaikessa! Kaikki hyviä ohjeita elämälle, mutta kuka laittaa rajat. Kuka on se, joka sanoo, kun “liian paljon-tarpeeksi”-raja lähestyy? Itse sitä ei huomaa, ei varmasti. Toinen kysymys voisi olla: Milloin auttaminen on liian myöhäistä?

Olen paljon auttanut ihmisiä, joilla on erilaisia ongelmia. Jotkut ovat päässeet ongelmien yli, toiset taas eivät. Olen miettinyt myös mistä johtuu se, että jotkut selviävät. Vastaukseni on “korvien välistä ja sydämen palosta”. Jos ihmisellä, jolla on ongelmia, on tarpeeksi kova motivaatio muuttua, se onnistuu. Motivaatio löytyy siitä, että ongelmainen ihminen tajuaa mitä hän voi toisaalta menettää ja toisaalta saada päästessään ongelmistaan. Tämä juttu on vaikeaa, tosi vaikeaa, mutta se onnistuu, tiedän sen!

4. joulukuuta 2006

 

ELLEN TIETÄISI KUINKA TEHDÄ IHMINEN ILOISEKSI…/27 

Elämä on täynnä kohtaamisia. Istutaanpa kaikki alas ja ruvetaan kirjaamaan kuinka monen ihmisen kanssa eilen juteltiin. Kirjataan ranskalaisilla viivoilla jokainen henkilö paperille. Nimiä tai henkilöitä tulee yllättävän paljon. vai mitä?

Itse olin eilen illalla uuden ystäväni Ellenin syntymäpäivillä. Olipa mukavaa saada kutsu synttäreille. Minusta on mukavaa miettiä mitä antaa lahjaksi. Pyrin mahdollisuuksien mukaan tekemään taustatyötä siitä, mitä kyseinen juhlittava TODELLA tarvitsee tai mistä hän OIKEASTI tykkää.

Lahjat Ellenille taisivat olla aika kohdallaan, kun ostin Garam Masalaa, Gouda-juustoa, vaniljakahvia ja Whitesnaken 25v-juhlalevyn. “Olet todella vaarallinen mies” tokaisi Ellen. Onhan se vaarallista, kun tietää toisesta enemmän kuin hän on kertonut, mutta tärkeintä oli, että hän oli yllättynyt ja iloinen. Sehän on lahjan antamisen tarkoitus.

Millaista sitten juhlissa oli? Siellä oli välitön tunnelma, jonne olivat tulleet ihmiset, jotka oikeasti halusivat juhlia ystäväänsä Elleniä. Ellen itse ihmisenä on sellainen, joka saa toisen tuntemaan arvokkaalta ja hyväksytyltä. Tunnettua sanontaa mukaELLEN: “Yksi Ellen päivässä pitää ihmisen elossa.” Ellen on tosi hyvä tyyppi! ONNEA!

25. marraskuuta 2006

 

ISÄNPÄIVÄ/26

Onnea kaikille isille! On se vaan niin kova juttu olla iskä. Kun sitä oikein alkaa miettimään niin ihan hirvittää. Sinulla on lapsi tai useampi joista pitää pitää huolta. He luottavat siihen, että lapsuus rullaa radallaan turvallisesti.

“Iskään voi aina luottaa” ja “iskä hoitaa hommat” ovat ne kaksi lausetta, joitä minä olen lapsilleni hokenut. Vastuu näistä sanoista on suuri. Minun on pidettävä lupaukseni ja minun on hoidettava hommat. Lapset luottavat minuun.

Lapselle ei pidä mennä lupaamaan mitään mitä ei voi pitää. Jos kuitenkin käy niin, että tilanne muuttuu, on lupauksen pitämättömyys pystyttävä perustelemaan lapselle niin, että hän ei joudu kokemaan “isäpettymystä”. Pettymyksiä sen sijaan tulee ja niitä pitää tullakin ja niistä päästään yli kunhan ne johtuvat muusta kuin isän välinpitämättömyydestä.

Olen miettinyt kysymystä: “Miksi tehdä lapsia, jos niistä ei haluta huolehtia?” Suomessakin niin moni lapsi elää olosuhteissa, joita ei toivoisi kenellekään. Mitä miettii pieni lapsi päässään, kun näkee ja kokee juovan ja lyövän isän tai ei näe koskaan isää. Se turva mitä hän isältään hakee murenee hetkessä tai ainakin pala palalta. Koskaan ei ole liian myöhäistä, ISÄT, muuttaa käyttäytymistään lapsiaan kohtaan. Ei Koskaan!

Lopuksi vielä tarina, joka on ollut minulle opiksi ja toivoisin sen olevan opiksi niille isille, jotka kohtelevat kotona lapsiaan kaltoin. Haluatko sinä tällaisen kohtalon lapsillesi?

Kun äitini vielä oli töissä lastenkodissa, tuotiin sinne kaksi pientä lasta. Isompi oli 4 ja pienempi 2-vuotias. He olivat eläneet jo pitempään tilanteessa, jossa äiti huorasi ja käytti aineita ja isä oli ties missä. Heidät haettiin ainakin viikon vanhoissa vaipoissa, nälkiintyneinä ja kipeinä. Lastenkodissa he sitten saivat pesun jälkeen puhtaat vaatteet. Äitini keitti pojille puuroa (kyyneleet nousevat silmiini kun edes kirjoitan tätä juttua) ja laittoi ensin isommalle pojalle lautasen täyteen. Äitini ihmetteli kun isompi poika ei ruvennut syömään, vaikka tiesi hänellä olevan sudennälkä. Sitten kun isoveli näki, että pikkuvelikin sai ruokaa, alkoi sellainen lappaminen, että siinä meni yksi jos toinen lautasellinen. Isoveli oli joutunut ja tottunut huolehtimaan pienemmästään, koska kukaan muu ei sitä tehnyt. Voi tätä ihmisen elämää…

13. marraskuuta 2006

 

DEAD MAN WALKING/25

Irakin korkein oikeus on tuominnut maan entisen johtajan Saddam Husseinin kuolemaan. Eläköön! Hirttotuomion julistaminen aiheutti oitis yhteenottoja poliisin ja aseellisten joukkojen välillä Bagdadin pohjoisosassa. Eläköön! Toisaalla kaupungissa kuultiin laukauksia, joilla juhlistettiin Saddamin tuomiota. Eläköön!

Kyllähän se on niin, ettei kostolle voi rakentaa mitään pysyvää. Kuolemanrangaistus on kaikissa oloissa tuomittavaa, ei hyväksyttävää. Hammurabin laki “silmä silmästä, hammas hampaasta” on jo mennyttä aikaa. Tämän päivän lain on perustuttuva johonkin muuhun kuin toisen tappamiseen.

Tunteen tasolla ymmärrän, että joku haluaa tappaa Saddam Husseinin. Se paha mitä Saddam on tehnyt, on täysin tuomittavaa ja hänen pitää saada teoistaan rangaistus. Kukaanhan ei varmaankaan väitä, että Saddam olisi syytön. Tunteen tasolla myös ymmärrän, että veren maku tulee suuhun, kun on kokenut epäoikeudenmukaisuutta. Toisen tappaminen ei kuitenkaan ole se oikea tie.

Millainen on se ihminen, joka saa tyydytystä (hetkellisesti ehkä, muttei pitemmän päälle) toisen tappamisesta? Uskon, että katkeruuden kokenut ihminen pääsee eteenpäin elämässään vain antamalla anteeksi väärintekijöille. Se on vaikeaa, muttei mahdotonta. Jos katkeruudelle antaa liikaa tilaa sydämessään, vie se mennessään kohti tuhoa. Sivistyneen ihmisen ja sivistysvaltion yksi tunnuspiirteistä on ehdoton kielto tappamiselle - tavalla tai toisella! Oikeus toteutuu tappamattakin…ainakin jonkinlainen oikeus!

9. marraskuuta 2006

 

SOPPA Á LA IRAK/24

Mausteet ovat voimakkaan makuisia tai aromaattisia kasvin osia joita käytetään pieninä annoksina ruuissa parantamaan säilyvyyttä tai antamaan makua. Mausteita käytetään usein hajusteissa ja kosmetiikassa ja useita on käytetty lääkkeenä sekä uskonnollisissa rituaaleissa. Mausteet eroavat muista kasveista käytettävistä osista joita käytetään samoihin tarkoituksiin kuten yrteistä (jotka saadaan kasvin vihreistä, lehtevistä osista), aromaattisista kasveista sekä kuivatuista hedelmistä.

Mausteet ovat olleet läsnä ihmisten historiassa aivan alkuajoista lähtien. Ne olivat yksi kalleimmista asioista joita käytettiin vaihdon välineinä muinaisina ja keskiaikaisina aikoina. Raamatun luomistarinassa, Joosefin veljet myivät hänet orjuuteen maustekauppiaille. Raamatullisessa runossa Salomonin laulu, esittäjä ilmaisee rakkautensa erilaisiin mausteisiin.

Ajatellaanpa hetken keittoa. Miltä sellainen maistuisi, jos moni täysin erilainen, toisilleen lähes tuntematon ihminen laittaisi oman mieleisiä mausteita kattilaan. Olisi varmaankin pippuria jos monenlaista, chiliä, rakuunaa, korianteria, sahramia, rosmariinia, laakerinlehtiä, kookosta jne. Lusikkansa (mausteensa) Saddam-keittoon laittavat seuraavina ainakin EU, Venäjä, Amnesty, USA, YK, Hamas…

Monet kokit yrittävät korjata liian mausteista ruokaa laittamalla jotakin lisää joka peittäisi jonkun toisen maun. Tuollainen keitto olisi mahdotonta muuttaa syötäväksi. Se on parempi kaataa pois ja aloittaa ihan alusta. Kuka toimii kokkina? Vapaaehtoiset ilmoittautukaa!!!

5. marraskuuta 2006

 

SANO SÄÄ, ELÄ MÄÄ/23

Sää - tuo kaikkien smalltalk-keskusteluiden äiti. Käsi ylös kuinka moni pystyy olla keskustelematta säästä päivän, viikon tai jopa kuukauden aikana. Itse kykenen (jos haluan mutten halua) siihen ehkäpä päivän ajan. Ihan tahtomattani tulee juteltua naapureiden kanssa säästä.

“Aikamoinen pakkanen”, “onpa lämmintä piisannut”, “kylläpä tuulee” ovat varmasti monen suulta tuttuja lausahduksia. Ja mikäpä on lausahdellessa, koska sää on tärkeä asia ja vieläkin tärkeämpi on rikkoa sietämätön hiljaisuus parkkipaikalla naapurin kanssa, kassajonossa tutun myyjän kanssa, yllätystapaamisella bussissa vanhan tutun kanssa, toivottavasti ei kuitenkaan kotona kumppanin kanssa.

Itse on koskaan valita säästä. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin en viitsi valittaa asiasta johon en voi mitenkään vaikuttaa. Toiseksi en viitsi valittaa - olen tosi huono siinä. Tosin ensimmäinen syy on tärkeämpi, koska kuitenkin on kiva joskus valittaa…perhana!

2. marraskuuta 2006

 

LAPSEN KASVOT/22

Yksi maailman kauneimmista asioista on lapsen kasvot. En tiedä juuri mitään niin kaunista kuin lapsen kasvot. Niissä kuvastuu kaikkea kaunista ja hyvää.

Eilen vaimoni kanssa nukkumaan mennessämme löysimme ihanan 7v-käärön sängystämme. Nuorin lapsemme oli kysynytkin aikaisemmin lupaa nukkua meidän vieressämme, koska hän tunsi itsensä kipeäksi. Tottakai suostuimme!

Siinä sitten kyynelsilmissä yhdessä ihmettelimme kuinka ihana lapsi voi olla. Ihan kuin enkeli olisi tipahtanut vuoteeseemme. Olemme todella onnellisia siitä, että meille on suotu neljä lasta. Kiitos!

Raamatussa sanotaan, että “Lasten kaltainen on Jumalan valtakunta”. Jos ja kun tuo sanonta pitää paikkaansa, niin se paikka on varmasti ihana ja ihmeellinen. Siellä varmasti vallitsee oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lojaalisuus, aitous, empaattisuus…7 kuolemansyntiä siellä ei ole!

27. lokakuuta 2006

 

TÄSSÄ SEISON ENKÄ MUUTA VOI/21

Otsikon sanonta on tullut tutuksi ainakin uskonpuhdistaja Martti Lutherin suusta Wormsin valtiopäivillä 1500-luvulla. Miestä syytettiin jopa jumalanpilkasta ja katolinen kirkko halusi päästä hänestä eroon tavalla tai toisella, elävänä tai kuolleena. Todennäköisesti samanoloista lausetta on ahdinkoon joutuneena käytetty ennen ja jälkeen Lutherinkin.

Tämän päivän “lutherit” saavat sentään olla melko rauhassa, ainakin Suomessa, vai saavatko? Täällä itsenäisessä Suomen maassakin kohdellaan totuudenpuhujia välillä melko julmasti, mutta silti toisin on esimerkiksi naapurissa. Siellä murhattiin kylmäverisesti oikeudenmukaisuuden airut Anna Politkovskaja, joka halusi tuoda esille vain totuuden. Annan työ jatkuu muiden vastaavien teoissa ja sydämissä.

Sanotaan, että “totuus tekee kipeää”, mutta myös “totuus tekee vapaaksi”. Totuus tekee varmasti kipeää niille, jotka ovat tehneet väärin. He joutuvat kohtaamaan totuuden ja jopa joutuvat tuomiolle - onneksi ei roviolle! Vapaus varmaan koittaa ihmiselle, joka on pantannut totuutta ja päästää sen lopultakin suustaan.

Luther sanoi inkvisition edessä näin:

“Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todisteiden ja selvien järkisyiden avulla - paaviin ja kirkolliskokouksiin yksinään en luota, koska on tunnettua, että ne ovat monta kertaa erehtyneet ja puhuneet ristiin - niin esittämäni raamatunkohdat vakuuttavat minut. Olen sidottu Jumalan sanaan. Sen tähden en tahdo peruuttaa mitään, koska ei ole oikein eikä hyödyllistä toimia omaatuntoaan vastaan. Jumala minua auttakoon. Aamen.”

23. lokakuuta 2006

 

HEDELMÖITTYNYT SUKUPOLVI/20

Mikä siinä on kun me ei saada lasta vaikka kuinka yritetään. On katottu epävarmat päivät, kuumemittari on tuttu ja yrityksiä on piisannut - silti ei vaan tärppää…?

Tuttu juttu ja kuvio niin monelle parilla tämän päivän yhteiskunnassa. Mitenköhän kaikki oli ennen vanhaan? Uskon, että ongelmia oli ennenkin, mutta ei niin paljon kuin nyt. Mistä johtuu tämä “lapsettomuusbuumi”?

Jonkinlainen syyseuraussuhde on oltava kiireellisellä ja stressaavalla elämänrytmillä. “Kaikki heti mulle nyt”-eläminen vaatii veronsa. Vai onko olemassa muita “syyllisiä”? Ilmastonmuutos, otsonikerroksen ohentuminen, saasteet, väärä ruokavalio, alkoholi ja huumeet…you name it!

Se on totuus, että lapsen saaminen on hankalampaa kuin männä ajoilla. Toivottakaamme siis kaikki lapset tervetulleiksi tähän maailmaan, varsinkin Suomeen, hei haloo! Mikä sitten on syntyneelle lapselle tärkeintä? Laitetaan kaikki käsi sydämelle ja kysytään kyseinen kysymys itseltämme. Vastaus lienee kaikilla sama (voi, että mä tykkään yleistää): Rakastava/t huoltaja/t tietysti. Nothing else matters…

17. lokakuuta 2006

 

PALVELEVA PUHELIN AUTTAA - VAI AUTTAAKO?/19 

Ihmisellä on hätä. Mitä siis tehdä? Ei hyvä, jos yksin jää murehtimaan hädän keskelle. Mistä siis löytyy apu? Riippuu tietysti paljon hädästä. Jos kyseessä on ruumillinen vamma, osoite on luonnollisesti lääkäri. Pahempi homma on, jos hätä on henkinen - vaikkapa “vain” yksinäisyys tai juttelunhalu.

Perheestä ei ole paljon apua, jos on yksineläjä. Jos vielä muu suku joko asuu kaukana tai heitä ei ole tai heitä ei kiinnosta pitää yhteyttä hädälliseen, ihmiseen on tilanne entistä pahempi. Mitä siis tehdä?

Onneksi on olemassa palveleva puhelin, jossa joku tuntematon päivystää ainakin aamukolmeen asti. Eipä sitten muuta kuin sinne soittamaan, mutta auttaako se. Kynnys soittaa täysin tuntemattomalle voi olla melko korkea tai toisaalta sitten melko matala. Tuntemattomalla voisi kenties puhua kuin papille rippituolissa ja hän kuuntelisi ja kenties jopa saisin avun…

Kokemukseni palvelevasta puhelimesta on varsin myönteinen. Useimmat työntekijät ovat ammattitaitoisia, rauhallisia ja ennen kaikkea hyviä kuuntelijoita. Saan purkaa rauhassa tunteitani ilman, että minut ja asiani tuomitaan - vapauttavaa siis. On ihanaa tietää, että on olemassa joku, edes yksi ihminen, joka oikeasti välittää minusta. Ei siis muuta kuin soittamaan. Suosittelen!!!

13. lokakuuta 2006

 

HARD AS A ROCK - KOVA KUIN KIVI!/18

Yläastetta käydessäni inhosin äidinkielen tunteja. Syitä oli ainakin kaksi. Ensinnäkin äidinkielen terminologia oli murrosikäiselle pojalle liikaa. Kuinka voisi ymmärtää mitä tarkoittavat possessiivisuffiksi, adjektiiviattribuutti tai predikatiivin nominaalimuoto. AAARGH!!!

Toinen syy, todennäköisesti tärkeämpi syy, oli opettajan asenne meitä poikia kohtaan. Koin, että hän oli jotenkin ylimielinen ja halveerasi meitä. Useasti hän tuumasi jollekin meistä kundeista “kuinka sinä voit olla noin tyhmä”. Muistan myös kun hän ylpeänä kertoi lukevansa Kalevalaa tai Seitsämää veljestä lapsillensa iltasaduksi. Kylmät väreet nousevat vieläkin, kun ajattelen kyseistä opettajaa. HRRRR!!!

Lukiossa kuitenkin huomasin, että olisi kannattanut opiskella hyvä pohja äidinkielen tunneilla, mutta minkäs teet. Onneksi äidinkieli lukiossa oli pääosin kirjoittamista, yo-kokeisiin tähtäämistä, ja näin kielioppi jäi pakostakin vähemmälle. YES!!!

Varsinaisesti pulaan jouduin yliopistossa. Me teologit joudumme/saamme opiskella pakollisina kielinä koinee kreikkaa (jo kuollut kieli, käytetään Uudessa testamentissa), hepreaa (ei samaa kuin nykyheprea, käytetään Vanhassa testamentissa) ja latinaa (missä muualla sitä on kuin Asterixissa). Yläasteen hölmöilyni iskivät pahasti takaisin kun en tajunnut edes helpompia termejä. Ei siis muuta kuin pänttäämään. VOIH!!!

Kaikki tuo on jo mennyttä aikaa, mutta jälkiviisaana ja tämän päivän murrosikäisille voisin neuvoa, että opiskelkaa äidinkieli hyvin, vaikka se aineena tuntuisi kauhealta ja vaikka opettaja olisi kuinka syvältä tahansa. Helppoa se ei ole, mutta suurin osa tulee tarvitsemaan hyvää äidinkieltä ja termien tunnistaminen auttaa monelta harmilta sekä erityisesti ahdistukselta. Loppujen lopuksi hölmöilystä ja laiskuudesta kärsii vain SINÄ…ja aikoinaan MINÄ. HUH HUH!!!

10. lokakuuta 2006

 

ELÄMÄ ON AALTOLIIKETTÄ/17

Joskus, siis aika usein, tulee miettineeksi sekä omaa että toisten elämää. Useimpia meistä elämä heittelee ees sun taas. Välillä on myötämäkeä, välillä taas vastamäkeä. Koskaan ei tiedä mitä puun takaa tulee, mihin suuntaan elämä seuraavana päivänä kulkee.

Toisilla ihmisillä taas elämä on koko ajan yhtä helvettiä. Kuulin eräästä naisesta, joka sai alkoholin käytön takia kenkää duunipaikasta. Potkujen jälkeen tämän naisen elämä oli suoraa syöksyä alaspäin. Ottamatta kantaa kenen syytä “kengät” olivat, ei tällaista kohtaloa soisi kansaihmiselle.

Ystäväni nimittäin löysi hänet puoli vuotta potkujen jälkeen kotoaan. Hän ei ollut vastannut puhelimeen eikä muihinkaan viesteihin. Elossa nainen oli, mutta kodin lattiat olivat täynnä ulosteita, ruuan jämiä ja likaisia vaatteita. Nainen puhui sekavia lääkkeiden ja alkoholin sekäkäytön seurauksina. Ambulanssi vei hänet hoitoon. Kaikkea hyvää hänelle!

Sitä en usko, että on olemassa ihmisiä, joilla aina menee hyvin. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Voi olla pitkiäkin ajanjaksoja jolloin tuntuu, että elämä hymyilee, mutta ei kuitenkaan loputtomiin. Elämä opettaa! Aaltoliikettä on laihdutuskin, kuten monet tietävät. Itselläni TarjaRock taisi verottaa osansa, broidin tekosyitä en tiedä. Katsotaan miten käy ns. pitkässä juoksussa…

7. lokakuuta 2006

 

VÄSYNYT, MUTTA ONNELLINEN/16

Näin on. Yksi TarjaRock rupeama on taas takana. Ilta oli onnistunut jo ennen kuin se alkoi. TarjaRockin neo-lanseeraminen on onnistunut hyvin, todella hyvin. Se on otettu vastaan varsinkin rockpuolella loistavasti. Nöyrin kiitos siitä!

Illan sykähdyttävin kohta oli, kun 8-vuotias Osku antoi kukan, suurelle idolilleen, presidentti Tarja Haloselle. Hän oli kuulemma valmistautunut tilaisuuteen tietyllä vakavuudella ja oli itse käynyt valitsemassa kukan. Osku oli pukeutunut kauluspaitaan ja solmioon. Oskun kuuden (6!) vuoden odotus palkittiin. Hyvä Osku!

Bäkkärillä oli taas hauskaa. Mukava rupatella artistien kanssa kaikista maailman asioista. Bäkkärillä oli taas K-posse hoitamassa kaikkea mahdollista. Nämä miehet (Sami, Esa, Lauri ja Joni) ovat täyttä rautaa. Heihin voi luottaa! Respect!

Kiitos kaikille, jotka tulivat paikalle ja, jotka tukivat Roosa nauha-kampanjaa. Olemme tärkeällä asialla. Erityinen kiitos ystävilleni, jotka tulivat paikalle. Oli ihana nähdä teitä!!!

Kieltämättä on hieman tyhjä olo, mutta kunhan vedetään vähän henkeä, niin alkaa TarjaRock 2007 suunnittelu. Silloin se pidetään joko perjantaina tai lauantaina. Kyllä se siitä! “Väsittää, pannikakkia!”

4. lokakuuta 2006

 

TARJAROCK YLPEÄNÄ ESITTÄÄ…/15

Tämän ilmestyessä meikäläinen on jo hommissa jossakin päin Helsinkiä. Pitää hoitaa paitsi TarjaRock niin oma virallinen työ. Onneksi se on mahdollista. Jos olisin esimerkiksi tehtaassa töissä, ei tällainen “harrastus” tulisi kuuloonkaan.

Odotettavasti on taas mukava ilta. Tämän päivän bändit eivät heitä telkkareita ulos ikkunasta (ainakaan usein) tai rällästä hirveässä jurbassa takahuoneessa tai sekoile lavalla. Tämän päivän bändit ovat ammattilaisia, jotka osaavat käyttäytyä hyvin. Heidän kanssaan on mukava tehdä yhteistyötä.

Tule sinäkin paikalle paitsi tukemaan hyvää asiaa pienellä rovolla (8?) niin myös kuuntelemaan rehellistä suomalaista rock ‘n’ rollia. Ajattele mitä saat kahdeksalla eurolla: Valerian, Timo Rautiainen & Jussi Lampi & Peter Engberg, Carmen Gray, Brother Firetribe, Smak ja ylläri. Alle 2 euroa/bändi!!! Nähdään Tavalla…tai toisella…

3. lokakuuta 2006

 

TOMORROW NEVER DIES/14

Minusta Bondin leffat vaan on kertakaikkiaan hyviä. Olen nähnyt ne kaikki ja useimmat moneen kertaan. Se vaan on niin hyvä juttu, kun joku on niin stara, että sillä onnistuu kaikki. Voi että se on hienoa! Tänään tulee telkusta ‘Kultainen ase’. Nyt seuraa juonipaljastuksia, joten sulje hetkeksi silmäsi…

Pahamainen Scaramanga haluaa Bondin, James Bondin, pään vadille. Scaramanga on maailman nopein ampuja, mutta Bond voittaa sen - tietysti! Scaramangaa näyttelee legendaarinen Christopher Lee, joka muistetaan kreivi Draculana ja TSH:n Sarumanina. Vakuuttava tyyppi!

Kuka on paras bondi ja mikä on paras bondileffa? Vaikea ja ikuinen kysymys. Oma järjestykseni on…hmm…ehkäpä…joo…mitä…se on tietysti…en tiedä. Joko Connery tai Moore ja leffa on…kääk…en halua sanoa. Kauhea kysymys. Älä kysy, älä vastaa!

Huomenna se sitten räjähtää - Tavastia nimittäin. Esittävät bändit ja artistit panevat menemään niin kybällä, että ROCK NEVER DIES!

2. lokakuuta 2006

 

HUI KAUHISTUS!/13

Viina on pahaa, miksi sitä siis juodaan. Syitä on varmaan monia, varsinkin suurkuluttajilla ja alkoholisteilla, mutta kun miettii kaikkea huonoa mitä alkoholin väärinkäyttö saa aikaan, niin ihmetellä täytyy: Miksi juon viinaa?

Niinpä tulen tässä ja nyt siihen tulokseen, että en juo viinaa enää. Onko olut viinaa? Siitä on vaikeampi irrottautua, koska kesäkuumalla, saunan jälkeen, olut maistuu taivaalliselta. Mitä siis tehdä? Miksi Jeppe juo?

Lupaukset ovat tehty rikottaviksi, sanoo joku. Miksi siis luvata yhtään mitään?! Addiktoitunut henkilö lupaa mitä vaan, kunhan pääsee pälkähästä. “Minä en enää koskaan juo”-lause on varmasti monelle tuttu. Tahtoa on, mutta sitten taas sorrutaan - oravanpyörässä pyöritään. Mitäpä, jos Jeppe kerrankin muuttuisi radikaalisti ja lopettaisi juomisen. Kuka auttaa? AA, Jumala, itsekuri, laitos… Joka tapauksessa alkoholi on pahaa!

1. lokakuuta 2006

 

SATURDAY NIGHT FEVER/12

Kuume alkaa tosiaan nousta pikku hiljaa. Viimeinen viikonloppu ennen neo-lanseerattua TarjaRockia. Odotettavissa on taas ikimuistoinen rockilta.

Toimin valmentajana Tapanilan Erän F-poikien joukkueessa. Pojat ovat itse nimenneet joukkueen Salamoiksi. Joukkue on perustettu kesällä 2006 ja eilen saimme ihka (ihqu) ensimmäiset pelipaidat. Kuume oli aistittavissa jo ennen treenejä ja kun sitten jaoin paidat pojille treenien jälkeen…kuvan ilmeet kertovat kaiken!

En voi muuta kuin olla onnellinen poikien puolesta. Lapset ja nuoret tarvitsevat positiivisia elämyksiä, jotka sitten kantavat heitä elämässä eteenpäin. Sain muuten kuulla, että muutamat pojat olivat nukkuneet viime yön paidat päällä. Ihanaa! Pojilla on historian eka peli perjantaina 6.10. Kuume nousee…

PS. Laihdutuskisa on saanut ekat tulokset ja broidi johtaa. Toivottavasti molempien kantti kestää.

30. syyskuuta 2006

 

THANK GOD IT’S FRIDAY/11

Perjantai on monella tapaa kiva päivä. Usein työviikko on ohi, paitsi me vuorotyöläiset, ja pääsee viettämään ansaittua viikonloppua. Mennäkö mökille, ollakko kotona vai lähteäkkö viihteelle? Näin miettii moni ja kaikki vaihtoehdot ovat varmasti hyviä. Tärkeintä on miten tämän ajan viettää.

Näin perheellisenä haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa vaimon ja lasteni kanssa. On niin mukava kuulla heidän kuulumisia, kun viikolla monesti on niin hintsusti aikaa. Tosin me pyritään järjestämään joka päivä jonkinlainen hetki yhdessäoloon…usein huonoin tuloksin…yritys hyvä kymmenen.

Eilen ja tänään saimme kuulla ja lukea Stakesin tutkimuksesta, jossa niin moni nuori ja lapsi valvoo liian myöhään ja myös me aikuiset kohtelemme omia lapsiamme väkivaltaisesti. Monen vanhemman mielestä tukistaminen, piiskaaminen, jopa lyöminen on OK???

Kysymys kuuluu: Mihin vanhemmuus on menossa? Vastaus on vaikea, mutta sitä sopii kuitenkin meidän kaikkien vanhempien mietiskellä. Jokainen epäoikeudenmukainen kohtelu on väärin lasta ja nuorta kohtaan. Minä lupaan mennä peilin eteen ja kysyä itseltäni, olenko minä toiminut väärin. Mitä sinä teet?

Lopuksi: En malta olla kommentoimatta Ruben Stillerin ristiretkeä TarjaRockia vastaan. Hän saa olla siitä mitä mieltä tahansa, mutta oudolta tuntuu, että hän lyttää tämän hyväntekeväisyystapahtuman. Uskoisin, että rintäsyövän (ja tietysti muidenkin sairauksien) eteen pitää taistella kaikin mahdollisin keinoin. Villi huhu kertoo, että minua ja Rubenia on pyydetty aamutelkkariin keskustelemaan ensi viikolla. Minä olen vastannut jo myöntävästi! Mitä Ruben tekee…?

29. syyskuuta 2006

 

“ANY PUBLICITY IS GOOD PUBLICITY”?/10

Tätä ameriikkalaisten lausumaa on tullut mietittyä muutamaan otteeseen niin omassa elämässä kuin myös lööppejä seuraillessa. Sanonta perustuu tietysti siihen, että ihmiset kyllä unohtavat mitä puhuttiin, mutteivät kenestä puhuttiin. Tämä varmaankin pitää paikkaansa, mutta missä menee raja miten saa ja voi puhua.

Eilisessä MTV3:n Ruben showssa isäntä itse mainosti TarjaRockia vallan moninaisin sanakääntein. Ajattelin, että mitäpä tuosta, mutta yhdessä kohtaan kavahduin. Nimittäin minulle vanhemmat ovat opettaneet, että presidentti on sellainen, jota pitää kunnioittaa. Hän on kansan valitsema, Suomen tasavallan johtaja.

Eilisen ohjelman perusteella minulle jäi sellainen kuva, että Ruben halveksii presidenttiämme. Itse kannatin ja äänestin Tarja Halosta, mutta jos Sauli Niinistö olisi voittanut presidentinvaalit, olisi hän nyt minun arvostama ja kunnioittama Suomen itsenäisen tasavallan presidentti. Joku roti pitää olla miten presidenttiä pitää ja kuuluu puhutella tai hänestä puhua.

Muistan kun Ruben oli aikoinaan vuosina 2000 ja 2001 TarjaRockin juontajana. Takahuoneessa bamlasimme ensin kuinka hyvä ehdokas meillä on ja seuraavana vuonna kuinka hyvä presidentti meillä on. Myös vuonna 2002 Ruben ilmoitti halukkuutensa juontajaksi, mutta estyi tulemasta työmatkan takia. Mihin liittyikään se oivallinen sanonta: “happamia”…?

28. syyskuuta 2006

 

TAVASTIA CALLING!/9

Kävin tänään päivällä haistelemassa Tavastian ilmapiiriä. Mukana oli myös porukka, joka aikoo kuvata koko tapahtuman. Oli kiva suunnitella kuvakulmia, valaistusta, haastattelupaikkoja jne. On varmasti makeeta nähdä, kun kraana liukuu yleisön päällä ees sun taas. Saas nähdä millainen on lopputulos?

Samalla mietin kuinka paljon paikalle tulee väkeä. Toivoisin sydämestäni, että paikalla olisi edes sen verran väkeä, että bändeille tulisi hyvä fiilis. Tosin en epäile bändien ammattitaitoa vetää täysillä, vaikka yleisöä olisi kymmenen paikalla. Muistan aina yhden Nylon Beatin konsertin Kuopiossa, jolloin paikalla oli noin 20 maksanutta. Seuraavana vuonna tupa oli täynnä eli noin 1000 ihmistä. Molemmilla kerroilla likat vetivät sairaan kybällä!

Tavastia on minulle, ja myös niin monelle, tuttu ja se ykköspaikka, rockkubi numero 1. Tavastian legendaarinen takahuone on nähtävä. Siellä on monen staran, ja vähemmän staran, nimmarit seinissä. Ken sinne pääsee, käyköön tarkastamassa. The backstage smells good…

27. syyskuuta 2006

 

“TITTELIT POIS”/8

Huomasin juuri, että on vain/enää yksi viikko, kun uudelleen lanseerattu TarjaRock pyörähtää käyntiin. Tähän aikaan viikon päästä oon todennäköisesti roudaamassa kamoja Tavastialle, et se siitä taiteellisesta johtajasta…

Muutenkin oon ottanut yhdeksi elämän mittaiseksi motoksi aikoinaan jossakin suomalaisessa elokuvassa Aku Korhosen hokeman “tittelit pois”. Aina välillä törmää ihmisiin, jotka ovat niin täynnä itteään, että se valuu korvista pois. Useimmiten nuo THE ihmiset ovat sellaisia, jotka eivät itse ole saaneet mitään aikaan…paitsi kritiikkiä muita kohtaan. Toisaalta nuo THE ihmiset ovat voineet saada jotakin merkittävää aikaan ja retostelevat sillä loppuelämänsä.

Pahin ryhmä on kuitenkin paskantärkeät johtajat, jotka pomputtelevat alaisiaan miten ja mihin sattuu. Kuka voisi opettaa näille THE johtajille miten työntekijöitä pitäisi kohdella? Näille omnipotenssi THE johtajille on yleensä ominaista pitkä aika ULTIMATE johtajana, jona aikana kukaan ei ole pystynyt sanomaan heille “camoon sun johtamistavat on syvältä”. Tai jos on sanonut, he ovat saaneet katsella firman ovea saman tien. Onneksi yksityisellä puolella asiat ovat muuttumassa/muuttuneet(?), mutta julkisella sektorilla THE johtajat vielä hörkkivät kuin kukko kanalassa.

Nouskaa vastarintaan! Stand Up for Your Rights! Oikeudenmukaisuus kunniaan! On olemassa kolmenlaisia ihmisiä: 1. Pahoja, 2. Hyviä ja 3. Välinpitämättömiä. Minusta kolmas ryhmä on kaikkein pelottavin.

26. syyskuuta 2006

 

KAUNIIT JA ROHKEAT/7

Mä tykkään elämän pikku ristiriitaisuuksista ja en tykkää stereotypioista. Sanonnat “naiset aina valittavat”, “miehet aina laiskottelevat” tai “ennen oli paljon paremmin” ovat syvältä - mikään ei ole absoluuttista. Sen sijaan on herkullista keskustella kyseisistä teemoista provosoimalla absoluuttisesti.

Itse olen monesti ristiriitainen. Vaikka diggaan metallimusiikkia sairaasti, niin yhtä lailla pidän Michael Jacksonin biiseistä ja tanssista. Tai nyt parhaillaan nautin Gautierin konjakkia ja katson Kauniita ja rohkeita. Tiedoksi kaikille, että Täylor meni johtoon Brookesta Ridge-ottelussa. Viimeiset kymmenen vuotta kestänyt ottelu kääntyi nyt Taylorin eduksi, mutta Brookella on varmaankin keinot kääntää ottelu…to be continued…

Mä tykkään myös kaikenlaisista sanonnoista ja viimeisistä sanoista. Elokuvassa ‘Absolut Power’ sanottiin makeesti: “Absolut power corrupts absolutly”. Tästä lisää huomenna.

25. syyskuuta 2006

 

LOST IN MY MIND AGAIN/6

Tää mun oli pakko tehdä. Eli kiinnittää Carmen Gray TarjaRockiin. Olen kuunnellut heidän uutta levyä ‘The Portrait of Carmen Gray’ viimeiset viisi päivää ja siis…aivan mieletöntä kamaa! Kesällä ilmestynyt sinkku ‘Lost In My Mind Again’ on ihan tajuttoman magee biisi. Kun jätkät esittää sen livenä, se ei jätä ketään kylmäksi. Mullakin tulee vibaa punttiin, ku Niklas laulaa ja muut soittaa. Pitäiskö mun jo huolestua ittestäni? Tulkaa ihmeessa kattoo, niin huomaatte, et mä puhun totta!

Muutenkin on tosi hyvät fiilikset TarjaRockin suhteen. Suomen virallisella singlelistalla Smakin ‘Elohopeaa’ on kolmas ja Brother Firetriben ‘I’m On Fire’ kymmenes! Cool!!!

HUOM!

Ai niin. Ylläriesiintyjä on myös buukattu. Takaan, että se ei jätä ketään kylmäksi. Tuu tsekkaa. Saat rahat takaisin, jos et oo tyytyväinen ylläriin…yllätyt positiivisesti!

24. syyskuuta 2006

 

LÄMMIN SÄÄ JATKUU…/5

Mä ja mun perhe ollaan luonnon ystäviä. Se ilmenee niin, että me kierrätetään paljon ja muutenkin mietitään miten voisi yrittää toimia luonnon puolesta. Vaimoni, joka on biologi, on hyvä esimerkki siitä miten voi vaikuttaa ihmisten asenteisiin ilman, että toinen ahdistuu tai närkästyy. Hän elää omien arvojen mukaan, eikä tuputa mitään. Minusta tuntuu, että ainakin meitä miehiä alkaa ottaa päähän, jos joku (varsinkin jos se on nainen) tulee ja alkaa opettaa meitä. Hyi! Hui!

Olin perheeni kanssa viikonloppuna Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen mökillä Sipoossa. Mä en tiedä mitään parempaa tapaa elää kuin oman perheen kanssa. Siinä jää kaikki glamour ja pompöösi toiseksi, kun saa esimerkiksi pelata mölkkyä tai katsella loimulohen kypsymistä vaimon ja lasten kanssa. Tämä on sitä elämää, sitä parasta oikeaa elämää, arkirakkautta!

Sitä paitsi ilmat oli suosiolliset. Ei näköjään riitä, et koko kesä oli tajuttoman hieno, vaan syksy jatkuu samanlaisena. Mä itte oon syksyihmisiä. Syksy on mielettömän hieno vuodenaika. Kaikki otetaan vastaan mitä tulee.

23. syyskuuta 2006

 

LAIHDUTUSKISA/4

Kävin tänään pelaamassa broidini Maken ja hänen kahden pojan, Sami ja Vesa, kanssa perinteisen (est 1993) golfkisan, joka on nimetty: Pöljä Closed. Pöljä siksi, että asuin tuolloin vuonna 1993 Savossa, Pöljän kylässä, ja Closed siksi, että kisaan saa ottaa osaa vain Kekäläiset.

Kisan aikana tajusin kuinka paljon elopainoa mulla ja mun broidilla on sekä kuinka vaarallista se voi olla. Viime aikoina olen tutustunut erilaisiin sairauskertomuksiin ja mielellään en haluaisi olla yksi luku muiden joukossa. Varsinkin kun joka paikassa toitotetaan kuinka vaarallista ylipaino voi keski-ikäiselle olla esimerkiksi aikuisiän diabeteksen puhjetessa pelkästään liikojen läskien takia. Kun vertaa tätä sairautta rintasyöpään niin rupeaa ihan hävettämään. Jos itse omalla lihoamisella saan jonkun sairauden ja naiset saavat tahtomattaan rintasyövän, niin tekisi mieli mennä maan alle…tai tarttua lopultakin itseä niskasta kiinni!!!

Ehdotinkin broidilleni uudenlaisesta kisasta, jossa hän ja mä laihdutetaan. Tavoitteena on tiputtaa lähtöpainosta, joka mitataan huomenna aamulla, 10 prosenttia vappuun 2007 mennessä. Jos tavoitteeseen päästään niin sitten juhlitaan yhdessä ja kunnolla. Lisäksi kumpi meistä on tiputtanut kilomäärällisesti enemmän, saa määrätä golfkentän, missä ensi kesänä pelataan ja hävinnyt maksaa kaikki viulut!

Halutessasi voit seurata kisaa linkistä ‘Broidien laihdutuskisa’. Sinne ilmestyy joka viikonloppu tilanne; Lauantai on mittauspäivä. Toivoisin, että tämä innostaa sinuakin laihduttamaan. Saas nähdä onko minussa ja broidissa tarpeeksi munaa tähän kisaan…

22. syyskuuta 2006

 

MIKSI TARJAROCK ON RINTASYÖVÄN ASIALLA?/3

Kesällä mietin miten TarjaRock, jolla alkaa olla jo melko hyvä brändi, voisi olla tekemässä hyväntekeväisyyttä. Kahdesti TarjaRock on ollut hyväntekeväisyystapahtuma: 2001 kerättiin rahaa Aseman lapset ry:lle ja 2002 Non Fighting Generationille. Molemmat järjestöt tekevät mielettömän tärkeää duunia nuorten puolesta. Itse oon tehny nuorisotyötä viimeiset 25 vuotta (huh ku mä oon jo vanha!), joten joku nuorisojärjestö olisi ollut luonteva vaihtoehto. Jotenkin muhun kuitenkin kolahti tuo pelottava sana ’syöpä’.

Koska TarjaRock on nimetty naisen mukaan, tuli luontevaksi vaihtoehdoksi rintasyöpä. Ja kun presidenttikin piti ehdotustani hyvänä, rupesin tuumasta toiseen. Sitä paitsi, vaikka rintasyöpä on lähes kokonaan naisten sairaus, koskettaa se yhtä lailla meidän miesten sydäntä äitien, vaimojen, tyttöystävien, tytärten, mummojen kautta.

Osta sinäkin Roosa nauha joko käteesi tai rintapieleesi ja näin tuet hyvää asiaa. Niitä on myynnissä Tavastiallakin 3.10. klo 20-02.

21. syyskuuta 2006

 

TARJAROCK RULES/2

Olin eilen viime TarjaRockissa esiintyneen Carmen Grayn levyjulkkareissa ja täytyy todeta, että tässä bändissä on potkua. Uusi levy ‘The Portrait of Carmen Gray’ ilmestyy tänään ja ainakin minä aioin ostaa tuon tuotoksen. Periaatteisiini kuuluu, että artistia pitää tukea kaikin mahdollisin keinoin ja yksi hyvä keino on ostaa levy.

Eilinen keikka oli mahtava! Koko paketti on niin hyvin kasassa, että ihmetellä täytyy, jos CG ei ole Suomen seuraavia vientituotteita. Manageri Petteri Kokljuschkin on saanut bändin toimimaan tavalla josta moni muu voisi ottaa oppia. Laulaja Niklas on niin karismaattinen, että uskoisin monen tytön menettävän sydämensä hänelle. Sitä paitsi Niklaksen vetoketjuhousut ovat näkemisen arvoiset…

Aikoinaan Kwan nousi huipulle esiinnyttyään TarjaRockissa 2001. Olisiko nyt Carmen Grayn vuoro?

20. syyskuuta 2006

 

KOKEMUKSIA KIRJAKSI ASTI/1

Tervehdys kaikki!!! Tässä sitä taas ollaan ja uudet kujeet mielessä. Kaivelin arkistoja ja löysin haastattelun itsestäni, joka on tehty Tavastian takahuoneessa tammikuussa 2006.

- Nyt siis todellakin on Tarjarockit rockattu. Halusin kysyä vielä, samalla kun Remu & Hurriganes on lavalla, pari kysymystä Hakalta.
1. Miltä nyt tuntuu?

”Laita siihen vaan et olo on täydellinen. Se kertoo kaiken.”

2. Mikä tai mitkä jutut olivat parasta TarjaRock2006 kiertueella?

”Se oli upeeta et tavoite toteutui eli tarkoitus oli järjestää mahtavat bileet. Artistien palaute on lämmittänyt mietä, koska haluan kohdella heitä kuninkaina ja luulen, että sekin on onnistunut. Unelmaryhmiä haluun viel kiittää. Niiden kanssa on ollut kunnia työskennellä. Syvä kiitos! Mun oma TOP10 lista on seuraava: Tarja Halonen x 9 ja Pentti Arajärvi. Loput saatte kuulla kun kirjoitan kirjan Tarjarockin historiasta.Siihen onkin aikamoisia tarinoita kerrottavana, enkä tarkoita backstagejuttuja vaan kaikkea muuta hässäkkää. Selvä bestseller!!!”

Enpä tosiaan arvannutkaan, että tässä kävi nyt näin. Järjestyksessään 12. TarjaRock järjestetään Tavastialla 3.10.2006 klo 20-02. Luvassa niin hevin räiskettä kuin myös rauhallista musisointia, ylläriesiintyjistä puhumattakaan. Tervetuloa!!!

PS. Ja se kirja on tulossa…kustantajaa etsitään…

18. syyskuuta 2006